<$BlogRSDUrl$>

Ajatuksia kissoista ja kahvinkeitosta.

18.6.16

Maaliskuu 1990 

Helmi-maaliskuun vaihteessa hiihtoloma loppuu, mutta kouluun en palaa. Poden korkeaa kuumetta muutaman päivän ilman että tauti näyttää menevän miksikään, mistä seuraa lääkärireissu ja diagnoosi: keuhkokuume. Menee sitä luokkaa pahaksi että yhden yön vietän Vammalan sairaalassa, ja kaiken kaikkiaan hiihtoloma mukaan lukien olen kolmatta viikkoa pois koulusta. Luokanvalvojallemme on ilmoitettu, mutta koska hän ei jaa tietoa eteenpäin, huhut alkavat levitä ja olen jo moneen kertaan kuollut ja vaipunut koomaan ja vaihtanut paikkakuntaa ja ties mitä kun sitten maaliskuun puolivälissä lopulta palaan mestoille. En pahemmin kavereilta läksyjä kysellyt koko aikana, joten olen hiukan ulkona siitä missä mennään, mutta tätä kestää ehkä päivän verran ja loppujen lopuksi pitkä poissaolo oppilaitoksesta ei jätä pysyvää vaikutusta sen paremmin koulumenestykseeni kuin terveyteenikään.

Tähän kirjoitusikään mennessä olenkin sitten välttänyt sairaalavisiitit tätä yhtä lukuunottamatta melkein kokonaan. Armeija-aikana nukun Tilkan sotilassairaalassa yhden yön, mutta lähinnä siksi, että kun olen asiani siellä saanut hoidettua, on paluuliikenne Niinisaloon tuolta päivältä jo mennyt, eikä tilanteessa oikein muuta mahdollisuutta ole. Sieltä voidaankin harpata suoraan joulukuuhun 2006, jolloin yö kuluu Turun yliopistollisen sairaalan pahamaineisen vesivahinkorakennuksen synnytysosastolla. Siinäpä nuo. Tai no ihan naskalina teloin ja kolhin itseäni jatkuvasti, milloin oli reikä otsassa, milloin käsi murtui, milloin nenä tohjona. Putoilin tuoleilta, sain päätä jumiin erilaisiin huomattavasti päätä pienempiin koloihin, astuin nauloihin ja naulasin sormiin, kerran survaisin jalan täydessä vauhdissa tarakalta äidin pyöränpinnojen väliin (se muuten sattui). Mutta kaikki nuo kaukaiset kolhut ovat jotenkin kumman sumuisina muistikuvina enää. Mistäköhän tosiaan johtuu.

Comments: Lähetä kommentti

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

eXTReMe Tracker