1.3.04

Kato, pyhä kirjotus! Uskotaan siihen, äkkiä!

Aina toisinaan jaksaa vielä tässäkin iässä ihmetellä sitä miksi jotkut ihmiset Uskovat (iso alkukirjain tarkoituksellinen). Se tuntuu liian oudolta, ei mahdu minun kalloni sisään. Totta kai olen kuullut väitteen jonka mukaan jokainen ihminen uskoo väistämättä johonkin, mutta tästäkin voi olla monta mieltä. Suurin osa ainakin omasta elämästäni on mennyt uskomatta mihinkään - paitsi ehkä "usko"-termin käsitettä venyttämällä nykyhetkeen. Tänään sentään uskon joihinkin asioihin. Moniin sellaisiin jotka ovat useille ihmisille itsestäänselvyyksiä, moniin sellaisiin joille useat tuhahtaisivat. Mutta minä en Usko. Siinä on vissi ero. Ne jotka Uskovat katsovat olevansa jossain määrin erikoisia ihmisiä. Pelastuneita ehkä, en tiedä. Outoa tässä on minusta se, että Uskovat, jotka täällä luterilaisuuden kukkeilla kunnailla kun vaelletaan ovat käytännössä kaikki kristittyjä mutta muihinkin järjestäytyneisiin uskontoihin tämä takuulla sopii, ovat omaksuneet tällaisen vuosisatoja vanhan opin ja toteuttavat sitä sitten sellaisenaan kuin se kertoisi millainen maailma tänään on. Ei se kerro. Kirjoitukset joita Uskovat pitävät tärkeitä ovat vanhentuneita ja kaiken kaikkiaan suvaitsemattomaan ahdasmielisyyteen kannustavia. (mutta kristittyjen naisten ei sentään tarvitse kätkeä itseään huntuun) Ehkä ymmärtäisin vielä sen että uskontojen pyhät kirjoitukset olisivat olemassa yhteiskunnassa ilman jatkuvaa fanaattista suhtautumista niihin, se saattaisi toisaalta olla ihan hyväkin asia. Kai niistäkin omat viisautensa löytyy ja vaikkei löytyisikään niin mahtuuhan maailmaan tekstiä. Yksilötasolla minä en Uskomista kuitenkaan ymmärrä. Minun on erittäin vaikea, tarkemmin sanoen kai täysin mahdoton, tajuta sitä miten yksi ihminen voi muokata koko maailmankuvansa joidenkin muiden kirjoittamien tekstien ja toisten sorvaamien ajatusten perusteella. Se on sekä pelottavaa että surullista. Näistä ihmisistä olisi varmasti johonkin paljon enempään. Onko maailman kohtaamisen pelko joidenkin kohdalla niin suuri (ja minä tiedän kyllä että se saattaa olla suuri) että kun kätkee oman itsensä kokonaan Uskon alle, tuntee olevansa turvassa. Voi lopettaa ajattelun. Minusta maailma on aivan liian - korostan vielä: aivan liian - monimutkainen kokonaisuus jotta joku muu olisi voinut minun puolestani ajatella ja kirjoittaa sen miten minun siihen tulisi suhtautua. Niillä jotka Uskovat ei ole tätä ongelmaa. Ylempää kerrotaan heille kaikki. Aivot narikkaan ja Uskomaan, ehkä he tosiaan kuvittelevat pelastuvansa joltain pahalta. Kuten sanoin, surullista. Uskonnon varjolla on tehty paljon pahaa, se on levittänyt paljon ahdistusta. En ole väkivaltaan taipuvainen, mutta toisinaan on käynyt päässä ajatus että jos tapaisin sen joka joskus aikanaan on keksinyt ensimmäisen uskonnon, saattaisin lyödä. Pettää meidän viilipyttyjenkin itsehillintä joskus.

Kuten sanoin, uskon minäkin joihinkin asioihin. Ne perustuvat sekä lukemaani että kokemaani, muiden ihmisten - niin ystävien kuin tuntemattomienkin - ajatuksiin, ja tietysti kaikkeen siihen mitä itse on vuosien kuluessa pohtinut, havainnut, prosessoinut. Muodostuva maailmankuva on minunlaiseni. Se ei ole mikään jumalansana, mutta varmasti todempi kuin jokin toistatuhatta vuotta sitten raapustettu teksti, jota ovat muokanneet niin monet umpimielisyyden ylläpitäjät monina pimeinä vuosisatoina etteivät varpaat riitä laskemiseen. Minulla ei ole myöskään tarvetta levittää omaa maailmankuvaani; hassu juttu, eikö vain? Uskovilla on se tarve. Ehkä he pelkäävät ettei heitä oteta vakavasti jos muut eivät ole samaa mieltä heidän kanssaan - mahdollinen oire maailmankohtaamisen pelosta varmasti sekin. Pari vuotta sitten Hansakorttelin edustalla Uskova mies saapui luokseni. (ehkä se johtui siitä että tuohon aikaan kasvattelin partaa ja näytin erehdyttävästi siltä miltä eräskin Jeesus länsimaisten mielestä näytti)
"Jeesus kuoli sinun vuoksesi", hän sanoi ja tyrkytti mainoslehtistä.
"Sepä ikävää", vastasin. "Minä en olisi halunnut hänen kuolevan. Minun mielestäni Jeesus olisi ansainnut pitkän ja onnellisen elämän, vaimon ja lapsia ja liudan lapsenlapsia."
Hän mulkaisi minua kuin pirua ja lähti pois. Jeesus oli viisas mies, opetuksistaan päätellen. Tämä lehtiä jakanut ei tuntunut olevan.




"Tää on mun leikkikenttä, mun kotikenttäetu!
Meikän hiekkalaatikko, meikän isot lelut!

Mun leikkikenttä, se oon minä joka määrää!
Meikän hiekkalaatikolla ei muut ala säätään!"

(Tulenkantajat, Leikkikenttä)

Ei kommentteja: