Jo aamulla suuntasi kohti seminaarikirjastoa, taskun pohjalla oli rypistyneenä paperilappu, jolle kaksi päivää aiemmin (ei liikaa stressiä yhdelle päivälle sentään) oli kirjoittanut mahdollisesti proseminaarissa lähdeteoksina toimivien kirjojen nimiä. Aurinko paisteli, mutta aika viileää oli silti, ja myös syksyn väristä oli, ja yliopistonmäellä ihmisiä riitti.
Seminaarikirjasto oli enimmäkseen tyhjä. Se kulki hyllyjen välissä kuin Sadako. "The Poetics of postmodern", "From modernism to postmodernism", "Postmodern narrative theory", (miksei kukaan kirjoita aiheesta suomeksi?), "Contemporary postmodern fiction".
Sitten se istui alas yhdelle seinin suojatuista lukupilttuista, otti asennon, avasi kirjan, alkoi katsella ikkunasta avautuvaa maisemaa. Vesilinna näkyi osittain Luonnontieteiden talon takaa, niiden edustalla oli pysäköintipaikalla sinisiä ja punaisia autoja limittäin. Aika kului, ei se huomannut, joku yskähti. Säpsähdys, edessä avoinna edellen Foreword.
Sivut selautuivat kuin viikate olisi heilunut, ja niittivätpä tosiaan arkipäivän häkellyttävät hetkellisyydet tiedonjyviltä pois kyvyn tarttua. Se vaihtoi kirjaa. Viisari seinäkellossa romahti askeleen alemmas, hiki kihosi pintaan. Se alkoi miettiä mitä tekisi lounaaksi, salaatti maistuisi, vaan mitä aineksiksi siihen? Tuttu käveli kirjastoon, moikkasivat, sitten se vilkaisi puhelintaan, mutta kaikki näyttivät tietävän sen aikeista opiskella ja viestejä ei ollut tullut.
Se vaihtoi kirjaa siihen paksuimpaan. Selasi sivuja kuin villi, ilmassa leijui pöly ja arkeologia. Seminaarikirjaston katto lähestyi ja ikkunat imeytyivät sisään, se kirkui, valot sammuivat. Ja aivan yhtäkkiä edessä artikkeli: "POSTmodernISM: A Paracritical bibliography". Valo leimahti.
Se kirjoitti muistiinpanovihkoonsa muutaman hyvän pointin, yhteensä seitsemän riviä tekstiä. Vielä kaksi kirjaa edessä pinossa, mutta nyt alkoi ahdistaa, se vilkuili ympärilleen kuin pieni eläin, miksei kirjastossa yhtäkkiä ollutkaan ketään muuta, paljonko kello jo oli, eikö pitäisi lähteä kauppaan, entä mitä sitten jos ulkona alkaa sataa, se varjo jäi kotiin, onko posti jo tullut? Ehkä se pyörtyi, joka tapauksessa vaihtoi kirjaa. Tätä se muisti aiemminkin vilkuilleensa, selasi läpi samat pätkät kuin kaksi viikkoa sittenkin, silloin viimeksi yritti opiskella. Se yritti lukea lukua, joka sivusta noin neljänneksen kykeni, sitten katse hakeutui muualle, ajatukset eivät sieltä olleet enää vuosiin palanneet.
Kirjoitti kysymysmerkein lisäillyn lauseen vihkoon. Sivunkolmannes muistiinpanoja viidestä kirjasta. Kokolattiamatolle ei jäänyt jälkiä kun se nousi paikaltaan, palautti kirjat hyllyihin, joka askeleella se kutistui, oli pieni enää kun kirjaston ovesta livahti ulos ja oppiaineen professorin alle lähes murskautui, niin aina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti