Muistatteko sen tunteen kun on ollut pitkään, liian pitkään, sukelluksissa ja kauhoo kohti pintaa, valo heijastelee siellä jossain, aivan liian kaukana, ja lopulta, kun tuntuu ettei mitenkään enää jaksa, pulpahtaa vedestä pois, kauniiseen aurinkoon, kiskoo keuhkonsa hapesta piukaksi. Nyt on se tunne. En viittaa mihinkään liian syvälliseen, vaan yksinkertaisesti siihen, että tämä Ylioppilaskylässä asuntoihin kiinteänä kuuluva verkkoyhteys oli nurin viimeiset kaksi vuorokautta. Epätoivoni kasvoi kuin koiranpentu kunnes äsken, vietettyäni murheellisen hetken säkkituoliini käpertyneenä, jäätelöä syöden, romanttista hömppää tv:stä tuijottaen, avasin tietokoneeni mahdollisena aikomuksena tappaa esimerkiksi tunti pelaamalla jotain mainiota C64-peliä, sain todeta verkon olevan käytettävissä taas. Mikä huojennus. Mikä varpaitakipristävä onnen tila. Surullista. Mielessä kävi että onko tämä yliopiston yritys saada opiskelijat pois koneen äärestä viettämään Sosiaalista Elämää. Netti on napsahtanut poikki joskus perjantai-iltana kuuden ja kahdentoista välillä, se palautui käyttöön sunnuntai-iltapäivän aikana. Tapaus näyttää mielestäni selvältä.
Ei minulla nyt muuta. Kirjoittelen lisää vielä tänään. On niin autuasta olla taas täällä. Kävellä näitä kaikuvia virtuaalihuoneita villasukat jalassa.
Ai niin, pari sanaa. Blogirintama on saanut uuden varsin vahvan tulokkaan kun Kirjailijan häiriöklinikka avasi jokunen päivä sitten ovensa. En nyt haluaisi vaikuttaa mitenkään nöyristelevältä (eikä se kyllä minun paisuvaisegolla varustetulle luonteelleni järin hyvin sovikaan), mutta sanon silti että tämä kyseinen kirjailija on allekirjoittaneen aikoinaan potkaissut liikkeelle siltä mitäänsanomattomalta tekstinpaukkeen kehältä jota kiersin ja opettanut sen että meistä jokaisella on kirjoittajana oma ääni, sen löytämiseen ei tarvita kun työtä ja uskoa ja kyllä se sieltä esiin tulee. Minä olisin (tätäkin) säälittävä(mpi) räpeltäjä tänä päivänä ilman niitä silloisia kultaisia neuvoja.
Ja viime aikoina olen katsellut videolta Simpsonien ensimmäisen tuotantokauden jaksoja (nauhoitettu silloin kun ne ensi kerran Suomen tv:stä tulivat - kuka minun lisäkseni muistaa että sarja tuli alunperin maanantai-iltaisin kello puoli kahdeksan?) ja Villiä pohjolaa, tuota sarjaa jonkakaltaista ei enää tehtäisi, koska siinä enimmäkseen keskustellaan ja josta juuri siksi niin kovasti pidän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti