Kevätpäivät ovat mukavia silloin kun ne lähtevät etenemään ennakkoon suunnittelemattomasti. Aamu oli niin kuin aamut yleensä ovat; enimmäkseen olematon. Yliopistojen perjantait ovat toiminnasta vapaita, ainakin toistaiseksi kun ei tuo paljonpuhuttu Bolognan prosessi ole vielä tehnyt tästäkin paikasta suoriutumislaitosta. Kirjoittelin kaikessa rauhassa napakoita juonenkäänteitä valmistuvaan suurteokseeni (tm), kun puhelin soi ja kutsu kävi kahville. Jos yliopistossa on jotain hyvää, ja korostan sanaa jos, sitä ovat ne monet kahvilat joita on ripoteltu pitkin kampusaluetta. Tai no monet ja monet mutta on niitä muutama. Cappuccinolla päivä käyntiin, sitten torille, vailla suuria suunnitelmia. Kunhan roikuimme. Joskus roikkuminen turhauttaa. Se aiheuttaa pelkkää tekemättömien töiden takaraivossa säteilevää ahdistusta, kiireen tuntua, ärtymystä. Mutta ei tällaisina päivinä. Ei nyt kun on perjantai, aurinko paistaa, kellään ei tunnu olevan kiire minnekään, ei edes. (lause lopetettu kesken tekstinvalvontaviranomaisten toimesta) No joo, olihan minulla tietysti alkuperäisenä suunnitelmana mennä katsomaan Lost in translation, pari viikkoa sitäkin on jo tullut lykättyä. Vaan se tosiasia että oli niin tolkuttoman kaunis ilma, yhdistettynä siihen etten kello kolmeen mennessä ollut vielä saanut sisuksiini muuta kuin sen cappuccinon, johti siihen että tuo Sofia Coppolan, jonka Virgin suicides on edelleen parhaita milloinkaan tehtyjä elokuvia, teos saa taas siirtyä päiviin seuraaviin. Ehkä näen sen ensi viikolla, ehkä ensi vuonna. Ehkä en koskaan. Koska loppujen lopuksi, kun asiaa tarkkaan ajattelee, ei sitä ole "pakko" nähdä. Ei ole olemassa mitään sellaista elokuvaa joka olisi "pakko" nähdä, ei sellaista kirjaa joka on "pakko" lukea, ei sellaista levyä joka on "pakko" kuulla. Ja niin minä sitten käyskentelin tänne tietokoneluokkaan ja muistellessani löytyykö kotoa spagettia vai nuudelia nostattivat Helsinginkadulla huristavat linja-autot ilmaan tomupilviä joiden keuhkoihin kertyessäkin olin onnellinen, sillä tiestä nousevat tomupilvet kertovat keväästä. Ja ellei siellä kotona ole kumpaakaan niin tulipa ainakin ostettua iso pussillinen irtokarkkeja sitä elokuvaa varten. Syön sitten kotiin päästyäni ne karkit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti