X-Files 3.18: Teso dos Bichos

Äh, edellinen jakso oli niin täydellinen, tämä oli kyllä... Muistin että tämä on huono. Mutta en että tässä huonous oli tasaisesti ja kaikenkattavasti levittäytynyt jokaiselle osa-alueelle. Häkellyttävää että pääsääntöisesti huippulaatuiseen kolmoskauteen mahtuu tällainenkin pohjakosketus, tosin se sentään on sanottava että loppumetreillä sai ääneen nauraa. Ei tosin sillä että komedia olisi tarkoituksellista ollut. No joka tapauksessa, heti ensi sekunneilla mennään metsään, kun Ecuadoriin sijoittuva arkeologinen työmaa vilisee tunikaan ja andipipoihin pukeutunueita työläisiä ja panhuilu soi. Ei. Nämä etnisesti virittyneet jaksot ovat aina olleet jokseenkin kiusallisen feikin tuntuisia, mutta harvoin näin. Työpäivän päätteeksi kaivuujengi kokoontuu nuotion ympärille hokemaan mantraa ja hörppimään taikajuomaa. Ihanko? Jos X-Files olisi tehnyt Suomeen sijoittuvan jakson, olisi jengi varmaan kulkenut kaduilla neljäntuulenlakit päässään joikhuja kailottaen. No, kaivuutyömaalta löytyy luuranko, joka kuljetetaan museoon Bostoniin, ja museon henkilökunta alkaa kuolla. Tai no, kadota - mitään varsinaista kuolemaa ei näytetä, kiitos todennäköisesti ylittyneen budjetin. Tai ehkä vain pimeyden. X on kuuluisa tunnelmallisen pimeistä interiööreistään, mutta Teso dos Bichos on niin pikimusta, että suuren osan ajasta ruudulta näki oman heijastuksensa. Joka näytti harvinaisen tympääntyneeltä.

Juoni on siis jo tähän mennessä niin loppuunkaluttu kuin voi olla. Epäkiinnostava museoväki kuolee säkkipimeässä museossaan (luulisi että tutkimustyötä tehdessä edes sytyteltäisiin valoja, mutta ei ilmeisesti) epäkiinnostavasti yksi kerrallaan ja agentit heittelevät teorioitaan; itse asiassa alkutekstit vielä pyörivät kun Mulder jo toteaa että varmaan syyllinen on noissa luissa oleva kirous. Olisivat vaan vetäneet lopputekstit siitä suoraan framille. Paitsi että sitten olisi jäänyt näkemättä se surkuhupaisan hilpeyden huipentuma - se mihin niiden luiden mukana tullut kirous iski. Kissoja. Kymmenittäin mitä herttaisimpia kotikissoja, jotka leppoisasti hyppelehtivät ja tassuttelivat museon alaisessa viemärissä. Kyllähän siihen kuvan päälle kovasti liitettiin sähinää ja mouruamista, mutta näkihän sen että nämä kissat olivat mitä tyytyväisimpiä oloonsa. Paitsi se kovasti irvistävä nukke, joka lähikuvissa verihampaisena välähteli. Ja sitten taas kissat laiskasti maleksivat. En keksinyt muuta syytä miksi agentit näitä leppoisia otuksia juoksivat kauhuissaan pakoon kuin kummankin pahanlaatuinen kissa-allergia. Majesteettisen kökköä. Mutta kissat varmaan saivat kuvauspaikalla kalaa ja niillä oli paljon kavereita. Toivotaan ainakin.