<$BlogRSDUrl$>

Ajatuksia kissoista ja kahvinkeitosta.

9.3.16

Toukokuu 1986 

Tutun näköinen kaupunki, mutta suurempi kuin millaisena sen muistan. Tuomiokirkko, luonnontieteellinen museo, kaikki suuren maailman ihmeet - olemme luokkaretkellä Turussa ja minulla on mukanani kamera, jonka filmi täyttyy alaviistosta napatuilla otoksilla Turun maamerkeistä vasten lyijynharmaata taivasta. Ilma näyttää olevan lähinnä lokakuinen. Kuvissa kavereiden tukat tuivertuvat ja nenät valuvat, mutta hymyt ovat leveitä. Kahden ensimmäisen vuoden luokkaretket kohdistuivat Punkalaitumelle ja Kokemäelle, tämä on ihan pikkuisen toista jo sentään. Kokemäen luokkaretkestä on jäänyt elävästi mieleen yksi asia: market, josta sai irtokarkkeja. Ei meidän pitäjässä semmoista ollut, vaikka ruokakauppoja olikin joka toisen pellon takana siihen aikaan (ja kauppa-autokin kulki). Niin että kun sitten tuli aika lähteä ja kotoa saadut 20 markkaa olivat yhä käyttämättä, piti jotain keksiä. Marssin irtokarkkitiskille, sinne luokan muitten tenavien jonon jatkoksi. Myyjänä ollut mies näytti kypsältä minun tullessani vuoroon, enkä siis kehdannut alkaa erityisen valikoivaksi. "Noita kahdellakympillä", sanoin ja osoitin johonkin. Helvetinmoinen säkillinen pelkkiä turkinpippureita ja karrelle palanut kitalaki olivat sitten se mitä Kokemäki toi mieleeni kunnes palasin sinne elokuussa 1998 ja rakastuin moneen ihmiseen ja asiaan. Siitä myöhemmin.

Eikä Kokemäestäkään nyt muuta, se oli -85, nyt olemme Turussa, enkä muista kävimmekö linnassa. Kuvia sieltä ei ole, mutta voi olla että filmi vain on loppunut. En vielä aavista asuvani näillä nurkilla myöhemmin pitkään. En tunne Turkua, en tiedä että tämä on se kaupunki jossa aikuistun, johon juurrun, jossa olen kotonani vielä senkin jälkeen kun olen sieltäkin matkaa jatkanut. Ihan vieraskaan se ei ole, paitsi keskustaltaan kyllä - sukulaisissa Kakskerrassa on tullut käytyä keskimäärin kerran vuodessa ihan taaperosta asti, ja niinpä ne asiat mitä Turusta muistan, ovat pitkä ja tylsä ajomatka Fiatin takapenkillä, se jännä pallomainen rakennus jonka ohi ajetaan ennen siltaa (kaasukello, nykyisin kerrostalojen ympäröimä mutta restauroitu myös) ja hirveän jyrkkä viimeinen ylämäki siellä Kakskerran saaressa, jonka Fiiu jaksoi aina juuri ja juuri ykkösvaihteella ampaista. Paitsi että myöhemmin minulle selviää ettei se serkkujen perhe missään Kakskerrassa asunut, Satavan saaren puolella se talo on. Mutta itse kaupungin keskusta on siis luokkaretkellä ollessamme ihan yhtä vieras kuin minkä tahansa suomalaisen ison kaupungin keskusta paitsi Tampereen, jota vissiin jo tämänikäisenä jonkin verran tunnen. Lähin kaupunki, tutut huudit.

Oli tarkoitus jakaa kanssanne myös kolmannen luokan kevättodistuksen arvosanat, mutta sain huomata kadottaneeni ala-asteen aikaiset todistukseni. Ihan varmana oli hyvät arvosanat, uskokaa huviksenne.

Comments: Lähetä kommentti

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

eXTReMe Tracker