<$BlogRSDUrl$>

Ajatuksia kissoista ja kahvinkeitosta.

9.11.15

X-Files 3.10: 731 

Ei voi mitään, johan tässä alkaa epäillä salaliittoa sen vuoksi miten säännönmukaisesti kaava toistuu: kaksiosaisen jakson alkupuoli on ongelmallinen, jälkimmäinen osa jyrää. Kovasti olisin halunnut edellisjaksostakin pitää, mutta siinä missä se haahuili kaikkialle ja oli osin pitkäpiimäinen ja tilkitty, tämä jatko-osa oli tiivis, keskittynyt ja todella tehokkaasti otteessaan pitävä. Pidin erityisesti siitä, miten tähän asti jo moneen kertaan nähdyt alienit, abduktiot ja jopa ufot ovatkin yhtäkkiä kaikki taas vain lumetta, kaikki hallituksen järjestämää huomionkääntämistä pois siitä todellisesta salaliitosta... Tai näin Scullylle selviää, eikä Mulder niele väitettä, tietenkään, mutta mukavasti se romuttaa niin agenttien tähänastista todistekertymää kuin katsojienkin luottamusta siihen mitä he ovat ruudulla nähneet. Oikein hieno käänne. Muuten agentit eivät pahemmin tässä jaksossa kohtaa: Scully käy kääntymässä kammottavalla leprasairaalalla, jossa japanilainen tohtori on harjoittanut vuosikymmenten ajan ihmiskokeita, Mulderilla taas on ihan oma Idän pikajuna -henkinen suljetun tilan kuvionsa junassa, jossa on karanteenivaunussa alien (tai jokin...), pommi (tietenkin) sekä julma mutta karismaattinen tappaja, joka krediiteissä tunnetaan nimellä Red-haired Man, mutta jota itse kutsun nimellä "Robert Patrickin näköinen mies". Harmi että hän ei sieltä junasta elävänä selviä. Olisipa ollut hauska nähdä tämä tyyppi ja agentti Doggett sitten viimeisellä kaudella yhtä aikaa ruudulla... Joka tapauksessa junajuoni oli hyvä, simppeli ja tunnelmaltaan sopivan piinaava. Pirun hienoa pyrotekniikkaakin lopussa, koska räjähtihän se pommi, tietenkin.


Yllättävintä kai oli, että tässä ihan oikeasti juonikin nytkähteli uusin kääntein eteenpäin. Scully muistaa japanilaisen tohtorihirviön paikasta jonne hänet kakkoskaudella siepattiin, konspiraatiokolonnan nokkamieskin käy kertomassa totuuksia ja niin edespäin. Teaseri on ihmiskokeissa käytettyjen viattomien joukkoteloituskohtauksineen yksi tylyimpiä ikinä, mutta onneksi ihan yhtä synkissä käänteissä ei koko jakso kuitenkaan kulje.




Comments: Lähetä kommentti

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

eXTReMe Tracker