He katsoivat merelle: "Ei tänään,
käy kuohut kuin korkeat tornit, ja meiltä on kielletty riskien otto."
Kävi miete, ja puntar'puuhaan he hukkuivat pitkäks toviks. "Ei auta", yks heistä, ja moni huokas, sen tähden eivät koskaan sieltä pääse.
Niin tiesivät kaikki. Eivätkä kuitenkaan sietäneet sitä että
ylempää kuin Jumalan sormi laskeutuu sana:
"Menkää! Tehkää! Elää ja kuolla,
halusitte tai ette,
sen teette,
niin kuin sanon."
Ja he, kuin sokeat, totellen, ei muuta
kuin sitä elämänsä
ykskantaa. Edelleen, ja yhä, ja yhä.
He katsoivat merelle, taas
oli ilta,
ei sama,
ja jälleen: "Lyö aallot pahast' päin."
"Ei näin."
Ei, ja taas he istuivat alas. Vaan jostain:
"Entä sitten?"
Ja heistä jokainen tuumasi tätä.
Entä sitten?
Ja yks kerrallaan he hyppäsivät laituriltaan alas, niin uivat sateeseen
ja kuohuun kuin hullut kalat!
Ja aallot vei jokaisen heistä.
Niin onnelliset he eivät
olleet milloinkaan
olleet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti