<$BlogRSDUrl$>

Ajatuksia kissoista ja kahvinkeitosta.

26.3.16

Kesäkuu 1987 

Jee, kesäloma! Neljäs luokka jää taakse ja toukokuun kaltainen tapahtumien vyöry jatkuu. Tuntuiko se siltä tuolloinkin? Ei kai. Sellaista piti olla. Ei tyhjiä päiviä. Pitää olla kiitollinen vanhemmille, jotka jaksavat minua ja Raisaa kuljettaa ympäri Suomea: Tampereella käymme kahdesti; ensin äidin syntymäpäivänä Särkänniemessä, myöhemmin vasta pari kuukautta aiemmin avautuneessa Muumilaaksossa - jonka en muista olleen mitenkään sykähdyttävä kokemus. Eletään aikaa ennen tv-muumeja, kirjoja en ole lukenut, ja Janssonien omat sanomalehtisarjakuvat ovat jotenkin kummallisia, niistä jää sellainen kiusallinen vaikutelma etteivät ne ole lapsille tarkoitettuja lainkaan. Lisäksi ne on mielestäni huonosti piirretty.

Tampereen lisäksi käymme Liedon Zoolandiassa, mutta matka on pettymys. Koko päivän sataa kaatamalla, ja harvat näkemämme eläimet ovat ankeina häkeissään. Olemme lisäksi melkein ainoat ihmiset koko alueella; Ähtärin eläinpuistoon tätä ei voi edes etäisesti verrata. Korkeasaari on vielä edessäpäin: siellä käyn ensimmäisen kerran kesällä 2015, joten siitä sitten myöhemmin lisää. Keväällä hyvään vauhtiin päässyt päiväkirjani on kuitenkin jo tässä vaiheessa degeneroitunut melko luettelomaiseksi päivän tapahtumien kertaukseksi: missä oltiin, kenen kanssa, kuka kävi meillä. Koulusta kirjoittaessa tunteetkin pääsivät välillä esiin, nyt eivät enää. Vain Zoolandian aiheuttama pettymys tihkuu sivulle, mutta vähäisenä sekin, ilot ja surut tasaantuvat, tärkeää on raportointi. Kavereista eniten aikaa vietämme Jarkon kanssa, joka onkin kätevästi läsnä kun kerran rajanaapureita ollaan.

Tomin luona käymme ratkomassa hänen suunnittelemiaan legolabyrinttejä, mitä harrastusta sitten jatkammekin Raisan kanssa kotona pitkään ja hartaasti - olettaisin että Tomi keksi idean näihin ongelmanratkaisua vaativiin sokkelotehtäviin Lucasfilmin pelistä Labyrinth, jota olen hänen kanssaan kuluneen vuoden aikana moneen otteeseen kuusnelosella tahkonnut. Tomi on tuollaisten ajatusongelmien laatimisessa mestari. Myöhemmin hän kehittelee omia salapoliisitehtäviä, taisipa joskus vuosien kuluttua oman lautapelinkin laatia. Minä ammennan häneltä ideoita ja yritän sitten toteuttaa niitä huonolla menestyksellä itsekseni. Paitsi legolabyrintit säilyvät minun ja Raisan keskinäisessä ajanvietossa tosiaan kauan. Myöhemmin ne jalostuvat sarjakuviksi. Sellaista se tuohon aikaan on: ideat johtavat toisiin, tekeminen muuttaa muotoaan, kaikki on samaa lapsen maailmaa.

Tietynlaisen kohokohdan koen kesäkuisilla yrittäjämessuilla, jotka paikallinen Lions Club järjestää kolmen vuoden välein palloiluhallissa ja sen edustalla. Mukana ne kaikki olennaiset: makkaraa, muurinpohjalättyjä, poniajelua, kaikki paikalliset firmat tuotteineen ja esiintymislavalla joku keskisuuri tähti (90-luvun aikana messuilla esiintyivät ainakin Katri-Helena ja Anita Hirvonen, vuoden -87 esiintyjistä ei ole jäänyt merkintää). Hienoimpana kaikesta on kuitenkin helikopteri, joka lennättää halukkaita katsomaan kaunista kotikuntaa korkeuksista. Tätini Virpi lähtee seurakseni ja lento on ikimuistoinen: vatsanpohjasta huimaa hyvällä tavalla. Käymme älyttömän korkealla, pilotti kysyy mihin mennään ja tekee lenkin kotimme suuntaan. Kopterin ikkunat ovat auki; sisällä käy koko ajan hurja ilmavirta. Tätä kirjoittaessa on vaikea uskoa, että tuosta lennosta on tosiaan niin kauan. Muistan sen liian hyvin. Olisin luullut että tämä tapahtui jollain myöhemmistä messuista... Mutta koskaan toiste en lentänyt. Taisi olla melko kallista.

Kun sanoin päiväkirjan taantuneen enää listaukseksi, huomaan kuitenkin yhden asian, joka korostuu. Kaikki koiramme Lupsin kanssa tehdyt asiat, pienetkin, koen tärkeäksi kirjoittaa. Se alkaa olla nyt täysikokoinen, ja saamme Raisan kanssa ulkoiluttaa sitä niin paljon kuin vain jaksamme. Ja kyllähän meillä siihen tarmoa riittää. Käymme mummulassa, samoamme lähimetsissä, juoksemme oman pihan nurmikolla, välillä Lupsi pääsee suihkuun ja siitäkin kerron. Koirasta on puolessa vuodessa tullut osa arkipäivää, mutta ehdottomasti oleellinen osa. Tämä on kuitenkin ensimmäinen kesämme sen kanssa ja kaikki on vielä uutta.

Ja sitten on vielä kahdet synttärit, yhdet rippijuhlat, Vammalan markkinat, sukukokous Aurassa, äidin työpaikan järjestämä risteily Rautavedellä ja niin edelleen. Kyllähän te tiedätte millaisia kesät ovat.

Comments: Lähetä kommentti

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

eXTReMe Tracker