Silmänkääntövankila

Määrittele klise. Henkilö, joka yötä vasten polttaa, juo kahvia, kuuntelee Tom Waitsia ja kirjoittaa runoja aiheina Tom Waits, kahvi ja tupakka.

Ei silti, pitkästä aikaa on taas tullut aika päivittää Silmänkääntövankilaa kahdesti samalla päivämäärällä. Verkossa velloo keskustelu, ja kun minä puhun "verkosta", tarkoitan kotimaisia Pinserin kautta saavutettavia blogeja, muuta ei internet ole minulle enää kuukausiin tarjonnut. Seksikeskustelu. Sormeni syyhyävät halusta osallistua, mutta tähän aikaan vuorokaudesta saattaisin äityä johonkin jota huomenna katuisin.

Ja paskat, enhän minä tunnetusti kadu mitään. (kenelle vain vähän aikaa sitten totesin sähköpostissa saman asian? ai niin, mealle)

Seksissä on puolensa, eikä voi kieltää etteikö toisinaan ole vallalla sellainen tunne, että olisi ihan mukava harrastaa seksiä. Sehän on tässä yhteiskunnassa tyylikkäästi ja oikein toimia haluavalle jopa jonkinlainen olettamus, on toteutettava omaa seksuaalisuuttaan. Veikeä paradoksi sinällään se, että seksi on kuitenkin samaan aikaan "tabu", lainausmerkeissä siksi, että se on aikoja sitten lakannut olemasta oikea tabu, ja muuttunut sellaiseksi kivaksi tabuksi, josta vihjaillaan kaikkialla avoimesti, ja jota on mukava pitää kiellettynä aiheena koska se on sillä tavoin jännempää. Olisi kiinnostavaa katsoa historiaa taaksepäin ja nähdä miten tällainen tilanne on päässyt muodostumaan. Mikä meni vikaan vai menikö? Millainen tilanne on kahdenkymmenen vuoden päästä? Tuntuu mahdottomalta että suuntaus jatkuisi, nykyinen mediakulttuuri on enää hiuksenohuen askeleen päässä pornosta ja pitää samanaikaisesti yllä käsitystä seksin tabuudesta.

Antakaa mulle jarru.

Seksillä voi satuttaa toista ihmistä, sanotaan. Millä sitten ei voi? Mikä tahansa kahden ihmisen välinen toiminta on ladattu mahdollisuuksilla satuttaa jotakuta muuta, ja kun tämä joskus hyväksytään yksinkertaiseksi totuudeksi, katoaa seksuaalisen kanssakäymisen yltä sille annettu mystinen verho. Se on yksi tapa toimia. Tämän kaksikymmentäyksisanaisen lauseen ajan annan itselleni luvan ajatella niitä ihmisiä joiden kanssa olen rakastellut, ja suuni vääntyy levottomaan kuunsirpin muotoiseen hymyyn. Hetket katoavat höyryävinä kosketuksina yötaivaalle, ja Tom Waits on edennyt levyn parhaaseen kappaleeseen: Invitation to the blues. Koska olen suurimman osan ajastani tunnetasolla elävä ihminen (moni väittäisi minua tunneaddiktiksi; väärässä sentään olisivat), on ajatus fyysisestä kosketuksesta ilman tunteita ollut aina minulle vieras. Yhden yön suhteet tuntuvat oudoilta, olen miettinyt miten jotkut kykenevät siihen? Eivätkö he... Sehän on kuin... Miten kukaan voi... Entä sitten kun...

Vain alkavia hämmennyksiä vailla lopullista muotoa. Voiko olla seksiä ilman rakkautta? Voi, koska voi olla syvää ja luottamukseen perustuvaa ystävyyttä ilman rakkautta, mutta ainakin ilman kiinteää suhdetta toiseen menee seksi vaikeaksi. Se saattaa alkaa aiheuttaa ahdistusta.

Ja siinä vaiheessa on menty metsään taas.