<$BlogRSDUrl$>

Ajatuksia kissoista ja kahvinkeitosta.

30.11.05

Behold, or not 

Joskus tämän syksyn aikana tuli kuluneeksi 25 vuotta siitä, kun opin lukemaan. Tuollaisia asioita on kumma huomata; neljännesvuosisata sanoja takana. Olin liian nuori - vielä kolmevuotias mutta käytännössä jo hyvin lähellä neljättä syntymäpäivää - muistaakseni miltä on tuntunut se, kun hahmottomat symbolit ovat ensi kerran alkaneet muodostaa ryhmiä, sanoja, lauseita, lopulta merkityksiä. Sen on täytynyt olla hieno hetki. Kaikkialta ympäriltä on yhtäkkiä paljastunut asioita joiden olemassaolosta ei ole tiennyt mitään. Pystyvätkö jotkut vanhempana lukemaan oppineet muistamaan sen hetken? Onko olemassa mitään "hetkeä"?

Vanhemmilleni olen kovasti kiitollinen siitä, että kannustivat ylienergisen naskalin kirjojen pariin, eivätkä totelleet tuolloin vallalla ollutta näkemystä, jonka mukaan lukemaan sai oppia vasta koulun penkillä. 70- ja 80-lukujen vaihteen pedagogiset käsitykset tuntuvat nyt jälkeenpäin ajatellen jotenkin itäsaksalaisilta. Niissä on kaikki pielessä. Neuvolasta jaeltiin vanhemmille ohjeita siitä, miten estää lapsen kiinnostuminen lukemisesta ennen kouluikää. Vanhemmiltani kyseltiin miten he uskalsivat antaa minun lukea niin nuorena; kyselijät olivat itse epätietoisia siitä, antaisivatko omien lastensa lukea.

Lukion kakkosluokalla ollessamme paljastui vahingossa, että paikallinen aluesairaala oli tehnyt ikäluokkamme vastasyntyneillä kokeita kertomatta niistä lasten vanhemmille. Noin kymmenen, minä mukana, meidän 30 hengen luokastamme oli saanut kahden päivän ikäisenä "kokeelliseksi" luokitellun rokotteen sairauteen, joka oli Suomesta tuolloin jo muutenkin kadonnut. Jos eläisimme Amerikassa, olisimme voineet nostaa oikeusjutun, nyt siitä kuohuttiin pikkupaikkakunnalla vähän aikaa, sitten asia unohtui. Olisi pitänyt painaa silloin muistiin rokotteen saaneiden nimet ja tarkkailla heidän elämänkaartaan. Voi tosin olla että joku on koko tämän ajan tehnyt sitä minun puolestani.

Ei tämä tietenkään lukemiseen liittynyt, mutta pulpahti pinnalle kun aloin muistella.

Comments:
ekalla luokalla oli tylsää, kun osasi jo lukea ja kirjoittaa. piti pelata niitä iänikuisia LUKO-pelejä takapulpetissa.
 
Niin, mutta toisaalta LUKO-pelit pitivät tylsyyden kaukana loitolla. Olisikohan niistä saatavana virtuaaliversiota? Haluanko todella tietää?
 
Aijai jai! LUKO-pelit! Olin jo aivan unohtanut ne, mutta nyt kun tulin muistutetuksi, en tajua kuinka saatoin ne unohtaa.

Minäkin osasin sattumoisin lukea jo ensimmäisellä luokalla, mutta silloin en kyllä LUKOilla saanut pelata, vaan piti tavata Aapista muiden kanssa. Muistan itseasiassa vielä hämärästi, kuinka kun meidän piti ensimmäisen kerran lukea tekstiä Aapisesta, niin minä luin suoraan, ja opettaja pakotti sitten tavaamaan, ja muistan ajatelleeni, että onpa tämä typerää.
 
Miksi juuri tässä blogissa aina törmää nimiin, jotka kutkuttavat muistia hekumallisesti, kun on niiiin pienestä kiinni, että muistaako niiden sisällön vai ei?

Siis LUKO-pelit... valtava mielleyhtymien tulva, muttei mitään yhtenäistä hahmoa, ei mitään kokonaisuutta, johon sen nimilapun voisi liimata! Muistan vain sinistä ja keltaista ja teräviä kulmia.
 
Lord, olen kyllä itsekin hiukan epävarma siitä, pelattiinko LUKO-pelejä jo ekalla luokalla. Ehkä ne tulivat myöhemmin... tai ehkä joku joka muistaa paremmin voi kertoa.

Jani, minä jotenkin arvasit että tarttuisit tähän. Exmehän tosin oli tällä kertaa tuo muistinkutkuttaja, mutta tykkään kyllä itsekin kaivella vanhoja. Sellaisia asioita jotka ovat olleet merkityksellisiä, unohtuneet, mutteivät silti kokonaan kadonneet. Niissä on jotain... ...ne ovat pieniä palasia itsestä.
 
kyllä me ainakin pelattiin LUKOja jo ekalla! takapulpetissa sen yhden tytön kanssa, jolla oli krepatut hiukset, tiukat farkut ja säärystimet, ja joka oli vähän pelottava jo ekaluokkalaisena. se tyttö muutti toiselta luokalta poia, en muista sen nimeä, mutta muistan miltä tuntui joutua kommunikoimaan sen kanssa takapupetissa.

kai meillä oli valveutunut opettaja, kun se ei pakottanut opettelemaan uudestaan lukemaan.

sittemmin aikuisena olin jonkin aikaa kirjeenvaihdossa sen opettajan kanssa. katosi hänkin, jonnekin, ikävä kyllä.
 
Urgh, Luko-peli aiheuttaa minussakin jonkinlaisia hahmottomia väristyksiä. Kertokaa lisää, en millään muista mitään tarkempaa!

Minun äitini on kertonut saaneensa haukkumiset ekaluokan opettajalta, kun oli "opettanut" minut lukemaan. Minähän opin itse, maitopurkin kylkeä tavaamalla ja kirjaimia kyselemällä.

Ja koulussa sitten tylsistyin, kun muut tavasivat enkä minä halunnut edes opetella, kun kerran osasin lukea suoraan (ja meidän aikanamme oli keksitty jälleen kerran joku uusi tavaustapa, jossa "pee" ei ollut "pee" vaan pelkkä "p". Piirsinkin sitten monta vihollista "puuhavihkoa" joutessani.
 
No joo, ehkä jotkut tosiaan ovat jo ekaluokalla Lukoilleet. Minä muistan vain miten tuijotin tylsänä aapista, jossa oli isolla joku kirjain ja sen alla kolmesanaisia lauseita kaksitavuisista sanoista, joissa kaikissa esiintyi se kirjain. Ja koin hirveää turhautumista kun ne helvetin nuijat yrittivät kangerrellen lukea niitä lauseita. (ehkä en oikeasti ollut näin kireä henkilö vielä silloin)

Anu, eikös LUKO-peleissä ollut sellainen ruudukko, johon laitettiin numeroilla varustettuja muovineliöitä paikalleen kirjassa olevien tehtävien mukaan. Ja jos se tehtävä oli oikein, muodostui niistä neliöistä ympäri kipattuna kaunis geometrinen kuvio. Näin muistini ainakin kertoi...
 
Lähetä kommentti

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

eXTReMe Tracker