Kelaa kelaa, eikä kuitenkaan muista yhden norjalaishiihtäjän nimeä. Ulkonäön muistaa kyllä, ja sen vuonovillapuseron mihin pukeutuneena esiintyi lehdistötilaisuuksissa hymyillen vilunkia turskahymyä. Mutta nimi ei muistu mieleen. Siinä on jotain samaa kuin lapsena lehdestä luetussa sarjakuvassa, josta muistaa yhden puhekuplan keskeltä sanatarkasti, eikä muita. Ei edes että mikä sarjakuva oli kyseessä. Aamulehdessä oli jo tuohon aikaa Luuta-Hilta, mutta myös Karvanaama, Muukalaislegioona sekä Ville ja Maija, lyhyen aikaa myös kotimainen sarjakuva nimeltä Herra Jalkanen. Kuka niitä enää muistaa? Minä, kaiketi. Leikkasin ja liimasin niitä talteen, koostaen eri sarjakuvien yhteensommitelluista ruuduista mielipuolisia kaaosvitsejä, joissa Herra Jalkasen vierestä kaahaava auto muuttuu vanhaksi ja viisaaksi Kyömynokaksi ja loppuun Topi ja Reiska saavat sanoa sen mikä merkitys tällä kaikella oli. Tai on siinä jotain samaa myös kuin vuonna 1963 lyödyissä viidenkymmenen pennin kolikoissa, joihin törmäsin kaikkialla ja joita oli outo pino kirjahyllyn nurkassa. Mihin katosi 80-luku? Tai ennen kaikkea: miksei se ole kadonnut yhtään minnekään? Kun ei autoissa vielä ollut turvavöitä takapenkillä, saattoi maata selällään ja nostaa jalat takaikkunalle, se oli hauskaa.
Jotain uuttakin on tullut. Gummeruksen Pienen ja parhaan tietosanakirjan mukaan puhelinseksi on "maksullisten puhelinlinjojen kautta saatavaa auditiivis-eroottista palvelua". Minua alkoivat luettuani kovasti kiinnostaa auditiivis-eroottisuuden laajat mahdollisuudet nyky-yhteiskunnassamme. Voisiko sitä alkaa harrastaa? Näyttäisikö se hyvältä Kuk' Akukin on? -kirjassa shakinpeluun, hevospoolon, humidorinhoidon ja taviokuurnientarkkailun rinnalla? Se saattaisi olla näyttämättä hyvältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti