<$BlogRSDUrl$>

Ajatuksia kissoista ja kahvinkeitosta.

6.5.16

Helmikuu 1989 

Kohtalaisen lumisena alkanut talvi muuttuu sateiseksi eikä hiihtoloman tullen ole enää hiihtokelejä. Tietokoneharrastukseni on kehittymässä outoon suuntaa, kun yritän väsäillä omatekoista reset-kytkintä, kunnes sitten yhtäkkiä: "Tänään sattui myös kumma tapaus, kyllästyin nimittäin tietokoneeseeni." Tämä tulee jotenkin mystisesti takavasemmalta, mutta missään nimessä ei ole hetkessä ohimenevä päähänpisto. Kaksi päivää tämän merkinnän jälkeen laadin jo paikallislehteen ilmoitusta jossa myyn kaikki pelini. Tämä kertakaikkisen fatalistinen elämänmuutos valtaa päiväkirjani sivut muutamaksi päiväksi täysin, ja huipentuu näin: "Olen muuten jo keksinyt, minkä harrastuksen otan tietokoneen tilalle. Kuntoilun! Aloitin tänään." Ehkä on merkillepantavaa, että tämä on ensimmäinen lukuisista kerroista elämäni aikana kun aloitan kuntoilun, eikä se ole vielä koskaan johtanut mihinkään. Silti pysyn päätöksessäni kohtuullisen sitkeästi (en tosin spesifioi mitä tuo aloittaminen on pitänyt sisällään - tai miten nyt ylipäätään aion kuntoilla). Hiihtolomalla vietän muutaman päivän Isojoella Joonaksen luona. Jompi kumpi meistä on vaikuttanut toiseen, ja niinpä hänkin päättää luopua kuusnelosesta. Totean meidän molempien tulleen samaan johtopäätökseen: "Aion myydä sen ja ostaa jotain esim. urheiluun liittyvää."

Mutta miten kuntoilee ihminen, joka ei ole koskaan harrastanut urheilua (paitsi hiihtämistä, mikä on ajankuluna ihan kivaa)? Ei hän oikein sitä tiedä, ja sen vuoksi uhoaa päiväkirjaansa kovasti aloittavansa vaikka mitä eikä koskaan aloita. Jotain uutta tunnun silti kaipaavan. Ehkä olemme Joonaksen kanssa kokeneet kuusnelosen jo vähän lasten jutuksi, tiedä häntä, vasta vähän yli vuoden me kumpikin olemme laitteen omistaneet, mutta vuosi on tuohon aikaan vielä ikuisuus. Joka tapauksessa muutkin vanhat harrastukset alkavat tuntua tylsiltä: viimeinen maininta elokuvakerhosta on, että siellä esitettiin Peppi Pitkätossua, ja lähdin jo alkuvaiheessa kesken kotiin.

Sarjakuvien piirtäminen alkaa näillä main viedä yhä enemmän aikaa. Joonaksen kanssa olen jo pari kesää sitten alkanut piirtää splatter-henkisiä piiiiitkiä sarjakuvaeepoksia, ja kotona itsekseni tuotan paitsi tätä samaa materiaalia, myös strippisarjakuvia, lyhyitä novellimaisia tarinoita, supersankariparodiaa, kaikenlaista. Sateisena hiihtolomapäivänä olemme Raisan kanssa sisällä ja piirrämme keittiön pöydän ääressä sarjakuvia. Meistä kumpikin kehittää oman lapsille suunnatun sarjakuvalehden lukijapalstoineen ja kilpailuineen: minun lehteni on perheen koiran mukaan yksinkertaisesti Lupsin seikkailut. Kuulostaa geneeriseltä, mutta nämä lehdet ovat heti ensihetkestään lähtien jonkinlaista metasarjakuvaa: outoa lehtiparodiaa, jossa kirjepalstalla solvataan lukijoita, sarjakuvat ovat tarkoituksellisen naiiveja ja outoja, kilpailut ovat absurdeja. Jatkamme näiden piirtämistä loma-aikoina muutaman seuraavan vuoden ajan. Viimeiset Lupsin seikkailut piirrän varmaan noin 15-vuotiaana, missä vaiheessa sarja on jo muuttunut kohtalaisen surrealistiseksi taideprojektiksi. Hämmentävää kamaa.

Toinen alkuvuonna 1989 (en nyt varmaksi sano oliko juuri hiihtolomalla, mutta se on hyvin mahdollista) kehittämäni projekti on nimeltään Taikamaailman tarinoita. Tämäkin saa alkunsa Raisan kanssa ideoinnista: meillä on ollut luvussa pari tuolloin markkinoilla ollutta "valitse oma seikkailusi"-kirjaa, jossa harpotaan lukijan omien ratkaisujen mukaan annetuista vaihtoehdoista aina tietylle sivulle, ja juoni haarautuu ja haarautuu aina vain lisää. Päätämme tehdä itsekin tällaiset kirjat (lapsen usko omiin kykyihinsä on ihastuttava ominaisuus, joka ihmiseltä sittemmin katoaa). Omaani luon sankarihahmon nimeltä Thora, joka tunkeutuu velhojen asuttamaan Taikaamailman etsimään sen tarunhohtoista kätkettyä aarretta. Kirjassa on parikymmentä sivua, joista suurin osa äkkikuolemaloppuja. Tekeminen on silti hauskaa - ennen kaikkea koska teksti on toissijaista ja keskitymme kuvitukseen. Päätämme tehdä toiset samanlaiset, ja tämäkin tapa jatkuu lomista ja vapaapäivistä toiseen. Siinä missä Raisa kehittää omiin kirjoihinsa aina uudet hahmot ja tapahtumapaikat, minä pysyttelen Thoran ja Taikamaailman parissa, ja kuten Lupsin seikkailut, myös Taikamaailma-kirjat muuttuvat nopeasti yhä tripahtavammaksi absurdikomediaksi. Ne ovat myös pitkiä: viimeisen taikamaailman piirrän 17-vuotiaana, missä vaiheessa siinä on yli 150 sivua ja Thora on muuttunut 12-vuotiaan piirtämästä kulmikkaasta ukkelista hauskaksi karrikoiduksi sarjakuvahahmoksi. Joskus 2000-luvun alussa yritän vielä elvyttää Thoran puhtaassa sarjakuvamuodossa, mutta tuossa iässä aika enää riitä. Elämän tyhjät hetket kuluvat ohi niin paljon nopeammin.

Comments: Lähetä kommentti

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

eXTReMe Tracker