<$BlogRSDUrl$>

Ajatuksia kissoista ja kahvinkeitosta.

30.11.15

X-Files 3.17: Pusher 

Ou, vau. Näin pitkälle piti tulla että vastaan tuli vihdoin jakso, jota en muista aiemmin nähneeni. Miten huikea kokemus olikaan katsoa ennenkokematonta X:ää! Ja ehkä osittain tästä johtuen pidin tästä aivan valtavasti. Olkoon vain edellinen tuplajakso mytologiajuonen kannalta keskeinen, tämä on se mitä minä X-Filesilta haluan! Outoja tyyppejä, kieroja käänteitä, aitoa rikostorjuntatoimintaa (mahtavaa nähdä Mulder ampumaradalla harjoittelemassa, SWAT-tiimi toiminnassa, aitoa etsiväntyötä ja niin edelleen) ja piinaavan tiheää tunnelmaa. Vince Gilligan kirjoitti kakkoskaudella estottoman pseudotieteellisen ja sellaisenaan mainion jakson Soft Light, ja tämä on nyt tuon pitkän linjan X-miehen toinen jakso, ja kun Darin Morgan on pikapuoliin lopettamassa kirjoittajauransa (tästä parin jakson päästä lisää), on todettava että hänen rinnalleen on nyt nousemassa uusi suosikki. Tähän asti Gilliganin jaksot ovat olleet vauhdikkaita, hyvin rakennettuja, todella outoja ideoita pyörittäviä... No, mieleeni tulee sana "sarjakuvamaisia", sikäli että voisin kuvitella näiden juttujen toimivan jossain hyvin tehdyssä jenkkisarjakuvassakin. Tällä kertaa jutun aiheena on siis mies nimeltä Robert Patrick Modell, (kolme nimeä kuulostaa aina uhkaavalta, muistammehan Eugene Victor Toomsin...) alias "Pusher", jolla on selittämätön mutta varsin toimiva kyky saada ihmiset tekemään juuri niin kuin hän haluaa heidän tekevän - yleensä tappamaan itsensä. Tällä kyvyllä leikitellään läpi jakson; periaatteessa tuon voisi kirjoittaa aika yksiulotteisestikin, mutta pehmeä-ääninen ja häpeämättömän itsevarma Modell käyttää kykyään luovasti ja oivaltavan kuvottavasti. Jopa Walter Skinner joutuu kärsimään, kun Modellin vallan alle joutunut FBI-sihteeri pippurisumuttaa ja potkii poloista assistant directoria nähdäkseni juuri siihen kohtaan vatsassa johon häntä viime jaksossa ammuttiin. Auts. Upeassa loppukohtauksessa on Modell, tämän vallan alla oleva Mulder, yhdellä luodilla ladattu ase ja Scully. Kyllä selkäpiitä hytisytti.

Jep, Vince Gilligan on tosiaan nyt seurattava kirjoittaja (IMDB kertoo että hän vastaa muutamista ehdottomista lempparijaksoistani tuolla kaukana kausilla kuusi ja seitsemän), hänen ideansa ovat omaperäisiä, juonensa hyvin rakennettuja ja dialogikin ihan timanttista: Mulderin ja Scullyn teorioita pyörittelevä väittely ampuradalla oli nämä kaksi hahmoa parhaimmillaan ja aidoimmillaan. Kuvallisestikin pidin tästä jaksosta. Ohjaaja Rob Bowman on varmasti eniten visuaalisesti X-maailmaan vaikuttanut tekijä, ja kyllähän tämän sarjan jo tunnistaa kaukaa: kirkkaan haaleat värit kun ollaan ulkona, kamera-ajot (supermarketin käytäviä pitkin kulkeva kamera teaserissa oli hieno) ja jatkuvat alaviistosta kuvatut laajakulmaotokset, niin tuttua ja tyylikästä. Ei moitteen sijaa siis. Kolmoskauden parhaiden jaksojen joukkoon meni heti. Ja tämä on jäänyt joskus näkemättä!


Comments: Lähetä kommentti

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

eXTReMe Tracker