20.3.16

Tammikuu 1987

Sallittaneen hieman epävarmempia muistikuvia välillä. En nimittäin ole ihan sataprosenttisen varma siitä, oliko Jani meidän luokallamme neljännellä vai viidennellä, mutta jospa nyt kuitenkin sijoitan hänet tähän. En muista enää mistä Jani tuli, mutta koulu oli kuitenkin jo hyvän matkaa syksyn puolella kun hän ilmestyi luokkaan; syyskuussa otettuun luokkakuvaan hän ei ehtinyt. Ensimmäinen mihin huomio Janissa kiinnittyi, oli hänen pituutensa. Artsi oli neljännen luokan pojista ennen uutta tulokasta pisin, mutta Jania hän ylettyi ehkä leukaan. Jani oli pidempi kuin yksikään ylempien luokkien oppilaista, hän oli pidempi kuin yksikään opettajista, hänellä oli suuria vaikeuksia mahtua istumaan pulpetissaan. Oli hän toki epänormaalin pitkä ikäisekseen, mutta oli hän myös meitä muita vanhempi: itse Jani väitti jääneensä luokalleen jo kahdesti, vaikka joku tiesikin ettei se ollut mahdollista enempää kuin kerran. Epäuskoisille hän esitteli aiempia todistuksiaan, joissa nelosten riviä koristi muutama satunnainen vitonen. Jani ei panostanut koulunkäyntiin liikoja.

Luokan suhtautuminen Janiin oli ehkä jokseenkin yllättävä. Hän oli toki muualta tullut ja sikäli ulkopuolinen, mutta toisaalta, huolimatta siitä että olimme neljäsluokkalaisia kaikki, Jani oli jonkinlainen auktoriteetti. Hänen kanssaan oltiin samaa mieltä. Jania haluttiin miellyttää, hänen seuraansa varsinkin muutamat kovemmat jätkät hakeutuivat. Janilla oli jatkuvasti kaikkea outoa tavaraa kolussa mukana. Milloin omatekoisia aseennäköisiä vimpaimia, milloin sarjakuvalehtiä. Kirjoja hän ei yleensä muistanut tunnille ottaa. Varsinainen häirikkö Jani ei ollut. Hän istui epämukavan näköisesti pulpetissaan, saattoi joskus hörähtää tuhahduksen jollekin opettajan sanomalle - tämä sinällään oli uutta ja uskaliasta meille - mutta ei hän möykännyt tai sählännyt. Kiusaajia Janilla ei ollut, eikä hän toisaalta kiusannut ketään. Hän oli lempeä, joskin hyvin kyyninen koulunkäynnin ja muun joutavan suhteen. Hän tiesi tuhlaavansa aikaansa siellä, mutta toisaalta mitään tärkeämpääkään Janilla ei ollut. Hän ei lukenut kirjoja, ei tehnyt puutöitä, ei rassannut mopoakaan vielä senikäisenä, joskin on siis mahdoton sanoa minkä ikäinen Jani oikeastaan oli.

Minä ja Jani emme liiemmin vuoden aikana kommunikoineet. Olen muistavinani että kerran Artsin kanssa lainattiin häneltä kasetillinen kuusnelosen pelejä. Ehkä hän oli sittenkin vasta vitosluokalla. Oli miten oli, aivan kuten saapui vähän koulun alkamisen jälkeen, Jani muutti paikkakunnalta joitakin viikkoja ennen kuin koulu keväällä loppui. Ja nyt kun ajattelen tarkemmin, olen melko varma että tämä kaikki tapahtui sittenkin vasta vitosluokalla. Mitäpä tuosta, kestänette kerronnan kronologiahäiriöt. Tammikuu 1987 on joka tapauksessa tähänastisen historian musta aukko. Varmuudella voin sanoa vain talven olleen luminen ja pakkasten kovia. Sellaisia talvet siellä sisämaassa aina 80-luvulla olivat.

No onhan taidetta elämässä sentään: keskiviikkoisin järjestetään eräässä kunnan kyläkoulussa kansalaisopiston öljyvärimaalauskurssi, jonka aloitamme koko perheen voimin. Isä on hyvä piirtäjä, mutta äiti lienee värinkäyttäjänä lahjakkaampi. Minun ja siskon työt ovat melko ekspressiivisiä, mutta tauluja syntyy liukuhihnalta. Maalaan mm. tutkielman Masters of the Universe -hahmoista Greyskullin linnan edustalla. Pidän sitä onnistuneena. Kevään 1987 jälkeen en tästä huolimatta ole kuitenkaan enää öljyväreihin koskenut.

Ei kommentteja: