30.7.13

Liftaa karjalaisittain (*)

Olen kuulemma laihtunut. Töissä ihmettelivät kun palaan lomalta niin lommoposkisena. Äitikin kylässä käydessäni asian huomioi, eikä yleensä ulkonäköön puutu, vaikka varmaan joinain pahimpina pitkätukkahiipparivuosinani olisi aihetta ollutkin. Ja kun olin heittämässä roskiin niitä kaapin perältä löytyneitä farkkuja joista ei nappi mennyt enää lähellekään kiinni kaksi vuotta sitten, tuli vitsinä mieleen kokeilla: no nehän tarvitsevat nyt vyön että pysyvät yllä. Tämä ei ole johdanto millekään järkevälle; kunhan hämmästelen. Olin kuvitellut että kolmenkympin jälkeen vyötärö kasvaa, ei kutistu, varsinkaan jos ei asian hyväksi kauheasti mitään tee. No käynhän minä lenkillä. Viimeksi, ööh, toukokuussa. Kai sitten vain kuihdun pois, onhan se jo jumaliste aikakin, tässä iässä. Hävettää täällä roikkua tyhjän panttina vuosikymmenestä toiseen kun liikakansaa on pallon päällä muutenkin. Hyödyttömänä kulutan resursseja, bensaakin polttanut satoja litroja kesän aikana suhatessani Suomenmaata ristiin rastiin. Pellolla pörräävä traktori olisi senkin polttoaineen ansainnut, olisi voinut viljellä perunaa, saatu vähän länsimaisille leffakävijöille sipsejä sitten.

Kahden viikon päästä alkavat koulut. Tyttäreni aloittaa taipaleensa osaten lukea, kirjoittaa, laskea, kellotaulunkin tuntee. Vielä hän on silti kesän kuluessa halunnut iskän syliin kuuntelemaan tarinoita; pieni on pieni sittenkin, vaikka media toitottaa lapsuuden nykyään loppuvan jo päiväkodissa, viimeistään. Minun ekalle mennessäni opettaja vielä veisautti lapsilla virsiä joka aamu urkuharmoonia tarmolla polkien. Sanaa julistettiin ja vielä yläasteellakin kuului keskusradiosta rukouksia aamusella, jos opettajien kiertävään päivänavausvuoroon sattui yksi koulun muutamasta herätysliikkeseen kuuluvasta kansankynttilästä. En tiedä käydäänkö koulusta enää edes kirkossa. Hyvä jos ei. Hesarissa oli muutama päivä sitten juttu, jossa sanottiin joka kymmenennen suomalaisen kuuluvan johonkin herätysliikkeseen. Se oli pysäyttävin lukemani tieto aikoihin. Kuukausiin varmaan, ellei vuosiin; ei minua moni asia enää hätkähdytä, mutta tämä: joka kymmenes tämän maallisena pidetyn maan kansasta. Mitä tapahtuu? Pelottavaa.

* "Liftaa karjalaisittain", eli makaa tien poskessa rähmällään sammuneena.


20.7.13

Kahvi valui hitaasti

Enhän minä työmaalle palannut. Kesäloma jatkui suoraan viikon sairaslomalla, mikä tarkoittaa että kun nyt neljättä päivää napsin antibiootteja, alkaa olo hiljalleen olla elinkelpoinen. Kiitollinen olen ihmisille: jo aiemmin mainitsemaani pizzaa olen pakastimesta sulatellut, ja Tampereen vieraat toivat tullessaan kiinalaista pöperöä siihen malliin, että sitäkin söin vielä toisena päivänä jääkaapista. Ja exmeltä sain lainaan uusioidun Doctor Whon ykköskauden boxina; mainio sarja, johon en ole ennen yrittänytkään tutustua, kun olen kuvitellut, että se on yhtäjaksoisesti posottanut 60-luvulta nykypäivään briteissä ja tässä järkälemäisyydessään kenen tahansa teetä juomattoman mahdoton lähestyä edes etäisesti (miksi exme siis sen pariin niin helposti solahtikin).

Siinähän tämä on mennyt. Tohtoria katsellessa, kahvia juodessa, lukiessa kilokaupalla niin kirjoja kuin noita mainioita 80-luvun MikroBittejäkin (yhtenä monista hauskoista havainnoista se postipalsta, jolla Aleksi Bardy paheksui lehden pelipainotteisuutta, ja vaati enemmän tilaa vakaville ohjelmoijille). Ylipäätään vietän senkaltaista lomaa, jollaisesta aina salaa haaveilee, mutta jollaista ei malta koskaan varsinaisen lomakauden koittaessa toteuttaa kun takaraivossa kalvaa ajatus ajan kulumisesta hukkaan. Mutta kun ei juuri mitään jaksa hengityksen niin rohistessa kuin pihistessäkin, ei syyllisyyskään kalva.

Valokuvia laittelin albumiin. Onhan sekin projekti totisesti jäänyt pahasti vaiheeseen, ja keitin kissalle kalaa, räpelsin toimintakuntoon uuden pesukoneen, jonka Gigantin pojat sisään kantoivat ja Absoluuttisen Nollapisteen tuotanto on stereoissa viihtynyt; on se kumma miten vuosi vuodelta korkeammalle bändin albumien henkilökohtaisella ranking-listallani nousee vuonna 2007 julkaistu iiris, tuolloin kai jonkinlaiseksi välityöksi syyttä suotta suuren yleisön (ja vähän minunkin) tasolta leimattu.

Melkein sarjakuviakin piirsin tänään, mutta sitten kuulin että tuttu oli muuttamassa samaan rappuun pari kerrosta alemmas. Kävin jeesaamassa minkä kykenin. Keitin muuttokahveetkin päälle. Sitten sohvalle päivätorkuille. On sairaslomassa jotain omituisen levollistakin tavallaan.


15.7.13

Poksuvarvas

Tässähän kasvaa hiljalleen jännitys sen suhteen, onko huomenna lomaltapaluun kohde duuni vaiko sittenkin terveyskeskus. Pian viikon jyllännyt flunssa senkun porskuttaa, oireista epäilen poskiontelon- tai korvatulehdusta tai molempia. Jälkimmäisestä olisikin aikaa. Lapsena se oli jokatalvinen riesa melkein teini-ikään asti mutta loppuipa lopulta. On kyllä muutamia kauhukuvia jäänyt äärimmäisen tuskallisista toimenpiteistä, joille maalaiskunnan toistaitoiset terkkatädit alistivat. Pikkaisen on meininki parantunut, onneksi, minkä on nyt huomannut kun isossa kaupungissa oman lapsen kanssa on korvia hoidatettu.

Suoritan aikani kuluksi jälleen kulttuuriarkeologiaa: toin kesävarastolta ikimuinaisen MikroBitti-kokoelmani, mikä tarkoitaa käytännössä vuosikertoja 1986-1988, lisättynä kolmella numerolla mallia -89 ja muutamalla aiemmalla. Luen niitä läpi aivan hölmistyneen ihastuksen vallassa. Voi aikaa kun tietokoneet olivat underground-kulttuuria! (tai siis mikrot, kuten kotikoneita tuolloin kutsuttiin) Vanhin omistamani lehti on numero 4/1984, jonka olen melkein-kahdeksanvuotiaana kätösiini saanut, ja kun sitä nyt selailin ties kuinka monen vuoden jälkeen, muistin aina mitä jokaisen sivunkäännöksen jälkeen on edessä. Hyvin se on mieleen syöpynyt. Tuo tietotekniikan hämmästyttävä maailma!

Numeron ehdoton pääartikkeli on monisivuinen "Valintaopas mikron ostajalle", olihan joulu tulossa. (Bitti aloitti ilmestymisensä vuonna -84, joten neljäs oli vuoden viimeinen numero) Ei vähempää kuin 27 eri tietokonetta huolellisesti kaikkine ominaisuuksineen taulukoituna, järjestettynä halvimmasta (Sinclair ZX81, 495 markkaa) kalleimpaan (Sinclair QL, 4950 markkaa). Onpa mukana tuo itsellenikin pian joulukuusen alta paljastuva Salora Fellow, kolmanneksi halvin, mutta mitä tästä taulukosta opinkaan: peräti kolmen ja puolen megahertsin prosessori laitteessa sentään, ei se ihan mopokone ollut... Kuusnelonenhan porskutti (kuten vielä Commodore 128:kin) sillä yhden Mhz:n prosessorillaan hamalle 90-luvulle asti. Sellaiset vielä tässä valintaoppaassa mukana olevat koneet kuin vaikka Micro-Professor, Panasonic, Triumph ja Micro-Bee olivat kyllä jo seuraavaan jouluun mennessä tyystin kadonneet. Niinhän niitä tippui ihan tasaiseen tahtiin tuolloin, uusia tuli tilalle koko ajan vähemmän.

Bittiposti-palstalla nimimerkki "64 on PARAS" toivoo lehteen palstaa, joka sisältäisi niin pelivinkkejä kuin peliennätyksiäkin. 'Esittämäsi idea on hyvä', vastaa toimitus, ja seuraavan vuoden kolmannessa numerossa sitten saikin Peliluola alkunsa. Mutta ohjelmalistaukset sentään ovat jo alkumetreillä mukana, näpyttelinpä itsekin vähäpoikana tästä numerosta löytyvän pelin "Pommeja ja ilmatorjuntaa" Fellowiini, muistaakseni siinä neliö kiisi ruudulla ja pudotteli pisteitä... No mitä voi odottaa puolen sivun mittaiselta Basic-listaukselta, tuntuipa silloin ikuisuudelta sen koneelle kirjoitus. Mitä se sillä kaamealla piippailevalla kuminäppiksellä varmaan olikin.

Silti ehdottomasti parasta tässä lehdessä: artikkeli "Tuulimittari 50 markalla Commodoreen", jossa tee-se-itse-miestä opastetaan väsäämään hyödyllinen (?) tuulimittari kuusneloseen käyttäen muovista juustorasiaa (!), pingispalloja, hitsauspuikkoja, hartsiepoksiliimaa, infrapuna-anturia (!!), transistoria ja ties mitä saakelia. Kytketään kätevästi joystick-porttiin ja jätetään ulos viipottamaan. Tuulen voimakkuudet näkyvät sitten ruudulla, tosin tietokonetta ei sitten enää voi käyttää muuhun. Jonkinlaista kadonnutta pioneerihenkeähän tuollaiset projektit huokuvat; tietokone on vain työkalu muiden joukossa, väline, jonka alan miehet runnovat helposti uuteen uskoon ja mihin käyttöön ikinä haluavatkaan. En kyllä voi käsittää miksi kukaan olisi tuota tehnyt (paitsi artikkelin laatija tietty), mutta kun lehti nyt ensi vuonna viettää 30-vuotisjuhlaansa, olisi mielestäni ehdottomasti paikallaan jonkinlainen Best of -tyylinen artikkelikokoelma, ja "Tuulimittari 50 markalla Commodoreen" olisi heti siinä alussa kunniapaikalla.

No niin, taas pitää niistää. Ja korvissa soi, eikä muuta sitten kuulukaan. Mikäs se oli se työterveysaseman numero?

"Poksuvarvas" on muuten osa sitä sanastoa, joka kehittyi kun vietin loman enimmäkseen kahdestaan kuusivuotiaan kanssa mökillä. Se on varvas jota käytetään saippuakuplien poksauttamiseen, tietenkin, höhlät.


13.7.13

Rinnassansa tunsi kummaa (y)leisku(ku)ntaa

Palasin maalta tänne kaupunkiin ja vietän aikaa maaten kotona korkeassa kuumeessa, joka öisin nousee huippulukemiin, helteisen päiväajan pysyttelee tuossa kolmeseiskapuolen tuntumassa. No, sentään asuntoani viikon käyttäneet pääkaupunkimatkailijat tekivät lähtiessään kaksi pellillistä pizzaa, että ei tässä nälkään kuole, joskin ehkä muuhun. Oliko loma antoisa? Ehkä. Tapasin jonkin verran ihmisiä joita liian harvoin tapaa. Luin tolkuttomasti kaikkea, makasin riippumatossa helteessä, vähän uinkin, ennen kaikkea pienensin (no en ihan yksin sentään) yhden satavuotiaan koivun monihaaraisesta rungosta klapeiksi. Elämänfilosofiani: mikään fyysinen ei ole sen nautinnollisempaa kuin puun pilkkominen. Paitsi syöminen voi olla, joskus, jos on oikein hyvää ruokaa ja on oikein nälkä.

Näin myös nanduja ja guonakoja, mikä loman sivistysannokseksi laskettakoon. Nyt palattuani huomaan unohtaneeni jokaisen niistä asioista, joista tänne piti kirjoittaa. Eivätpä tainneet järin tärkeitä olla.