22.9.04

Rainman

Syyssateet alkoivat, ne sellaiset tavalliset, pari pykälää hentoisen kesätihkun yläpuolella olevat, mutteivät mitkään ryöpytykset kuitenkaan. Vesi valui tasaisena virtana taivaalta alas kun kävelin aamupäivällä yliopistolle, ja se kasteli kaiken vaivatta ja kohteitaan sen paremmin valikoimatta. Syksy on joskus kaunis, mutta ei missään nimessä aina, ja tänäänkin harmaus oli pääväri. Huomiotaherättävänä seikkana maa ei tuntunut olevan valmis imemään sadetta itseensä. Vesi kertyi valtaviksi lammikoiksi, lähes kaikki yliopiston nurmialueet näyttivät riisinviljelymailta, tosin kyseessä saattaa tietysti olla jokin biologian laitoksen vänkä projekti.

Nyt ei taas sada. Proseminaari on takanapäin, palasin kotiin syömään. Yksi seikka jaksaa aina vaivata: se, että vaikka kotimainen kirjallisuus on varmasti Turun yliopiston pienimpiä oppiaineita, ja sen opiskelijoista vain pieni osa on, koska olen epäsosiaalinen räävis, minulle tuttuja, tapaa juuri niitä tuttuja aina kun vähänkin kotoa pois uskaltautuu. Käytämmekö me samoja reittejä tietämättämme? Hakeutuuko tietyn aineen opiskelijoiksi tietynlaisia reitti- ja aikatauluvalintoja kaupungilla kulkiessaan suosiva joukko? Tämä on polttava aihe, josta jonkun pitäisi julkaista tutkimus.



"From this far away
it kind of looks like rain"

(OSI / Standby (Looks like rain))

Ei kommentteja: