Ehkei minua gradu pidä hereillä. En ole ajatellut sitä niin suureksi asiaksi elämässäni ettäkö se sen tekisi. Kuitenkin se on ajatuksissa, takertuneena kiinni poisvaluvien unien tahmeisiin jäänteisiin, siellä se potkii. Että miksi piti valita graduunsa aihe, jonka pelkkä ajattelukin tuottaa enää fyysistä inhoa. Varmuus siitä että jos vaihtaisi sen toiseksi, taas, niin kaikki sujuisi sitten. Väsymys katoaisi, vuorokausi pitenisi, osaisi tehdä akateemista tutkimusta ja kukkia sataisi taivaalta, kenties tyräkkejä ja rhododendroneita. Yritin sulkea silmiä, ne katsoivat luomien läpi, ei sellaisesta mitään tule ja joka tapauksessa on vaikea nukkua kun vedellään nyrkillä silmien väliin että soi. Onneksi viisiviikkoisen nyrkki on pieni eivätkä voimatkaan vielä huipussaan, nousin lautaselliselle talkkunaa. Kuuntelen kuka ulkona liikkuu, katselen kissaa, se sähisee ikkunaan. Me olemme maan tasalla. Jos jotain tapahtuisi, tulimeri pyyhkäisisi ensimmäisenä meidän kerroksestamme sisään. En saa unta, ja mietin mikä herätti. Ne kuulostivat sanoilta, ehkä se on vain kuu joka taivaanrannassa näkyy, eikä kuuta ole koskaan tarvinnut pelätä.
1 kommentti:
olin hereillä tismalleen samaan aikaan, miettien hieman samansuuntaisia asioita.
Lähetä kommentti