5.6.16

Joulukuu 1989

Vuodesta 1985 katkelmallisesti jatkunut kirjoitteluni päiväkirjaan päättyy marraskuussa 1989 alkaakseen uudestaan vasta seuraavan vuosituhannen puolella. Pimento ei kuitenkaan ole täydellinen: joululahjaksi saan A4-kokoisen sinikantisen muistikirjan, joka on eräänlainen muistioni läpi 90-luvun ankeiden vaiheiden. Jouluaattona kirjoittamassani esipuheessa painotan, että tämä EI ole päiväkirja, vaan jotain paljon vapaampaa ja kuvallisempaa - ja päivittäinen tapahtumien kuvailu kyllä loppuukin. Voi olla että olen tuota itseilmaisun tapaa alkanut jo pitää jokseenkin lapsellisena, mutta varmasti ainakin kertakaikkisen rajoittavana. Uuteen siniseen kirjaani piirtelen kuvia, merkkaan muistiin unia, teippailen leikkeitä ja liitteitä, välillä kirjoitan ylös jonkin merkittävän tapahtumankin, ja ennen kaikkea laadin listoja. Rakastan listoja. Heti ensimmäiselle sivulle luetteloin vuoden -89 joululahjat, joihin lukeutuu sellainenkin merkittävä juttu kuin lautapeli nimeltä Talisman. Tuotahan pelaan muutamien muiden kyseistä peliä arvostavien kanssa edelleen kerran pari vuodessa. Talismanista ei lautapeli parane, mistä voi olla moni eri mieltä, mutta väärässä ovat. Kesällä 2003 neljän hengen porukalla pelattu sellaiset 8 tuntia kestänyt turnaus on varsinkin jäänyt elävänä mieleen. Sen jälkeen oli pakko pitää muutama vuosi taukoa. Muista lahjoista mainittakoon elektroniikkapeli Donkey Kong II. Yhä alkuperäisessä pahvilootassaan, yhä toimii (testasin viime kesänä).

Tuo pikkupojan päiväkirjoista eroon pyrkiminen näkyy siinäkin, että käsialani muuttuu. Kaikki päiväkirjani olen kirjoittanut kaunolla, mikä on pölkkykirjainten lisäksi ainoa tapa kirjoittaa jonka osaan. Niinpä pakotan itseni tekstaamaan pikkukirjaimin; tätähän ei koulussa tuohon aikaan opiskeltu, joten harjoittelen itse. Pienet a:t ovat varsinkin hankalia ja näyttävät sinisen kirjan ensisivuilla melko muodottomilta möykyiltä. Mutta tämä itse kehittämäni käsiala kyllä hitaasti luontevoituu ja sen pohjalta kehittyneellä kynänjäljellä edelleen kirjoitan. Muistan hyvin miten testailin esimerkiksi erilaisia pieniä t-kirjaimia kokeillen millainen näyttäisi parhaalta. Mitäköhän grafologi tästä tuumisi? Kauno sujuu toki tämän jälkeenkin vauhdikkaimmin, ja sillähän koulussa kirjoitetaan kaikki aina ylioppilaskokeisiin asti, minkä jälkeen tuon käsialoista luontevimman käyttö loppuu kuin seinään. Vuonna 2014 kokeilin vieläkö kauno taittuu, ja sieltähän sitä tuli jostain aivojen poimuista ihan tutun näköisesti esiin edelleen. Oli oikeastaan vähän pelottava tunne.

Kuun lopulla täytän 13 vuotta. Niin tekevät samoihin aikoihin myös Arhinmäen Paavo ja Holopaisen Tuomas. Vietämme synttäreitä tahoillamme.

Ei kommentteja: