12.11.15

X-Files 3.11: Revelations

Tähän mennessä on jo käynyt selväksi, että Scully on päähenkilöistä se uskonnollinen - se on hänen vastineensa Mulderin ufopakkomielteelle, ja mikäpä siinä, tämä on vallan toimiva piirre määrittämään Scullya henkilönä, ja sitä tullaan sarjan edetessä vielä hyödyntämään usein. Silti "uskonto" on teemana kaltaiselleni maallistuneelle pohjoismaalaiselle jotain ihan muuta varmasti kuin amerikkalaisyleisölle. Uskonto ei juurikaan herätä tunteita, ja siitä syystä puhtaasti uskonnollisia juonikuvioita hyödyntävät jaksot tuppaavat olemaan vähän niinsunnäin. Tällä kertaakin oltiin siinä rajoilla. Stigmoja käsiinsä saava koulupoika ja stigmaattisia (huijari)saarnaajia tappava yliluonnollinen sarjamurhaaja. Alkupuolisko jaksosta on kuivakka, puolivälissä tunnelma tiivistyy, sanoisin että samanaikaisesti sekä kiristyy toiminnallisesti että hartautuu - onnistunut ratkaisu. Mutta loppu onkin sitten jotenkin nopeasti ohi, case closed, paluu normiin. No, Scully käy puhumassa papille.

Näitä "roolien kääntö"-jaksoja on kyllä jo muutamia nähty, eikä tämä ollut siinä suhteessa parhaasta päästä. Mulderin kyvyttömyys uskoa ihmeisiin ja uskonnon kautta ilmeneviin yliluonnollisuuksiin on Scullya kohtaan jo melkein loukkaavaa (mutta pointsit käsikirjoittajalle siitä, että mukana oli kohtaus, jossa Scully nimenomaan tuo tämän esiin). Scullyn epätietoisuus oman uskonsa ja aika hurjienkin ihmetekojen äärellä sen sijaan on vaikuttava. Pidin Gillian Andersonin suorituksesta tässä, ja näyttelijät ovat muutenkin hyviä: Kenneth Welsh taas kerran pahiksena (Twin Peaks -bongari saakin taas pitkästä aikaa ruksata listasta nimen) ja kauhuelokuvien klassikkomies Michael Berryman kerrassaan osuvasti roolitettuna pyhimysmäisen uhrautuvana uskovaisena. Muutama hyvä kohtaus ei kuitenkaan ihan jaksoa pelasta. Kokonaisuus jää uskonnollisia ihmeitä kokevan Scullyn kannateltavaksi, eikä se nyt riitä. Sitäpaitsi: jonkinlainen Taivaan ja Helvetin sota on kaikesta päätellen todella käynnissä. Luulisi olevan sen verran iso tapaus, että aiheeseen vielä jossain jaksossa palataan, mutta taitaa ufokonspiraatio viedä huomion. No eihän sitä FBI-agentti kaikkeen veny.


Ei kommentteja: