Taivas kaupungin yllä alkaa tuntua epätoivoisen raskaalta kun eivät liputkaan jaksa enää nousta puolitankoa korkeammalle. Käy siinä nyt sitten ahon laitaan kun takaraivossa on kuvia kuolevista. Toisaalta jos siniristilipusta saisi ostettua mainostilaa olisi viime aikoina päässyt hyvin esille. Ei se kauaa enää ole tähän tarkoitukseen liian pyhä symboli. Rumanakin olen tuota taivaita tavoittavaa kankaanpalaa aina pitänyt, mutta makukysymys on makukysymys. Ylipäätään kyseenalaistan lippujen ynnä vastaavien nat(s)ionalististen tunnusmerkkien tarpeellisuuden. Monet pitävät monia asioita pyhinä, hassua. Ja on minua sekin jo pitkään kiehtonut, ettei pipopäinen spraymaalinuoriso ole iskenyt tuomiokirkon kivijalkaan. Tilaa olisi tageille. En nyt tarkoita että haluaisin niin käyvän. Se on kiehtova rakennus. Kokonaan toisenlainen todellisuus, joka korkeiden tiiliseinien taakse kätkeytyessään ei tule huomioiduksi vaikka sen ohi kävelee joka päivä. Sisäpuolella vuosisatojen paino tuntuu kevyenä, lähes nosteena. Ikkunat ovat urut jotka soittavat valoa.
Todetaan nyt vielä: enpä olisi koskaan uskonut näkeväni sitä päivää, jolloin Kari-Pekka Kyrö ja Bodomjärvi mainitaan iltapäivälehden lööpissä samassa otsikossa, mutta eilen sain tämänkin ihmeen todistaa. Jotain tämäntyylistä minä olen koko ajan epäillytkin. Ja eikö Kyrö näytäkin Lee Harvey Oswaldilta kun katsoo tietystä kulmasta?
Muuten: parin viime päivän aikana Silmänkääntövankilaan ei ole päässyt vieraskäynnille osoitteesta www.silmankaantovankila.blogspot.com lainkaan. Sama osoite ilman "www":tä toimi kuitenkin hyvin joten jatkossa lienee turvallisinta käyttää sitä. Mutta älkää kysykö minulta syitä, minä olen vain töissä täällä. Blogger tekee mitä Blogger haluaa, ja se mitä Blogger haluaa ei yleensä ole se mitä Ugus haluaa. Mutta tänään me tunnumme tulevan toimeen keskenämme taas ihan kivasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti