2.3.16

Tammikuu 1986

No siinähän minä olen, juuri yhdeksän vuotta täyttänyt kolmasluokkalainen, jonka päivät kuluvat kaverin kanssa pulkkamäessä tai kotona Afrikan tähteä pikkusiskon ja välillä vanhempienkin kanssa pelaten. En heti meinannut tunnistaa kun ei ole silmälaseja vielä, vaikka luokan takarivistä ei kyllä oikein tahdo enää nähdä taululle. Tällä hetkellä istun pulpetissa puisen koulurakennuksen pitkän käytävän perimmäisessä luokassa, jonka komerossa on formaldehydillä täytettyyn pulloon upotettu kyykäärme. Aina välillä auto ajaa luokan ikkunoiden alta kulkevaa tietä pitkin. Nimeä tiellä ei ole vaikka se lienee koko juuri viisi vuotta täyttäneen kunnan keskeisin väylä, toisella puolellaan kunnantalo ja toisella suurin ala-aste. Kunnassa nyt vain ei ole kadunnimiä vielä. Ajatus osoitteista tuntuu vieraalta.

Oppilaita minun luokallani on 22. Sama porukka on pysynyt koossa ekaluokan alusta alkaen, mitä nyt tokaluokalla piipahti yksi tamperelainen Tanja, joka oli parisen viikkoa ja katosi taas - ja kun kolmas luokka alkoi elokuussa, saatiin yksi pysyvämpi uusi oppilas Torniosta, Petri. Meistä tulee myöhemmin ystävät, muttei se tainnut ihan heti tapahtua; olen jo yhdeksänvuotiaana vähän hidas tutustumaan.

Meitä kaksi ensimmäistä vuotta opettanut lempeä mummon näköinen Taimi on aloittanut uuden ekaluokan kanssa, ja meillä on tämän vuoden ajan nuori ja aika nätti nainen, josta suurin osa oppilaista tykkää kovasti, mutta joka ei voi sietää minua. Marjaanako hänen nimensä on? Se on jo jonnekin sumeutunut, yritän pyyhkiä vuosien harsoja pois mutta muistikuvat ovat auttamattoman kuluneita. Nimet ovat vain nimiä. Hän on joka tapauksessa ensimmäinen kohtaamani aikuinen, josta aistin hyvin ettei hän pidä minusta. Vuosia myöhemmin ymmärrän hänen olleen äärimmäisen vanhoillinen, kenties uskonnollinen ihminen. Se minkä hänestä kirkkaimmin muistan, on ainekirjoitusvihkoon punakynällä kirjoitettu kommentti: "Liikaa mielikuvitusta!" Mutta se on minun voimavarani ollut aina. Sen verran jo yhdeksänvuotiaana sentään ymmärrän, ettei mielikuvitusta voi koskaan olla liikaa.

Ei kommentteja: