Jostain selittämättömästä syystä eilen tuntui olevan kansallinen "Kehu Ugusta" -päivä, kun sekä Mea että Misu päättivät ryhtyä moiseen lopputulokseltaan ennalta-arvaamattomaan toimintaan. Menen ihan sanattomaksi, mikä on tietenkin vain tylsä sanonta, enkä tarkoita sitä kirjaimellisesti. En minä sentään sanoja kadota, mutta tunnen kuitenkin oloni kiusaantuneeksi, alan kompuroida tekstivirrassa kömpelösti ja tuuskahdan nenälleni paistatellen samanaikaisesti näinkin näkyvän huomion tuottamassa lämpimässä onnenhehkussa. Te olette molemmat suosionne ansainneet, ja minä tyydyn vain nöyrästi kumartamaan: kiitos kauniista sanoista, sekä myös kävijöiden virrasta; Sitemeterin mukaan eilisen aikana Silmänkääntövankilassa piipahti melko tarkkaan kuusinkertainen määrä väkeä normaalirutiiniin verrattuna. Ehkä he kaikki inhoavat nyt minua. (itsetunto-ongelmaisen alitajunnan lipsahdus)
Koko viikon ajan on mielessä risteillyt kaksi aihetta, joista kirjoittaa; unissani esiintyneet oudosti käyttäytyneet julkisuuden henkilöt tai se, miten ärsyttäviä ovat muuten täydelliset levyt, joissa on keskellä yksi hirveä piisi. Koska olen häkeltynyt, en kykene nyt suodattamaan kumpaakaan itsestäni ulos. Kumpi tekisi suuremman vaikutuksen mahdollisiin uusiin lukijoihini? Kumpaa vanhat lukijani odottavat minulta? Valintoja, valintoja! Onneksi minulla on näitä tilanteita varten varasuunnitelma: päämäärätön vaeltelu yliopistonmäellä. Aina toimii.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti