8.2.14

Estopupu

Sataa. Nostan pulkan takaisin kaapin päälle; luotan ettei sitä enää ennen ensi talvea tarvita. Pakkaan lapsen sukset ja monot takaisin komeroon. Käyttämättä jäivät, mutta luistelemaan sentään ehti. Ja yksi lumiukko - korjaan: lumikissa - väkerrettiin joulukuun alussa sinä yhtenä viikonloppuna kun silloin oli lunta. Niin että talvi tämäkin. Toppatakin jätän vielä naulakkoon. Jos nollan alle vaikka laskee vielä, ja villasukat saavat olla esillä, täällä on kylmä muutenki aina. Naakat kyyhottävät koivunlatvassa vettyneinä, kissa katsoo niitä kuin elokuvaa. Pienistä käänteistä aidosti kiinnostuen se kallistelee päätään ja kommentoi. Kas, nyt tuo yksi ravisti itseään. Oho, neljäs lehahti jostain joukon jatkoksi, märkä kuin toverinsa. Ja minä katson kissaa, ja minä kirjoitan siitä että katson kissaa joka katsoo naakkoja, ja minä kuulen sanat ääneen, kun tarkkailija näkee tekstin ilmestyvän näytölle, ja jossain taustalla minä nukun edelleen, nukun, käänteissä, lakanoiden solmuissa, ihmiselämän kätköissä, vyyhdeissä.

Eilen Yle Puheen toimittaja sai sitkeän hihityskohtauksen kertoessaan tyttöjen ympärileikkausta vastaan kampanjoivasta aktivistista. Sitä oli melko vaivaannuttava kuunnella.


3.2.14

(& ? sinä & & xa)

Olen huomannut asioiden kerääntyvän. Pitkiä kausia katoaa siihen kuohuun, joka aina oksentuu ohitsemme, kuukausia, vuosia. Sitten jotain tapahtuu. Ja jotain muuta tapahtuu. Minäkin olen se sama ihminen edelleen kaikesta siitä huolimatta, mitä saatatte minusta lähitulevaisuudessa kuulla. Tai jos ette kuulekaan enää mitään.

Otin kuvan. Tai oikeastaan - -

Olen kyllä ajatellut sitäkin, voisiko kaltaiseni yksinelävä mörökölli vielä joskus tavata ihmisen jonka kanssa muodostaa jotain hyvää ja pysyvää. Se olisi mukavaa. Mutta toisaalta pelkkä ajatus runnoo minut näännyttävällä työläydellään: että pitäisi alkaa taas se vaihe, taas se toiseen tutustuminen, taas se itsestään kauhominen, ammentaminen, kaikki ne teljet pitäisi jälleen avata ja se on joka kerta niin murhaava prosessi, niin hirveä. Kun ei koskaan enää rakastuisi, kun pääsisi suoraan siihen tilaan jossa toinen on jo tuttu, jossa kaikki ne suuret tunteet ovat jo takanapäin.