24.3.16

Huhtikuu 1987

Mainitsin neljännen luokan alkaessa opettajamme, joka tulee vuoden kuluessa erityisen tunnetuksi tavastaan jaella mielivaltaisia jälki-istuntoja ja kotiin vietäviä lappuja joissa on nuhteita milloin mistäkin. Lapuista on jäänyt mieleen opettajan mitä oudoin käsiala - o:t ovat terävän neliskulmaisia, j:t 90 asteen väärään suuntaan sojottavia suorakulmia. L-kirjaimesta j:n erottaa vain niiden ylle laitettu piste. Näitä lappuja sitten kotona tulkittiin. Päiväkirjoissani opettajan toiminta ei juuri esiinny, mutta mainintoja on: huhtikuun aikana olen jälki-istunnossa kahdesti, molempiin syynä myöhästyminen tunnilta. ("Vain minuutin!" kirjoitan tuohtuneena, mutta en erittele syitä missä olin tuon minuutin, jonka aikana niin kaikki 22 muuta oppilasta kuin opettajakin ehtivät luokkaan).

Kuten viimeksi sanoin, käyn maanantaisin partiossa. Nyt on menossa jo toinen vuoteni siellä, päätellen siitä että odottelen jo seuraavaa syksyä ja siirtymistäni sudenpennuista vartioon. Sitä ei koskaan tapahdu. Alan olla aika kypsä partioon jo tässä vaiheessa. Huolimatta luterilaisen yhteiskuntamme minuun iskemästä ikuisen elämän pelosta en silti kiinnostu uskonnosta pätkän vertaa, ja partio on ensisijaisesti uskontoa. Kokoonnumme maanantaisin seurakuntatalolla, jossa rukoillaan ja veisataan virsiä. Sitten tehdään vähän merimiessolmuja ja opiskellaan luontoa. Saattoi olla Tomi, joka sai minut aikanaan partioon liittymään, mutta hän on tässä vaiheessa jo saanut ylennyksen, ei käy enää sudenpentukokouksissa ja vakuuttaa minulle aina koulussa että kun vaan pääsen vartioon, muuttuu kaikki tosi kivaksi. Sinne asti en kuitenkaan koskaan kestä. Kotikasvatukseni on maallinen: käymme jouluna kynttiläkirkossa ja juhlapyhinä haudoilla, muuten uskonto loistaa poissaolollaan, mistä olen kyllä kiitollinen edelleen. Mutta partioon se ei ole minua pehmentänyt ollenkaan, ja partio ja kirkko ovat niin tiiviisti yhteydessä toisiinsa, että edelliskesäisellä leirillämme yksi telttavahdeista oli seurakuntamme kirkkoherra (joka muuten oli yksi äänekkäimmin naispappeutta vastustaneista papeista koko maassa, ja on aikanaan minutkin jumal-yhteyteen kastanut; olen tästä yhteydestä sittemmin omatoimisesti eronnut). Tuolla kesäleirillä käännytystyö ampaisi sfääreihin. Makkaranpaistosta huolimatta kammosin leirinuotioita, koska niillä aikuiset kertoivat ankeita tarinoita uskoontulemisestaan. Silti jatkoin vielä toisen vuoden, ja nyt keväälläkin suunnittelen jatkavani syksyllä. Muistan edelleen miten helpottavalta tuntui kun tajusin voivani lopettaa. Luulen että vanhempianikin hiukan kiusasi se uskonnollisuus. Tai ehkä partio vain teetti heilläkin työtä. Piti rampata kaiken maailman merkinjakotilaisuuksissa. Paitsi että itse en tainnut suorittaa juuri mitään.

Ei kommentteja: