Siirryin hetkessä maaseudulle, kun Turku alkoi kerätä epätoivoa puoleensa kuin sadepisaroita. Ei täälläkään juuri mitään syytä ole olla, mutta vaalimainokset ovat hupaisampia kuin kaupungissa. Ensinnäkin niitä on vain neljä; pääkvartetin lisäksi ei täällä muita ryhmittymiä tunneta. Toiseksi tunnen joka puolueen listasta joko ulkonäöltä tai peräti henkilökohtaisen kontaktin kautta vähintään puolet. Jos lasketaan mukaan vielä ne, joiden nimi on tuttu (ja osaan vielä paikallistaa mistä yhteydestä), on tämän peltotilkun ja metsämättään väliin jokirantaan kiilatun kunnan vuoden 2004 kunnallisvaaliehdokkaista minulle tuttuja henkilöitä noin kaksi kolmasosaa. Samalla listalla ne oikeasti saisivat kaikki olla. Ei tällaisissa paikoissa puoluetta äänestetä, vaan henkilöä. Se on aivan sama onko se tyyppi porvari vai duunari jos sen kanssa on 50 metriä yhteistä rajaojaa tai jos sisko on ollut sen kanssa naimisissa nelisenkymmentä vuotta. Hyvät jätkät kerää äänet. Pankinjohtajaakin moni saattaa äänestää, minkä seurauksena hän kiskaisee kokoomuksen listoilta mukaansa pari eksynyttä opiskelijaa, jotka eivät rotari-isän hienovaraisten vihjeiden vuoksi keksineet muuta tapaa itseilmaisuun kuin porvarinsininen vaaliehdokkuus.
Tähän on syytä lopettaa. En halua sanoa mitään pahaa kokoomuslaisista koskaan, sillä he maksavat eniten veroja, ja minä elän nimenomaan verovaroilla todennäköisesti hautaani asti. Vilpitön kiitos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti