13.6.16

Tammikuu 1990

Uuden vuosikymmenen alku ei merkittävästi muuta elämän arkipäiväistynyttä suuntaa. Muistiin merkittäviä asioita ei ilmaannu. Raisan kanssa pelaamme Talismania tasaiseen tahtiin ja tämä ensikosketukseni juuri mihinkään miekka & magia -fantasiaan (Sormusten herraa en lue vielä vuosikausiin, ja vaikka Joonas on monesti koittanut tyrkyttää minulle Conan-sarjakuviaan lainaan, en ole niistä koskaan innostunut) on omiaan inspiroimaan mielikuvitustani. Aloitan jouluna saamaani isoon muistikirjaan Talisman-aiheisen kertomuksen, jota päätän kirjoittaa satunnaisotannalla kuin pelaisin itse peliä: nostan pakasta kortteja, joiden tapahtumia sitten ymppään kertomukseen. Käsin kirjoittaminen on kyllä ankean hidasta, kirjoitan pari kolme sivua, mutta myöhemmin revin suurimman osan tuotoksesta nolostuneena pois. Ehkä voi sanoa että etsin tapoja toteuttaa itseäni, mutta en löydä niitä. Katoan koulun ahdistavaa kaaokseen ja kotona kuusneloseen, joka jo kahden vuoden ikäisenä alkaa osoittaa ikäviä merkkejä maanantaikappaluudesta: hajonneen virtapiirin vuoksi kone oli jo loppuvuodesta -89 huollossa ja tv-signaalin pistoke on jotenkin löysä, mikä johtaa siihen, että kuva ruudulla tuppaa vähän väliä katoamaan lumisateeksi. Myöhemmin korjailen tätä ongelmaa teipillä, mutta kyllä kuuslankkuni tuevina vuosina vielä ainakin kaksi, vissiin kolme kertaa käy huollossa tuossa samassa firmassa.

Koulun puukäsityöverstaalla (jota kutsutaan sitä hallitsevan opettajan mukaan Sakken verstaaksi) meillä on käytössämme välineistö, joka ala-asteen sodanaikaisiin käsihöyliin verrattuna on jotain ihan muuta: on sorvit ja lehtisahat ja peltileikkurit. Saan vuoden aikana valmiiksi yhden mainion esineen: jakkaran, joka on päivittäisessä käytössä yhä, sekä useita epäonnistuneita tai keskenjääneitä. Tavallaan kässätunnit ovat hauskoja, koska siellä ovat vain meidän luokan pojat, kaikki kymmenen isossa verstaassa kuka missäkin. Sakke rakentelee enimmäkseen omiaan, mikä varsinkin hitsausta vaativien töiden kanssa tuntuu näin jälkikäteen vähän kyseenalaiselta. Mutta muistan kyllä selvästi, että siellä me kaasupullojen kanssakin sähelsimme keskenämme sen jälkeen kun opettaja oli kerran näyttänyt miten homma toimii. Pari muistikuvaa niihin liittyy: se miten Jussi hitsatessaan huomasi suojalasiensa valuvan ja korjasi niitä - epähuomiossa sillä kädellä missä hitsauslaitekin oli. Etuhiukset kärähtivät. Toisessa muistikuvassa Harri hitsaa kaikessa rauhassa, kun yhtäkkiä alkaa kova pauke: on tapahtunut se mistä opettaja meistä varoitti - letkuräjähdys! Pauke etenee letkua pitkin kohti kaasusäiliöitä ja me kaikki paikalla olleet syöksymme henkemme hädässä ulos hitsaushuoneesta. Paitsi Harri, joka on viimeistelemäisillään työtään, eikä halua jättää sitä kesken. Paukkeet sammuvat itsekseen ennen kuin saavuttavat kaasuvaraston, joten ihmisuhreilta sillä kertaa vältyttiin. Verstas on yhä paikallaan, mikä on ehkä vähän yllättävääkin.

Ei kun teinhän minä siellä aika hienon löylykauhankin, tummennettua puuta, kierteinen rautavarsi ja kaikkea. Oli vissiin viitisentoista vuotta vanhemmillani käytössä, kunnes lopulta kupariset niitit kuluivat poikki ja kauha hajosi osiin. Sisäpuhelinta en ahkeralla kolvaamisellakaan ikinä saanut toimimaan, ja lehtiteline tai joku sellainen jäi kesken. Kun kasiluokalle mennessä poimittiin tarjonnasta valinnaisia, olin luokan ainoa poika joka ei puukässää ottanut, ja olin tyytyväinen että siitä pääsin. Jakkarasta ja löylykauhasta huolimatta.

Ei kommentteja: