20.7.13

Kahvi valui hitaasti

Enhän minä työmaalle palannut. Kesäloma jatkui suoraan viikon sairaslomalla, mikä tarkoittaa että kun nyt neljättä päivää napsin antibiootteja, alkaa olo hiljalleen olla elinkelpoinen. Kiitollinen olen ihmisille: jo aiemmin mainitsemaani pizzaa olen pakastimesta sulatellut, ja Tampereen vieraat toivat tullessaan kiinalaista pöperöä siihen malliin, että sitäkin söin vielä toisena päivänä jääkaapista. Ja exmeltä sain lainaan uusioidun Doctor Whon ykköskauden boxina; mainio sarja, johon en ole ennen yrittänytkään tutustua, kun olen kuvitellut, että se on yhtäjaksoisesti posottanut 60-luvulta nykypäivään briteissä ja tässä järkälemäisyydessään kenen tahansa teetä juomattoman mahdoton lähestyä edes etäisesti (miksi exme siis sen pariin niin helposti solahtikin).

Siinähän tämä on mennyt. Tohtoria katsellessa, kahvia juodessa, lukiessa kilokaupalla niin kirjoja kuin noita mainioita 80-luvun MikroBittejäkin (yhtenä monista hauskoista havainnoista se postipalsta, jolla Aleksi Bardy paheksui lehden pelipainotteisuutta, ja vaati enemmän tilaa vakaville ohjelmoijille). Ylipäätään vietän senkaltaista lomaa, jollaisesta aina salaa haaveilee, mutta jollaista ei malta koskaan varsinaisen lomakauden koittaessa toteuttaa kun takaraivossa kalvaa ajatus ajan kulumisesta hukkaan. Mutta kun ei juuri mitään jaksa hengityksen niin rohistessa kuin pihistessäkin, ei syyllisyyskään kalva.

Valokuvia laittelin albumiin. Onhan sekin projekti totisesti jäänyt pahasti vaiheeseen, ja keitin kissalle kalaa, räpelsin toimintakuntoon uuden pesukoneen, jonka Gigantin pojat sisään kantoivat ja Absoluuttisen Nollapisteen tuotanto on stereoissa viihtynyt; on se kumma miten vuosi vuodelta korkeammalle bändin albumien henkilökohtaisella ranking-listallani nousee vuonna 2007 julkaistu iiris, tuolloin kai jonkinlaiseksi välityöksi syyttä suotta suuren yleisön (ja vähän minunkin) tasolta leimattu.

Melkein sarjakuviakin piirsin tänään, mutta sitten kuulin että tuttu oli muuttamassa samaan rappuun pari kerrosta alemmas. Kävin jeesaamassa minkä kykenin. Keitin muuttokahveetkin päälle. Sitten sohvalle päivätorkuille. On sairaslomassa jotain omituisen levollistakin tavallaan.


Ei kommentteja: