5.12.04

Kiitos seikkailusta

Viikonlopun kuluessa saavutimme yhteyden televisioon, se kuittasi välittömästi jokaisen asian jota olimme tuskin ehtineet kyynisesti naureskellen kommentoida, ja lopulta oli pakko vain tyytyä hiljaa katselemaan, kun ei enää uskaltanut sanoa mitään, naurunalaiseksi olisi itse joutunut. Opin myös englanninkielisen sanan: "cardigan". Ja opetin englanninkielisen sanan: "yolk".

Lovejoy paljastui ehtyväksi huumorin lähteeksi.

Nyt olen palannut kotiin ja katson elämääni, joka näyttää värittömiltä seiniltä, kulahtaneilta huonekaluilta ja rekkalastilliselta tavaraa, joka kuuluu menneeseen. Joulukuun 2004 minulla ei ole enää suurtakaan yhteyttä tähän tavarakasaan.

Kaikki nämä kirjat, cd-levyt, tämä loputon paperitavaran määrä, nämä hellyttävät pehmolelut (Mainiopossu ja Erik), nämä valokuvat, julisteet ja taulut, nämä vaatteet, nämä pöytälamput, verhot, videokasetit, lehdet, astiat, kaiken on itselleen kerännyt olento, joka luotti ja rakasti ja jolta vietiin pois kyky uskoa ja uskaltaa enää kumpaakaan.

Säälittävintä on ettei ole rohkeuttaa heittää kaikkea pois ja aloittaa alusta, ja vielä säälittävämpää se, että kuvittelee tuollaisten asioiden oikeasti olevan materiaan sidottavissa.


"Yeah I found god
and he was absolutely nothin' like me
He showed me up like some dime-store hooker
who was plain to see
I couldn't take it anymore so I went back to the sea
cuz' that's where fishes go
when fishes get the sense to flee"

(Live / Where fishes go)


Ei kommentteja: