<$BlogRSDUrl$>

Ajatuksia kissoista ja kahvinkeitosta.

16.5.16

Heinäkuu 1989 

Ehkä tämä on viimeinen viattomuuden kesäni. Se jonka kirjoittaisin auringossa kimaltavin muistikuvin talteen jos joskus kirjoittaisin muistelmateoksen kultaisista lapsuusvuosistani. Ja ehkä jossain mielessä aavistankin sen, mikä käy ilmi siitä, että alan heinäkuun kuluessa tuntea hienoista ahdistusta pian alkavan yläasteen vuoksi, ja alan päiväkirjaan kirjoittamisen sijasta purkaa tätä ahdistustani iltaisin huoneessani kasetille. No, en tiedä onko ahdistus oikea sana. Joka tapauksessa ero päiväkirjailmaisuuni on hurja: tuo kuulakärkikynällä ja kaunokirjoituksella tallennettu arkipäiväjargon on pysynyt pitkälti muuttumattomana niistä lapsuusvuosista asti jolloin ensi kerran toimeen ryhdyin, kun taas kasetille äänittelen vakavasävyistä kuiskintaa, joka sisältää suuria sanoja kuten "luottamus", "rakkaus", "toiveet" ja "suunnitelmat". Taustalle laitan usein hiljaa soimaan jonkun Joonakselta äänitetyn biisin: olen tosiaan vuoden 1989 kuluessa hiljalleen ja nimenomaan Joonaksen kautta alkanut tutustua myös populaarimusiikin ihmeellisen maailmaan. Minulla on pari kolme sekalaista kasettia, joissa on Technotronicia, Sabrinaa, Rick Astleyta, Michael Jacksonia ja Knackin My Sharona, joka on ehkäpä lempparini. Ja tietenkin Living on Video, tuo biiseistä uljain, jonka esittäjän nimi selvisi minulle vasta kun internet sen 90-luvun lopulla viimein kertoi. Kasettipäiväkirjamerkintöjä jaksan tehdä reilun vajaan kuukauden ajan heinäkuun lopulta jonnekin elokuun puoliväliin, jolloin palaan kirjallisen ilmaisun pariin vain vähän ennen kuin uuvun päiväkirjanpitoon lopullisesti palatakseni puuhaan vasta vuonna 2001. Mutta 90-luvulta on toki jo paljon muutakin referenssimateriaalia olemassa.

Mitä nuo kasetille uskotut ajatukset siis sisältävät? Ihan tarkkaan en muista. Kasettien nykyinen sijainti on tuntematon, tokko lienevät kuuntelukunnossakaan enää, saattavatpa olla uusiokäytettyjäkin. Mutta ainakin yläastetta ensin pelonsekaisesti odotin, sitten katkerasti vihasin. Tunnustin ihastuneeni Niinaan. Sen muistan, että äänensävyni oli koko ajan värittömän vakava. Varmaan olin oppinut sellaisen jostain tv-dokumentista; uskoutuminen piti tehdä niin että se kuulosti murhaajan katuvalta tunnustukselta. Toisaalta niin kasettipäiväkirjani ulosannissa kuin sisällössäkin on paljon tahallista dramatiikkaa. En oikeasti miettinyt kovin syvällisiä tai vakavia, en varsinkaan suhdetta vanhempiini, jota sitäkin muistan käsitelleeni. Mutta jotain oli keksittävä kun nauha pyöri, joten tartuin joihinkin ohikiitäviin tunteisiin, väänsin niistä asiaa kaksitoistavuotiaan eläytymiskyvyllä. Ja taustalla soi Pump up the jam.

Äänittelyinspiraatio varmaan syntyi siitä, että keksimme jonain tylsänä kesäpäivänä Raisan kanssa kulkea ympäri pihaa äänitellen Raisan mainiolla pinkillä Philips Roller -merkkisellä nauhurilla (joka on muuten parhaillaan minulla täällä vaatekomerossa) outoja kuunnelmia, joissa kaikki alkaa normaalina kesäpäivänä ja sitten joku kuolee väkivaltaisesti. No, kaikenlaista muutakin, ja jotain avaruuskuunnelmia ja miljoonaosaisen kummitustalosarjan olimme jo aiemmin sisätiloissa tehneet. Nyt kun tarkemmin ajattelen, niin outojen juttujen äänittäminen kasetille oli melkein yhtä säännöllistä ajanvietettä kuin sarjakuvien piirtely. Mistä kaikki tuo aika oikein löytyi? Olivatko päivät tosiaan niin paljon pidempiä silloin? Tuona viimeisenä lapsuuteni kesänä näin taisi varsinkin olla.

Comments: Lähetä kommentti

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

eXTReMe Tracker