19.7.05

"Kiva ilma."

Perusasioiden pariin, sano. Matkakertomuksen uuvuttamat lukijani voivat jälleen hengähtää henkevien hengentuotteideni parissa, eikä tarvitse kenenkään enää kirota sitä, että Alahärmä oli koko raportin ajan kirjoitettu väärässä muodossa "Ala-Härmä". Kaikella on tarkoituksensa, täysin tahattomilla virheilläkin. Vain kaksi lukijaa lopetti tilaukseni tuon reportaasin aikana mikä on totta puhuen vähemmän kuin etukäteen ounastelin.

Eilen oli taas se päivä vuodesta, juuri se jota sadat miljoonat, ei, miljardit, odottavat, johon valmistaudutaan pitkään ja hartaasti ja josta riippuu tulevien miljardien tulevaisuus. Muurahaiset parveilivat. Kävelin täältä Ylioppilaskylästä Nummen kirjastolle, ja koko matkan niitä kuhisi, hiekassa olevista koloista pursusi kuin paineen voimalla siivekkäitä kuningatarkokelaita, ilma oli sakeanaan niitä. Vielä illallakin kaduilla harhaili siinä vaiheessa jo siipensä pudottaneita yksilöitä, niitä oli laskeutunut kymmenittäin seinille, autojen katoille ja ikkunoihin.

Siinä on yhtä aikaa jotain kaunista ja jotain hyvin surullista. Ne kaikki lähtevät matkaan yhtenä päivänä. Tietävätkö ne, että vain murto-osa selviää? Ja että niistäkin vain murto-osa kykenee suorittamaan sen tehtävän, joka jokaiselle niistä on annettu, uuden pesän perustamisen? Varpusilla ainakin oli Hakapellonkadulla juhlat. Ne tuskin malttoivat autoja väistellä nokkiessaan tien täydeltä muurahaisia. Kasvatus, valmennus, opetus, odotus, sinun tulee lentää jonnekin kauas, kaivautua maahan, perustaa uusi pesä, ryhtyä sen kuningattareksi, synnyttää miljoonia jälkeläisiä - ja kun päänsä pistää ulkoilmaan tulee suuri nokka ja syö. Hiukan ahdisti sitä katsella, vaikka toki tiesin siinä vaiheessa inhimillistäväni muurahaisia samaan tapaan kuin Bernard Werber muutaman vuoden takaisessa hittiromaanissaan. Ne eivät ole inhimillisiä. Niillä on tietoisuus, se on selvä; mutta meille liian vieras koskaan tajuta. Muurahaiset ovat lapsesta asti olleet suosikkieläimiäni. Niiden elämässä on järki ja logiikka kohdallaan. Onko niillä taidetta? Mistä me sen tietäisimme?

Toissaviikonloppuna lähetin myöhään illalla hirvittävän ukkosmyrskyn aikana tekstiviestin jossa luki vain "Kiva ilma". Vastaanottaja sai sen teknisistä ongelmista johtuen vasta seuraavana päivänä kun aurinko paistoi ja linnut liversivät. Hän epäili minulla olevan lievästi tylsää raportoidessani itsestäänselvyyksiä viestein. Mutta ei minulla ollut tylsää! Minä vain keksin monikäyttöviestin, joka toimii joko ironisena tai toteavana aivan miten halutaan ja lukuhetkestä, tai miksei lukijastakin, täysin riippuen. Tämä on neroutta. Ei minun taholtani tosin.

Kaiken huuhaan allekin uhkaa jäädä tämä hiljaisuudessa pitkään valmistelemani asia: Silmänkääntövankila ja aivan erityisesti sen kirjoittaja laajentaa brändiään kuin rasva paperilla. Toistaiseksi vielä betaversioinen sivusto www.ugus.net on nyt kuitenkin kiinnostuneille avattu. Suunnitelmissa on muuttaa myös Silmänkääntövankilan visuaalinen ilme tuon emosivuston kaltaiseksi. Kunhan tässä ehtii.

Siilimys palasi lomiltaan tuhisemaan taas verkkoon, mikä onkin hyvä. Lukekaa, lukekaa! Älkää antako helmien kadota uusien blogien tulvaan!

Minä juon nyt Pepsiä.

Ei kommentteja: