Muutamia kesän aikana Turussa havaitsemiani outoja ihmisiä

1. Nuori mies, joka työnsi ylösalaisin olevaa kirjoituspöytää suojatiellä Kiinamyllynkadun ja Hämeenkadun risteyksessä, tietenkin sillä vilkkaammalla puolella tietä. Valot olivat sillä hetkellä kävelijöille vihreät, mutta eiväthän ne sitä koskaan pitkään ole. Kirjoituspöytä oli tosiaan ylösalaisin, jalat sojottivat kohti taivasta, minkä lisäksi pöytään näytti olevan jollain tavalla kiinnitetty konttorituoli. Kuorma näytti varsin raskaalta; totta puhuen se ei näyttänyt liikkuvan juuri mihinkään. Miten se oli täsmälleen keskellä suojatietä? Miksi ylösalaisin?

2. Kolmen nuoren seurue, jonka havaitsin parvekkeeltani. Aasialainen nainen, musta mies, sekä jotain eurooppalaista kieltä, kenties saksaa, puhuva mies. He olivat pukeutuneet ärsyttävän trendikkäästi ja hokivat toisilleen "Yo!". Kävelivät autolle parvekkeeni alla sijaitsevalla parkkipaikalla, ottivat sieltä olutpullot, sytyttivät tupakat, ja lähtivät poltellen pullot kädessään takaisin tulosuuntaansa. Puhuivat englantia ja sitä outoa kieltä sekaisin.

3. Hämeenkadun Karhukopion itsepalvelutilassa puhunut nainen. Kävin kopioimassa cd:n kansilehtiä, paikka oli kahta eri koneilla kopioivaa naista lukuunottamatta tyhjä. Toinen heistä puhui, he olivat selkäni takana. Nainen puhui Yhdysvaltojen sotateollisuudesta ja politiikasta hyvin kriittiseen sävyyn heitellen uskomattoman tarkkoja tilastotietoja. Muutaman minuutin jälkeen ihmettelin miten se toinen nainen ei sano mitään. Vilkaisin taakseni ja huomasin tämän lähteneen, eivät he olleetkaan samaa seuruetta. Olin puhuvan naisen lisäksi ainoana paikalla. Hän ei puhunut erityisesti minulle, ei edes katsonut päin; olimme isohkon huoneen eri päissä. Nainen oli noin 55-60 -vuotias, pukeutunut anarkistisesti. Hän puhui kuin kone, selkää kirjakieltä ja harkittuja lauseita, kuin olisi pitänyt luentoa, muttei hän mistään lukenut. Kopioi valtavan suurta paperinivaskaa. Puhe ei katkennut hetkeksikään, tilastotietoja ja totuuksia amerikkalaisten maailmanpoliisin otteista riitti. Sinne hän jäi puhumaan kun poistuin.

4. Vanhaa Hämeentietä pitkin hellepäivänä kävellyt nuori pariskunta. Naisella oli minikokoinen toppi ja mikroshortsit sekä sandaalit. Miehellä pelkät shortsit ja stailit lenkkarit. Kummallakin aurinkolasit, viimeisen päälle laitetut hiukset ja huikea rusketus. He lisäksi kiilsivät kuin öljyttyinä. Näyttivät valokuvamalleilta. Kävelivät kanssani samoissa liikennevaloissa Hämeentien yli ja mies huomasi karkeasti kiroten unohtaneensa nostaa rahaa. Nainen lupasi hakea, hän sai mieheltä kortin ja juoksi sipsuttaen kädet sivuillaan neitimäisesti koholla automaatille. Muovisia ihmisiä.

5. TPS-paitaan pukeutunut tikunlaiha poika, suurinpiirtein yläasteikäinen, joka käveli Kirkkotiellä vastaani näyttäen siltä kuin olisi juuri menettänyt jalkojensa hallinnan. Hän koikkelehti valtavan pitkin harppauksin vuoroin oikealle ja vasemmalle täyttäen niinkin mitättömän kokoiseksi ihmiseksi koko kävelytien tehokkaasti. Katsoi minua silmiin kun väistin tien sivuun hänen mennessään ohi ja hymyili niin onnellisesti että moista ilmettä harvoin näkee yli neljävuotiaiden kasvoilla. Minut ohitettuaan hän alkoi hyräillä kovaan ääneen ja jatkoi koikkelehtimistaan.

6. Piispankadulla vastaani kävellyt turistiperhe. Edellä kulkivat käsi kädessä identtiset kaksostytöt, näyttivät noin 13-vuotiailta, olivat valtavan suurisilmäisiä, ja näyttivät koko ajan pelkäävän kaikkea. Heistä noin kaksi metriä jäljessä tuli isä, leveäharteinen mies, joka olisi näyttänyt kunnon rotari-isukilta ilman sotkuista risupartaa. Hymyili silti leveästi ja kaikentietävästi. Hänen jäljessään parin metrin päässä hirmuisen laiha ja hirmuisen väsyneen näköinen äiti. En kuullut kenenkään puhuvan, mutta ainakaan suomalaisia he eivät olleet. Jostain kumman syystä olen melko varma, että he olivat hollantilaisia.




Okei, keksin itse yhden näistä tapauksista.

Tavan takaa tuonen virtaaneli "Satu katkerista kirjaimista"

Niin olivat kukkamme värisevät.

Lähdimme tuoniajelulle bussintyngällä. Me molemmat kannoimme sen sinisyyteen mukanamme kannuittain iloa ja odotusta, vaikka meitä oli muistutettu tuonessa kahmaloiden täyttyvän itsestään.

Käsivarsiemme hennot karvat heiluivat bussin läpi pyyhkivässä ilmavirrassa järin vinhaan. Meille oli sanottu käyttöömme iltapäivä, sitten piti palata. Ajassa ehtisi tuonen nähdä.

Se näytti bakkanaaleilta hapossa. Bussi ryski läpi tien poikki venyneiden rustorihmojen, jotka huokaisten katkeilivat ja taivaalla pilvipässit puskivat sarvillaan sateenkaarten jalkoja. Matkustajia katoili tiriseviltä penkeiltä. Saksimme vaivihkaa tulen tupakkaan. Tuuletin viritteli itsensä.

Tuntui ettei kukaan välittänyt. Kasvoiltamme veri pelkäsi itsensä pois, haamuja bussissa matkasi, eikä se pysähtynyt. Antoi odottaa. Tuoni ratkaisi aina itse lopulta.

Muistin puuta, jonka olin lapsena kirjoittanut hengiltä. Sen kylkeen olin vääristänyt nimeni, jossa osa kirjaimista katseli eri suuntaan kuin olisi pitänyt, ja valoisa neste valui veitsenterälle ja käsille. Tuonentien varrella ei muita puita näkynytkään. Oksat kaappasivat minua aina vähän mukaansa. Me vaihdoimme paikkoja, ja matkanjohtaja tuli valoina ja ääninä, kattopaneeli repesi yltämme, tuuletin pysähtyi sihittäen.

Meitä pelotti ja niin olivat kätemme hiljaa etsineet toisensa. Tuonessa ei tarvita sankareita. Meiltä ei pyydetty matkalippuja, heräsin itkien pinnasängyssä, en tiennyt vielä maailmasta, paha meni pois kuin puristi pienoja. Bussi jytisteli renkaita tien kallomukulia vasten. Sen tuulilasista hymyili satoja kasvoja sisään ja ulos. Sade imi lamppuja.

Kirjoitin kotiin postikortin. Allekirjoitin molempien puolesta, vaikkei meitä enää kahta ollut. Tuonen bussi pysähtyi kun vedin viimeisen viivan.

nojautunut vanhassa konttorituolissani niin kauas kuin uskalsin, käärinyt hihani rullalle ja kohottanut

Enkä edes tiedä onko tämä hyvä vai huono testitulos.

Ecolocigal footprint quiz löytyi Marginaalista.

Luojani, taas täällä, annathan tämänkin anteeksi

Hän kirjoitti seuraavat sanat:

"Yöllä, parveke, hiljainen viileänlämmin hämärä. Elämän voima. Kun joku näyttäisi tien ja tarkoituksen. Ei pelottaisi eikä tuntuisi turhalta. Päämäärä toisi merkityksen, olisi jotain mihin pyrkiä."

Nämä sanat, sellaisina.

"Kiva ilma."

Perusasioiden pariin, sano. Matkakertomuksen uuvuttamat lukijani voivat jälleen hengähtää henkevien hengentuotteideni parissa, eikä tarvitse kenenkään enää kirota sitä, että Alahärmä oli koko raportin ajan kirjoitettu väärässä muodossa "Ala-Härmä". Kaikella on tarkoituksensa, täysin tahattomilla virheilläkin. Vain kaksi lukijaa lopetti tilaukseni tuon reportaasin aikana mikä on totta puhuen vähemmän kuin etukäteen ounastelin.

Eilen oli taas se päivä vuodesta, juuri se jota sadat miljoonat, ei, miljardit, odottavat, johon valmistaudutaan pitkään ja hartaasti ja josta riippuu tulevien miljardien tulevaisuus. Muurahaiset parveilivat. Kävelin täältä Ylioppilaskylästä Nummen kirjastolle, ja koko matkan niitä kuhisi, hiekassa olevista koloista pursusi kuin paineen voimalla siivekkäitä kuningatarkokelaita, ilma oli sakeanaan niitä. Vielä illallakin kaduilla harhaili siinä vaiheessa jo siipensä pudottaneita yksilöitä, niitä oli laskeutunut kymmenittäin seinille, autojen katoille ja ikkunoihin.

Siinä on yhtä aikaa jotain kaunista ja jotain hyvin surullista. Ne kaikki lähtevät matkaan yhtenä päivänä. Tietävätkö ne, että vain murto-osa selviää? Ja että niistäkin vain murto-osa kykenee suorittamaan sen tehtävän, joka jokaiselle niistä on annettu, uuden pesän perustamisen? Varpusilla ainakin oli Hakapellonkadulla juhlat. Ne tuskin malttoivat autoja väistellä nokkiessaan tien täydeltä muurahaisia. Kasvatus, valmennus, opetus, odotus, sinun tulee lentää jonnekin kauas, kaivautua maahan, perustaa uusi pesä, ryhtyä sen kuningattareksi, synnyttää miljoonia jälkeläisiä - ja kun päänsä pistää ulkoilmaan tulee suuri nokka ja syö. Hiukan ahdisti sitä katsella, vaikka toki tiesin siinä vaiheessa inhimillistäväni muurahaisia samaan tapaan kuin Bernard Werber muutaman vuoden takaisessa hittiromaanissaan. Ne eivät ole inhimillisiä. Niillä on tietoisuus, se on selvä; mutta meille liian vieras koskaan tajuta. Muurahaiset ovat lapsesta asti olleet suosikkieläimiäni. Niiden elämässä on järki ja logiikka kohdallaan. Onko niillä taidetta? Mistä me sen tietäisimme?

Toissaviikonloppuna lähetin myöhään illalla hirvittävän ukkosmyrskyn aikana tekstiviestin jossa luki vain "Kiva ilma". Vastaanottaja sai sen teknisistä ongelmista johtuen vasta seuraavana päivänä kun aurinko paistoi ja linnut liversivät. Hän epäili minulla olevan lievästi tylsää raportoidessani itsestäänselvyyksiä viestein. Mutta ei minulla ollut tylsää! Minä vain keksin monikäyttöviestin, joka toimii joko ironisena tai toteavana aivan miten halutaan ja lukuhetkestä, tai miksei lukijastakin, täysin riippuen. Tämä on neroutta. Ei minun taholtani tosin.

Kaiken huuhaan allekin uhkaa jäädä tämä hiljaisuudessa pitkään valmistelemani asia: Silmänkääntövankila ja aivan erityisesti sen kirjoittaja laajentaa brändiään kuin rasva paperilla. Toistaiseksi vielä betaversioinen sivusto www.ugus.net on nyt kuitenkin kiinnostuneille avattu. Suunnitelmissa on muuttaa myös Silmänkääntövankilan visuaalinen ilme tuon emosivuston kaltaiseksi. Kunhan tässä ehtii.

Siilimys palasi lomiltaan tuhisemaan taas verkkoon, mikä onkin hyvä. Lukekaa, lukekaa! Älkää antako helmien kadota uusien blogien tulvaan!

Minä juon nyt Pepsiä.

Nuutisten matka, osa 6/6 (Vanha emäntä -Nuutisen kirjoittamista muistiinpanoista tähän siirrettynä ja kuvin lisättynä)

Keskiviikko 6.7.2005

Illalla teltassa oli jäätävän kylmä, aamulla sinne hautui hengiltä. Toteamme että olisi kannattanut sittenkin asettaa teltta siihen varjoisaan kohtaan, jota leirintäalueen omistaja meille ehdotti, mutta Nuutiset tottelevat vain Nuutisia ja harvoin heitäkään. Ensimmäiset telttaunemme Kielosaaressa jäivät matkan pisimmiksi, koska tälläkään kertaa emme kovin montaa tuntia nukkuneet. Nautimme pikaiset aamiaiset jäljellä olevien muonavarojen rippeistä ja kävimme sitten päärakennuksesta ostamassa kahvit ja vielä pari korttia jotka lähtisivät matkaan aiemmin Haukiluodosta lähetettyjen lisäksi. Kiireetön kahvihetki vanhan maatilan sisäpihalla aamuauringon lämmittäessä vielä täysin siedettävästi oli autuaan nautinnollinen kokemus. Kirjoitimme kollektiivisen kortin Unelmien Lomittajalle Ala-Härmään; kortin kuvassa kansallispukuiset Nuutisen emännät katsovat isännän menoa. Kortissa mainitaan kikit.



Emäntä ja viimeinen yösijamme



Isäntä ja vanha emäntä valmiina viimeisen päivän pitkälliseen ajorupeamaan




Kolmas ja viimeinen tankkaus Kärsämäellä, ja pikapuoliin pysähdyimme myös hetkeksi löytäessämme riemukkaan tienviitan, jonka ääressä emäntä poseerasi viekoittelevasti muiden kuvatessa. Ohi ajavat rekkamiehet katsoivat touhuamme jokseenkin epäluuloisen oloisina. Osasyyllinen katseisiin saattoi olla se, että emännät olivat pukeutuneet Nuutis-paitoihinsa. Tässä vaiheessa matkaa emme hävenneet enää mitään.



Mitä ihmettä ne rekkamiehet oikein tuijottivat?




Rokahtavan näköiset Nuutiset ajoivat järkyttävässä kuumuudessa - hellekesä jatkuikin loman joka sekunnin ajan - ja kiittivät sitä, että heidän käytössään oleva auto on ilmastoitu. Pysähdyimme kauniissa paikassa Keiteleen rannalla sijaitsevalle Nesteelle syömään sämpylää ja juomaan virvokkeita. Olimme kaikki hilpeällä tuulella ja jokainen osti eväiden lisäksi neljännes-sytkärin ala-hellalla. Huoltamoiltahan sellaisia saa. Itseämme evästäessä oli aikaa hämmästellä sitä tyyneyttä, jolla huoltamokahvilan henkilökunta meihin suhtautui, kunnes lopulta matka jatkui kohti Jyväskylää outojen tietyömerkkien häiritessä ajoa. Keljonkankaalla huoltoaseman pihassa kuvasimme viimeiset Nuutis-kuvat, takuulla aidosti nuutuneet, jonka jälkeen kamerat kassiin ja menoksi.



Nuutiset kuvaavat mielellään nähtävyyksiä, kuten tätä komeaa taivaita tavoittavaa tornia



Nuutisen emäntä, matkaa ahkerimmin dokumentoinut kuvaaja



Matkan viimeinen perhepotretti. Väsymys näkyy.




Tulimme Tampereelle, jossa purimme isäntä-Nuutisen tavarat autosta. Panimme samalla merkille, että myös kaikki Hailuodossa auton lattialta muovikassiin kerätyt tyhjät kaljapullot olivat edelleen mukanamme. Poltimme jäähyväistupakat ja keräsimme katseita. Emännät saattoivat isännän Intercityyn, jätimme äänekkäät jäähyväiset ja matkamme päättyi. Olimme viettäneet lähes viikon laatuaikaa perheen parissa.

Nuutisten matka, osa 5/6 (Vanha emäntä -Nuutisen kirjoittamista muistiinpanoista tähän siirrettynä ja kuvin lisättynä)

Tiistai 5.7.2005

Kuunnellaan Hailuodon leirintälueella Eppuja autossa ja juodaan kaljaa. Olemme ainoat jotka täällä vielä valvovat, kello on pitkällä tiistain puolella. Iltapäivällä pelkäämämme humalainen keski-ikäisten seurue on kadonnut telttoihinsa. Olemme kaikki herkissä fiiliksissä. Teemme avoimia tunnustuksia ja olemme lojaaleja. Vietimme kolmisen tuntia rannalla. Kuvien oton jälkeen piirtelimme suuria kirkkoveneenkuvia hiekkaan ja havaitsimme että maailma on ajanut meistä ohi.



Jälkemme hiekassa




Kolmelta yöllä hiljenimme kirjoittamaan postikortteja, siitäkin huolimatta että olimme tuhannen kempeleessä ja tajusimme oikeastaan olevamme jo eilispäivän Nuutisia.

Nykyaika. Voi voi.



Lisää öistä rantaa




Päiväsaika. Lyhyiden ja kovasta maaperästä johtuen tuskallisten yöunien jälkeen Nuutiset päättivät yhteisillanvieton liiallisen läheisyyden näännyttäminä ottaa hieman aikaa itselleen; siis kunhan aamiainen oli väsyneissä mutta silti hilpeissä olosuhteissa syöty leirintäalueen helvetin ankeassa keittiötilassa. Hajaannuimme eri suuntiin laajaa ja kärventävän kuumaa hiekkarantaa muidenkin matkalaisten hiljalleen valuessa paikalle. Vanha emäntä vaelteli rannan eteläiseen ääripäähän ihaillen lokinpoikasia (kunnioittavan etäisyyden päästä) ja hyönteisiä, kunnes havaitsi heinikossa punkin ja pakeni rannan poikki itseään kärventävien bikinineitokaisten ja palloa heittelevien lasten edestä pohjoiskolkkaan Marjaniemeä. Hän pysähtyi lähelle vierasvenesataman aallonmurtajaa kirjoittamaan muistiinpanoja suuren tuulivoimalan humahdellen pyörivien siipien alle. Emäntä otti kaikki kolme kameraansa ja kuvasi lintuja, kasvillisuutta, tuulivoimaloita, kalasatamaa ja kiellettyä rakkautta toivoen samalla että kyseiseen toimintaan olisi enemmän aikaa ja filmiä. Isännän liikkeistä ei kirjoittamishetkellä ole havaintoa.



Lokkeja kalastajakylässä



Hiekkaan oli kirjoitettu kielletty rakkaus



Nuutunut vanha emäntä toivoo, että kamera laitettaisiin hetkeksi pois




Yksin vaellellessa on aikaa tehdä kynällä havaintoja vihkoon esimerkiksi sellaisista asioista, että telttansa Nuutiset asettivat täällä paikkaan, jonka vieressä on aitauksessa kolme lammasta. Niiden - ja niitä matkivien turistien - määkimiseen oli ylen hauska aamulla herätä. Kolme on myös tuulivoimaloita Marjaniemen pääsä; lukusymboliikka tunkee kaikkialta esiin. Yksi lampaista on musta. Yhden voimalan siivet eivät pyöri. Kylmälaukkutavaramme sijaitsevat tällä hetkellä leirintäalueen jääkaapissa, eikä siellä mitään muuta olekaan. Onkohan pelättävissä, että joku jäynänä kusee avattuun kokispulloomme? Auton lattialta keräsimme aamulla muovikassiin kolme sixpackillistä tyhjiä olutpulloja.



Aamuaurinko osui täälläkin telttaan




Aamupäivän kiireettömät kiertelyt selvisivät. Niin isäntä kuin emäntäkin olivat itsekseen käyneet Marjaniemen kalastajakylän majakan takana sijaitsevassa kahvilassa rauhallisella kahvihetkellä vanhan emännän tarpoessa polttavalla hiekalla edestakaisin. Lopulta hän löysi hiekalle maalausvälineineen asettuneen isännän ja hyytyi siihen. Lämpö ja valo toivat autuaan olon vaikka nahka paloikin, mutta eivätpä Nuutiset toki olleet ainoat itsensägrillaajat rannalla sinä päivänä. Onneksi kuitenkin pahimmat trendisurffaajat ja popittajat pysyivät piilossa. Niinkin suureksi hiekkarannaksi Hailuoto oli miellyttävän rauhallinen.



Nuutisen emännän jalat




Tämänpäiväinen ateria oli toistaiseksi nuutisin: yhdistimme kaksi erimakuista Pirkka-valmispastaa laimein tuloksin. Tilannetta ei helpottanut keittiötilojen saunamainen ilmastoimaton tunnelma. Silti maistui hyvältä, fetasalaatinkin väsäsimme. Ruokailun jälkeen siivoilimme, kasasimme teltan, kaiken kaikkiaan otimme rauhallisesti. Tämä päivä oli jo ennalta päätetty viettää vailla aikatauluja.

Takaisin mantereelle palatessa tuuri on rutkasti tulomatkaa parempi. Hurautamme saaren päästä päähän, ajamme jonottamatta suoraan sisään lautalle ja viisi sekuntia sen jälkeen se irtoaa rannasta ja aloittaa puolituntisen taipaleensa kohti manteretta. Ei paha. Yksi asia silti jäi kaivertamaan Nuutisten mieltä. Koko saaren läpi kulkevan kolmikymmenkilometrisen tien mitalla on Hailuodossa hirvivaara-merkkejä. Saari sijaitsee seitsemän kilometrin päässä rannikosta. Miten ne hirvet ovat joskus sinne päässeet? Selittämätön mysteeri jos meiltä kysytään. Epäilemme, että "hirvivaara" on vain liikennemerkki, jota valtiovalta käyttää saadakseen kansalaiset ajamaan valppaammin. Onko muka joku joskus nähnyt "hirveä"? Kuulostaa mielikuvitusolennolta. Juuri sellaiselta, jolla isoveli pelottelee pieniä pikkusisaruksiaan. Olemme paljastaneet yhden hallituksen lukuisista juonista.

Nuutiset saapuivat Ouluun kaikesta kokemastaan yhä nuutuneempina, eikä Aittatorin Aittafiesta heitä jaksanut pahemmin hetkauttaa. Ostoksille tietenkin Stokkalle, jossa saatiin aikaan hermonkireyttä, mutta Oulun hämmentävän kaunista naiskantaa toki jaksettiin ihailla. ”Luoja mikä tarjonta”, emäntä kiteytti. Myös viimeisen päälle stailattuja rock-äijiä tulee vastaan joka kadunkulmassa. Emännän kierrellessä kaupunkia jäätelöä torilla syöden ja levyostoksia tehden notkuvat isäntä ja vanha emäntä pysäköintipaikalla väsyneinä polttaen tupakkaa ja syöden karkkia. Edellispäivän massiivisen valokuvainnostuksen väsyttäminä kamerat pysyvät piilossa, mitä nyt emäntä napsii mustavalkofilmille muutamia taideotoksia. Niitä ei tosin digitaalisessa muodossa nähdä.

Takaisin jouduimme taas ajamaan sen kempeleen Kempeleen läpi, onneksi sentään moottoritietä, jolloin paikka jäi nopeasti taakse. Näytimme Zeppelinille keskisormea ajaessamme sen ohi, isäntä kaksin käsin.

Vaikka kartasta etukäteen löysimmekin Terskanperän, ajoimme vahingossa risteyksen ohi, emmekä katsoneet paikkaa sentään niin tärkeäksi, että olisimme takaisin kääntyneet. Olihan kuitenkin edessä vielä Suomen keskipiste Piippolassa, jonka Nuutis-tyyliin häpäisimme. Ulkopuolisen tarkkailijan mielestä toimintamme olisi tuon ruman tolpan luona varmasti ollut huolestuttavan hämärää.



Suomen keskipiste. Nuutiset osoittavat vain omaa napaansa.




Illansuussa saavuimme Kärsämäelle Suomelan leirintäalueelle, jota ylläpiti vanha saksaa puhuva pariskunta. Paikka koostui vanhoista pirteistä ja aitoista, kivasta grillipaikasta, aneemisesta tenniskentästä ja rauhallisesta teltta-alueesta. Olisihan meillä ollut vanha emäntä -Nuutisen hakkaamia halkojakin, mutta koska ensimmäisestä päivästä asti olimme kantaneet mukanamme sipsikaupan päällisiksi saatua Pringles-merkkistä instantgrilliä, totesimme, että retken viimeisen illan kunniaksi kokkaisimme juhla-aterian nimenomaan sillä. Eväät oli ostettu Oulun Stockmannilta. Isäntä kärvensi miehekkäästi broilerifilettä, kun taas emännille löytyi täydellinen Nuutis-tuote: kallista, rumaa, grilliin tarttuvaa ja ankean makuista kasvismakkaraa. Näiden tuotteiden lisäksi katoimme grillialueen jykevän pöydän voileivillä, fetasalaatilla, sipseillä ja isännän pyöräyttämällä dipillä. Tupakkaakin kului. Aterian päätteeksi nautimme vaniljasuukot.



Emännän ja isännän jämäkkää poseerausta syntyvän juhla-aterian äärellä. Huomaa Pringles -kertakäyttögrilli. "Just throw away after use!"



Pöydän täydeltä herkkuja



Isäntä pakkaa tavaroita, vanha emäntä leikkii

Nuutisten matka, osa 4/6 (Vanha emäntä -Nuutisen kirjoittamista muistiinpanoista tähän siirrettynä ja kuvin lisättynä)

Maanantai 4.7.2005

Helteinen aamu. Nukuimme järjettömän hyvin, vaikka jokaisen edellisestä telttayöstä oli melkoisesti aikaa ja etukäteen pelkäsimme miten sopeutuminen tapahtuisi. Nousimme vasta puoli yhdeltätoista ja isännän ollessa suihkussa emännät pakkasivat teltan, purkivat sen, pakkasivat uudelleen. Ei maailman tyylipuhtain suoritus, mutta melkein. Rento aamiainen alueen leikkikentän läheisyydessä, katselimme telmiviä lapsia, poltimme, mietimme ettei meidän lapsuudessamme ollut niin surrealistisia kiipeilytelineitä kuin nykyisin. Totesimme tietynlaisten aikojen jääneen ikuisesti taakse. Menneiden muistelua, mutta ehdottoman lämminhenkistä, oli ilmassa muutenkin. Aamiainen tietenkin maistui, olipa niinkin tuhti ja monipuolinen, että Nuutisen vanha emäntä sai todeta elävänsä terveellisempää elämää kuin normaalisti kotona.



Lähdössä jälleen




Hailuodon lautta odotuttaa itseään, on aikaa kirjoitella. Nuutiset viettivät aamupäivän Raahessa, joka paljastui sympaattiseksi pikkukaupungiksi, joskin hiljaisilla kaduilla oli havaittavissa huolestuttavia merkkejä autioitumisesta. Oli siellä silti maailmankauppa, eläinsuojeluyhdistys ja paljon vanhoja puutaloja, vanha emäntä osti kortin. Emäntä-Nuutinen jatkoi omituisia hankintojaan, ja keräsi divarista mukaansa neljä Teräsnyrkkiä ja Pahkasian. Venesatamassa kahvia ja jäätelöä paikassa nimeltä Ruiskuhuone. Avaraa ja rauhallista, aurinko paistoi edelleen. Eihän sieltä olisi tohtinut millään lähteä, mutta maa polttaa Nuutisten jalkojen alla aina lopulta, ja ennen autoon palaamista suoritimme vielä tärkeitä ostoksia, kuten limsaa ja Ilta-Sanomat. Lehdestä luimme, että samaan aikaan meidän kanssamme olisi Ala-Härmässä ollut paitsi Antti Tuisku, myös Juhani Palmun gallerian avajaiset. Jäivät molemmat kokematta. Mietimme, miksi helvetissä Palmu avaa galleriansa, joka oletettavasti sisältää pelkkiä ladonkuvia, Pohjanmaalle, juuri sille alueelle maailmassa, jolla latoja saa muutenkin katsella kyllästymiseen asti.



Eksyneet Raahessa



Teräsnyrkki





Raahen löytöeläinkodin ikkunasta meitä katseli tämä kiinnostuneen näköinen kissa



Raahen Valintatalon parkkipaikka. Autoa tyhjennettiin panttirahojen toivossa.




Raahen täydellinen vastakohta oli Kempeleen ostoskekus Zeppelin. Vaikka Nuutiset sinne innoissaan suuntasivatkin, oli kokemus loppujen lopuksi masentava. Halpakaupat tappelivat elintilasta, ja samaa tekivät karjalauman tavoin vaeltavat turistit. Hirvittävän kovaääniset mainoskuulutukset eivät vaimenneet sekunniksikaan. Zeppelin muistutti erehdyttävästi suurempien kaupunkien ostoskeskuksia 80-luvulla, jolloin konsepti oli Suomessa vielä uusi, eikä sitä osattu kunnolla käyttää. No, saimme sentään kaivetuksi esiin sen mitä menimme hakemaankin, eli jokaiselle Nuutiselle omat kesähenkiset t-paidat. Söimme pizzapaikassa, emmekä muistaneet koskaan ankeammassa olleemme. Zeppelinissä vessatkin maksavat (paitsi jos käytti invavessaa kuten vanha emäntä); kaiken kaikkiaan kyseinen ostoshelvetti koetteli kestävyyttä ennennäkemättömällä tavalla, ja kuumuus kiristi hermoja entisestään. Hampaita irvistellen jatkoimme matkaa läpi Kempeleen, eikä itse paikkakunta saanut juuri Zeppeliniä mairittelevampaa arviota meiltä. Rumia uudisrakennuksia harvakseltaan siellä täällä ison tien varressa ja Nuutisten tuomio oli selvä mutta tyly: Kempele on Pohjois-Suomen Huittinen. Loppumatkan aikana ”Voi kempeleen kempele!” yleistyi käytössämme varsin tehokkaaksi ja paljonpuhuvaksi manaukseksi.



Nuutisen vanha emäntä ja isäntä ihastelevat, tässä vaiheessa vielä pahaa-aavistamattomina, saavuttamaansa ostoskeidasta



Kempele-poseeraus




Nyt olemme siis edelleen lauttajonossa, pitkän aallonmurtajarakennelman päällä keskellä merta. Ei varjoa, ei pilveä, armoton aurinko suoraan yllämme. Poltamme tupakkaa ja napsimme kuvia. Lokit leijuvat ilmassa tuulenvireiden avulla liikkumatta paikallaan. Lautta ei saavu. On epätoivoa, mutta käännämme sen iloksi.












Hailuoto vaikutti Nuutisiin syvästi vehmaalla luonnollaan ja metsäisillä taipaleillaan. Kun lopulta saavuimme saaren kauimmassa kolkassa Marjaniemessä sijaitsevalle leirintäalueelle olimme kaikesta näkemästämme täysin myytyjä. Hetken ajaksi innostuimme ajatuksesta vuokrata mökki, mutta varatahan tuollainen olisi jo kauan etukäteen pitänyt joten ei muuta kuin teltta pystyyn. Viritimme sen mahdollisimman kauas joukosta humaltuneita keski-ikäisiä, joiden arvelimme pitävän yöllä pahanlaista meteliä. Sen tehtyämme pakkasimme eväät (enimmäkseen juomapitoiset tällä kertaa), uudet Nuutis-paidat ja kamerat, etsimme iltaa kohti rauhoittuvalta hiekkarannalta sopivan suojaisan dyyninnurkkauksen ja asetuimme sinne viettämään iltaa.



Isäntä



Vanha emäntä



Lautalla roiski vettä



Nuutisen perhe rannalla. Huomaa äskettäin Kempeleeltä ostetut Nuutis-paidat.



Toinenkin ryhmäpotretti. Jos Nuutisen perhe olisi bändi, tämä voisi olla promokuvamme.



Nuutisen vanhan emännän sisäinen herkkyys paljastuu vain valokuvissa





Isäntä vakavana



Emäntä iloisena



Hailuodon öistä rantaa



Emäntä ja strateginen heinä




Paikastamme ehdimme tiirailla myös muita harvoja kulkijoita. Heistä yksi oli haaveissaan kuin unelmiensa prinssiä odottaen vaellellut kaunis tyttö, joka tallusteli rannassa aivan veden tuntumassa. Emäntä-Nuutinen uskoi löytäneensä elämänsä rakkauden ja menettäneensä tämän saman tien. Tytön mentyä hän kävi kuvaamassa jäljet. Jos jalanjäljen omistaja tunnistaa sen omakseen, häntä pyydetään ottamaan tämän blogin kautta yhteyttä emäntä-Nuutiseen, joka edelleen hitusen verran toiveikkaana odottaa.



Tytön jalanjälki



Kuoleman kauneus




Tuntikaudet rannassa vietettyämme loppui juoma ja palasimme autolle, koska leirintäalueen ravintola oli jo sulkenut ovensa. Kulkuvälineestämme onneksi löytyivät loput Ala-Härmästä ostamamme sittemmin puolitoista vuorokautta kuumassa autossa odotelleet kaljat. Illanvietto jatkui siis mobiilitiloissa. Edellispäivän ajaksi tuulilasille unohtunut Faarao mix -karamellipussi on auringossa muuttanut sisältöään, karamellit sulivat ensin nesteeksi, sitten taas illan viileydessä kiinteytyivät massaksi. On syntynyt Faarao remix, josta isäntä veistelee meille puukollaan palasia. Hyvältä maistuu.



Horisontti vinossa



Isäntä signeeraamassa rantaa Nuutisille

Nuutisten matka, osa 3/6 (Vanha emäntä -Nuutisen kirjoittamista muistiinpanoista tähän siirrettynä ja kuvin lisättynä)

Sunnuntai 3.7.2005

Ala-Härmään saavuimme hieman kahdentoista jälkeen yöllä ja juutuimme välittömästi liikenneruuhkaan. Unelmien Lomittaja oli ottamassa meitä vastaan kun lopulta löysimme perille. Tunteet autossa olivat harhaillessa siinä määrin kuumenneet että pihassa saimme aikaan alkavan perheriidan. Sisällä rauhoituimme kun uni alkoi valua luoksemme. Patjat lattialle, Nuutiset makuupusseihin ja simmut kiinni.

Aamu alkoi rennolla sanailulla, kunhan Lomittaja palasi aamutöistään navetasta. Uhkasi ottaa yhden meistä panttivangiksi ellemme pitäisi seuraa vähintään kolmea tuntia, mutta moinen uhkaus oli tietysti turha; seura näet kelpasi meillekin ja Ala-Härmä tietysti myös. Päivä on kaunis ja helteinen.

Haaruksessa. Unelmien Lomittaja ui luonnonkauniilla santamontulla, joka sijaitsee pitkän ja mutkittelevan metsätien päässä. Täälläkö maalaiset viettävät rantaelämää? Olemme hämmentyneitä. Näemme tosin lisäksemme vain lapsiperheen, joka kenties vaikutuksestamme pian poistuu. Myös Nuutisilla on uimavaatteet mukana, mutta uinnin sijasta he nuokkuvat rannalla ja tupakoivat, emännät valokuvaavat. Paarmoja ja sudenkorentoja riittää riesaksi asti. Kunhan Lomittaja saa uitua päivittäiset kilometrinsä palaamme keskustaan. Metsästä kuuluu laukauksia.



Nuutiset astuvat luontoon



Isäntä-Nuutinen osaa ottaa rennosti...



...mutta osalta meistä alkavat voimat loppua



Isäntä. Vedestä kohoaa Unelmien Lomittaja.




Kävimme ostamassa pizzaa; Nuutiset osaavat hyödyntää sen, että heillä on tänään käytössään uuni. Ruuan lisäksi emäntä-Nuutinen osti jo ennestään kahdesta kamerasta koostuvan arsenaalinsa jatkeeksi Agfan Le box -kertakäyttökameran, jolla on tarkoitus räiskiä vain räikeitä turistikuvia. Kaikkiaan Le box on Nuutisen perheen viides valokuvauskone. Ala-Härmän tractor pulling -kisat vetävät autojen rekisterikilvistä päätellen väkeä ulkomailta asti, me taas vedimme puoleemme vain paarmoja, isoja ja vihaisia. Parvellinen niitä seurasi meitä santakuopalta kaupalle, jonka edustalla meitä lähestyi myös paikallinen mieshenkilö, joka seisoi ahdistavasti jokaisen selän takana vuorotellen ja hengitti niskaan.



Jäätelöä Ala-Härmässä, vasemmalta isäntä, Unelmien Lomittaja, vanha emäntä. Ensimmäinen kertsikuva.




Jätettiin Unelmien Lomittajalle haikeat jäähyväiset, mukaan Nuutisten ryhmäkuvaan hän tietysti pääsi. Isäntä ja emännät suuntasivat tämän jälkeen Siwaan, koppasivat kukin sixpackin mukaansa ja matka alkoi helteessä kohti tuntemattomia rannikkokaupunkeja. Tunnelma oli kevyt, ympäristö alkoi pikkuhiljaa mereistyä, Nuutisilla olivat asiat hyvin. Pysähdyimme Uusikaarlepyyhyn, jossa ehdimme luulla paikallista teinipoikaa mielisairaaksi tai peräti vaaralliseksi. Hän roikkui ahkerasti mutta liiemmin puhumatta mukanamme paikasta toiseen niin lähellä että muut kulkijat todennäköisesti luulivat hänen kuuluvan seurueeseemme. Lopulta hän kuitenkin paljasti syynsä uskaltaen puolen tunnin nyhjäämisen jälkeen pyytää huonolla suomenkielellä isännältä tupakkaa. Ei saanut haluamaansa.



Nuutiset ja kaikki heidän tavaransa. Mukana kuvassa myös Lomittaja.



Tämä on taas näitä kuvia...



Uusikaarlepyy ja isäntä pistää tupakaksi. Taustalla meihin pian kuvanoton jälkeen liimaantuva häiriintynyt teini.



Emäntien torihetki. Etualalla isännän sormi.

Maisemat vain paranivat kun pääsimme Pietarsaareen. Poltimme torilla tupakat, sen enempään ei meistä ollut; Nuutiset ovat turisteja eivätkä mitään kulttuurimatkaajia. No, hieno kaupunki kyllä, ja Nuutisilta herui reseä isännän huomioidessa, että torin laidalla sijaitsi paikka nimeltä Resebyrå. Asiaa!



Vanha emäntä ja isäntä -Nuutinen eivät turhia hymyile



Paitsi taiteellisissa lähikuvissa. Tässä isännän aurinkolasit.



Tulee tilanteita, jolloin kameran jatkuvaan läsnäoloonkin kertakaikkiaan kyllästyy




Pietarsaaresta suunta Seitsemän sillan tielle, jolta pian poikkesimme Larsmossa sijaitsevaan Risöhälliin. Minnekäs muualle. Tiet muuttuivat yhä pienemmiksi ja talot suuremmiksi, lopulta köröttelimme hiekalla. Löytyi pieni venesatama kauniilla paikalla. Lokit kirkuvat, aallot lyövät rantaan. Seitsemän sillan tien autojen äänet eivät tänne asti kuulu. Vanha emäntä kirjoittaa päivän tapahtumia muistiin, isäntä jäi autoon suorittamaan henkilökohtaisia puheluita, emäntä polttaa filmiä kuin ei huomispäivää tulisi.



Emäntä kuvaa



Vanha emäntä kirjoittaa



Isäntä suhtautuu tyynesti




Pikainen poikkeama Bosundissa, jonka totesimme mitäänsanomattomaksi paikaksi ja sieltä hymähdellen poistuimme. Seuraava kohde Kokkola, Laajalahden uimaranta, jota kohti poikkesimme isolta tieltä Sexmansvägeniä pitkin ja poikkeamista saatiinkin jatkaa hyvä tovi. Tie kiemurteli metsään aikansa, kunnes ranta lopulta tuli vastaan ja muistutti mukavasti minikokoista Yyteriä. Poltimme tupakat varjossa, olimme väsyneitä ja juuri niin nuutuneita kuin nimemme velvoittaa. Alatyylisten vitsien oivaltavuus ei ollut enää kovin korkealla tasolla: tsekkailimme Pildeman tarjontaa rannan ilta-auringon kultaamassa rauhallisen leppoisassa ilmapiirissä. Lähdettyämme taas matkaan eksyimme Ykspihlajaan ja ohitimme Halkokarin. Myöhemmin pysähdyimme Kalajoen hiekkasärkille, jossa olosta olisi voinut periaatteessa nauttia ilman helteisen päivän aiheuttamaa uupumusta. Vanha emäntä muistutti, että väitetystä kauneudestaan huolimatta maisema ei kylläkään ole mitään muuta kuin vettä ja hiekkaa. Istuimme tuokion penkillä ja jatkoimme ajoa kohti pohjoista.



Sexmansvägen



Kalajoki ei sytytä. Taustalla ruma hotelli.




Pyhäjoelle Kielosaaren idylliselle leirintäalueelle saavuimme hieman ennen puolta yhtätoista, ja kruisailimme alueella teltan paikkaa etsien, kunnes meille tultiin sanomaan ettei täällä saisi kymmenen jälkeen ajella. No eipä siinä mitään, auto parkkiin surviaisia kuhisevalle paikalle puun ja pensaan väliin kosken rantaan, minkä jälkeen isäntä pääsi esittelemään ripeitä survival-otteitaan, eivätkä emännät ehtineet kuin ihmetellä ja teltta oli jo pystyssä. Sitten nälkäiset Nuutiset väsäsivät muhkeat iltapalat: offia naamaan, olutta pöytään, isännän ideoimat mozzarella-sipuli-tomaatti-pippuri -voileivät kitusiin. Illastaessamme (miksei ruoka koskaan maistu sisällä niin hyvältä kuin ulkona?) meitä ja huonoja juttujamme lukuunottamatta haudanhiljaisella leirintäalueella panimme merkille, että olemme niin paljon tuttuja eteläisia seutujamme pohjoisemmassa, ettei hämärä meinaa lainkaan laskeutua. Kuuntelimme käen kukuntaa. Elintarvikkeet ja viilentynyt yöilma paransivat ihmeesti oloa.



Ensimmäinen telttamajoitus. Kuvasta löydettävissä myös emäntä-Nuutinen.



Vanha emäntä ja tien päällä vietetyn päivän seuraukset