Kun arkipäivän katkaisee sattumus jollaista ei ole arvannut odottaa, joutuu arvioimaan tilanteensa uudelleen. Päivä on vaihtanut peruuttamattomasti suuntaa. Puhutaan tapahtumasta, joka on koskettanut kaikkia. Kansa havainnoi. Ja hiljalleen leviää niiden määrä jotka ovat kuulleet sattumuksesta, viimeisetkin vähän ennen auringon laskua. Ja yön tullen tilanne on muuttunut; ajatellaan että ollaan erilaisessa tilanteessa kuin aamulla, jolloin sattumus oli vain sen kohdanneiden tiedossa. Yksilö yrittää nukahtaa, jäsentää mielessään tapahtunutta ja konstruoi itselleen varmuuden siitä, että loppujen lopuksi juuri häntä ei ole koskettanut mikään. Hän, yksilö, on jäänyt todellisuudessa sattumuksen vaikutusalueen ulkopuolelle. Yksilö nukahtaa ja aloittaa seuraavan päivän myöntämällä että maailma pyörii edelleen. Mikä sen koskaan pysäyttäisi? Ei sellaista sattumusta ole. Sehän siinä kai surullisinta on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti