Otetaanpa yksi kappale nettiin kirjoitettuja joidenkin "verkkopäiväkirjaksi" kutsumia sivustoja, annetaanpa sille vetävä nimi. Kirjoitetaanpa sinne sopivaksi katsottu aika, kuitenkin vähintään puoli vuotta, ollaanpa suoritukseen tyytyväisiä. Saadaanpa vihaista sähköpostia. Tästä lähtee käyntiin ketjureaktio, jota voimme hyvällä syyllä kutsua kemialliseksi karteesioksi. Se repii meidät irti itseluomastamme todellisuudesta ja kiinnittää väkivalloin toiseen. Henki ja liha eivät paljoa paina tässä yhtälössä, jossa kummallakaan ei ole merkitystä; meidän nykyisyytemme kehä on digitaalinen. Ykkösnollaunia me näemme.
Virtuaalisuuteen suhtaudutaan usein kielteisesti, ja minä aivan etunenässä myönnän olleeni tämän koulukunnan jääräpäisiä kannattajia. Saattaa olla että joudun ruuvaamaan asenteitani pykälän verran suotuisampaan suuntaan, koska olen eilen tullut uudennihkeän tietokoneen omistajaksi, sellaisen jossa on CD-asema (oho!), verkkoyhteydet (blimey!), USB-portti (what the...?), 15-tuumainen näyttö (jeesus!) ja kaikkee muuta jännää. Korppusasema tosin puuttui, ja se piti ulkoisena hankkia. Minusta on järkyttävää ettei se enää kuulu koneen vakiovarustuksiin. Miten on mahdollista käyttää tietokonetta ilman diskettejä? Jo on kumma. Kuin autosta puuttuisi ovet. Uusi tietotekninen Ugus on kuitenkin nyt käynnistetty, ja hän kohoaa potenssiin kolme syksyn mittaan, kun tämä nykyinen kannettavani (ette kai kuvittele että enää koskaan koskisin sormenpäällänikään pöytäkoneeseen?) mahdollistaa myös kiinteän yhteyden hankkimisen kotiin. Tuleeko minusta kuolaava nettifriikki? Alanko kuunnella ämpeekolmosia? (mitä ikinä ovatkaan) Katoanko ircin "LOL! =P LOTR KIX" -keskusteluun?
Tosi todennäköistä joo.
Merkityksellisintä tällä hetkellä on kuitenkin se, että olen maalla. Kaukana kaikesta, myös niistä asioista joista ei välttämättä ole mitään järkeä olla. Juuri tämän yritin tuoda esiin kirjoituksen ensimmäisessä kappaleessa. Liha on henkeä heikompi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti