9.9.04

Therme "Loipersdorf" das baut auf

Olen tilassa, elämässä tulee hetkiä. Autolla ajaessa pitää kuunnella jotain Iron Maidenin kaltaista, ei välttämättä bändiä itseään, eikä se kuitenkaan lohduta kun käy tietokoneliikkeessä ilmoittamassa: "ostan yhden sellaisen liittimen, jolla saa vanhan printterin toimimaan USB-portissa" ja saa kuulla ettei sellaista ole olemassa. Erkanevatko minun ja yhä hyvin toimivan Deskjetin polut 11 vuoden rinnakkaiselon jälkeen? Mustetta oli takilla aamulla, ja levyllä lyhin ja pisin kappale ovat aina peräkkäin, katso vaikka itse. Lapsuudenkotini seinällä on kuva, jossa syön autoa. Kissa katoaa aamuisin sanomalehdenhakumatkan aikana, mutta ei se osaakaan lukea. Kannoin eilen kolmannen kerroksen asunnosta alas yli 700 tietokonepeliä. Ne mahtuivat kerralla syliin. Tänään nukutti, ja vampyyriromaani ei etene. Minun opiskelumotivaationi puutteet näkyivät kun kirjallisuuden proseminaari jatkui ja ohjaaja kysyi miten työ on sitten kevään tutkimussuunnitelman jälkeen edennyt. "Ei mitenkään." Olin jopa unohtanut aiheeni. Minusta on liikkeellä liikaa alastonkuvia. Nupit kaakossa, mutta entä jos ajetaan kohti etelää? Tänään syön feta-pinjansiemen-herkkusieni -pastaa. Opiskelijan ruokavalioon saa poikkeamia vain jos joku lahjoittaa rahaa. Unessa minulle sanottiin etten pääse sinne sivuaineeseen, joka pääsykokeessa kävin. Nyt asiaa ei jaksa ajatella, alan koota palapelejä, ulkoinen diskettiasema mahtuisi taskuun. Laiskuus loi tämänkin päivityksen, sen toteen näyttämisen, miten vaikea on päivittäin valita aiheet, joista kirjoittaa. Tätä tämä on Uguksen pään sisällä. Ostoslistaestetiikkaa.


"Is it the roaring of thunder that scares you?"

(Iron Maiden / Lightning strikes twice)

Ei kommentteja: