2.12.04

Sillä minun on valta ja voima ja kunnia

Aika on kummallinen asia. Minä olen tällä hetkellä 27-vuotias, mutta kuukauden kuluttua voin sanoa täyttäväni ensi vuonna 30. Tämän tajuaminen sai minut ymmärtämään kuolemattomuuteni ja inspiroi asettamaan muutamia kirjaimia peräjälkeen kuin sanoiksi, jotka epätoivoisesti lauseita yrittävät rakentaa, muodostuvat kieroutuneiksi virkkeiksi ja kuolevat suurikokoisina elämäänsä kyllästyneinä kappaleina. Anteeksi, lipesin harhapolulle.

Olipa kerran mies, joka asutti pienikokoista yksiötä pienikokoisessa talossa pienen tien vaarallisessa jyrkässä mutkassa. Hän aloitti joka aamu elämänsä keittämällä kupillisen kahvia ja huutamalla kirosanoja tyynyynsä. Tämä mies oli joidenkin laskelmien mukaan parhaassa iässään, noin kolmekymppinen, mutta itse hän oli sitä mieltä, ettei siinä iässä ollut mikään parasta. Kunto oli heikennyt, ystävät kadonneet, talvetkaan eivät olleet sitä kuin ennen. Eteen sentään vielä otti, mutta mitä iloa siitä oli yksinäiselle? Mies piirsi joka aamu ennen töihin lähtöä sarjakuvia, joissa hän kidutti ihmisiä, joita oli joskus tuntenut. Mies hymyili niitä piirtäessään, mutta vain suullaan. Ei hymy ollut enää aikoihin silmiin asti yltänyt.

Olipa sen saman kerran myös nainen, joka asui siinä samassa talossa yhtä pienessä yksiössä vinosti miehen alapuolella. Hän oli sukulaistensa mielestä epäonnistunut, koska oli vielä siinä iässä naimaton ja lapseton, ja hän olisi ollut epäonnistunut vaikka vain toinen näistä määreistä olisi täyttynyt. Nainen söi iltaisin jäätelöä suruunsa ja oksensi sen aamuneljältä potien moraalista krapulaa siitä että oli taas syönyt jäätelöä, mikä lihotti, elettiinhän sentään maailmassa jossa ei saanut näyttää aivan miltä tahansa. Nainen kuunteli joka päivä töistä palattuaan musiikkia istuen nojatuolissaan, hänen suljetut silmänsä värähtelivät kuin hän olisi nukkunut, mutta hän ei nukkunut. Uni pelotti.

Talon pyykkituvassa nainen ja mies kohtasivat eräänä torstaiaamuna kello kymmenen. Mies tunki reikäisiä kalsareitaan pyykkikoneeseen, nainen otti rispaantuneita rintaliivejään ulos viereisestä. Kumpikin katsoi toista syrjäsilmällä ajatellen ettei onneksi ole sentään ihan noin alas vajonnut. Nainen palasi yksiöönsä, avasi television ja näki uutistenlukijan kuolevan kesken lähetyksen aivohalvaukseen. Hän palasi pyykkitupaan, mutta mies oli mennyt, hänkin kotiinsa, parvekkeelle. Mies poltti ensimmäisen tupakan moneen kuukauteen ja katseli hautausmaalla vaeltavia teinejä. Mitä ne tekivät siellä siihen aikaan päivästä? Hän yritti muistella näkemänsä naisen kasvoja, mutta ne olivat alkaneet kadota usvaan. Se oli sääli. Mies olisi halunnut kiduttaa naista sarjakuvassaan.


Ei kommentteja: