-No niin, tervetuloa Turkuun hyvät matkalaiset Turistimatkat OY:n puolesta. Jos katsotte vasemmalle niin näette ruumiin.
Suurin ikkunoin varustettu linja-auto jatkoi etenemistään rauhallista Virusmäentietä pitkin keväisen auringon langetessa ikkunoista matkustajien käsivarsille kuin kauan kadoksissa ollut rakastettu. Kukaan ei sanonut hetkeen mitään, sitten eräs matkustajista nousi paikaltaan ja käveli matkaoppaan luokse bussin etuosaan.
-Anteeksi.
-Niin, matkustaja?
-Sanoitteko todella äsken että vasemmalla voi nähdä ruumiin?
-Kyllä.
-Ahaa. No hyvä että asia tuli selväksi. Se tosiaan hämmensi minua.
-Uskon sen.
-No ei minulla muuta. Ruumis tienposkessa. Sattuuhan sitä.
-Ei satu enää. Sehän se on juuri oleellista ruumiina olemisessa. Ei satu.
-En minä sitä. Lähinnä tarkoitin että tapahtuuhan niitä asioita, ja keitä me kuvittelemme olevamme voidaksemme muka tarkoin määritellä mitkä seikat milloinkin kohtaamme elämän varrella? Ei ihmisellä ole kykyä sellaiseen. Asiat tulevat vastaan, ne täytyy kyetä käsittelemään. Tietysti voi halutessaan pyrkiä myös jättäytymään todellisuuden ulkopuolelle. Monet tekevät niin. En tiedä onko se järkevää, itseäni moinen vaihtoehto on pelottanut; mitä menetän ellen prosessoi päässäni asioita joita universumi kohdalleni heittää? Viskaanko syrjään mahdollisuuden päästä lähemmäs totuutta, ihmisyyden merkitystä? Vai olenko vain rationaalinen jaottelija? Ehkä kaiken tarkoitus onkin siinä ettei aivan kaikella sentään ole tarkoitusta.
-Niin.
-No mutta minä palaan paikalleni.
-Tehkääpä se.
Bussi ajoi läpi tien poikki viritetyn punakeltaisen puomin ja matkaopas sytytti tupakan ajatellen parempia vuosia jolloin hän oli ollut pätkätöissä Äetsän jännemittaritehtaalla, Honkajoen Matkahuollon baarissa ja kerran yhden viikon Lahden elinsiirtomeijerissä. Puolivälissä tupakkaa hän huomasi kuskin virnistelevän kummallisesti.
-Kuski?
-Niin, matkaopas? Heh heh.
-Tulipa mieleen tuosta äsken täällä auton etuosassa käyneestä matkustajasta että onko tuota kahvimasiinan litkua taas terästetty?
-Heh heh.
-Niinpä tietenkin. Lapsellista, kuski, hyvin lapsellista.
-Heh heh.
Matka jatkui latteissa merkeissä. Maisemat vilahtelivat ohi ikkunoiden ulkopuolella, välillä sisälläkin. Tapahtui yllättävä siirtymä.
-Vieläkö kirjoitat sitä "mopo käsistä" -juttua?
-Joo, mutta kyllä tämä pikkuhiljaa valmistuu.
-Nettiin sitä ei kyllä ole tullut tavuakaan.
-Tä?
-Täällä on vaan jotain hämärää turistimatkakuvausta.
-Ei perkele.
Valot välähtivät. Koneen sisältä nousi savu ja "mopo käsistä" jäi ikuiseksi haaveeksi niiden mieliin jotka olivat kuulleet tuosta kiehtovasta kertomuksesta mainittavan.
Turistimatkat OY kiittää mielenkiinnosta ja haluaa vielä näin lopuksi toivottaa hyvää kevättä kaikille matkustajilleen sekä muistuttaa siitä, ettei meistä kukaan ole loppujen lopuksi ihmisyydelleen velkaa mitään. Carpe diem.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti