21.12.04

Hampaita ajassa

Jos haluaisin, voisin tuntea itseni vanhaksi tänään. Mittariin napsahti kaksikymmentäkahdeksan, kirjoitettuna pitkä ikä. Miltä se tuntuu? Onko sillä väliä, ettei se tunnu oikeastaan juuri miltään? Ikuisuuksia ei jaksa olla nuori. Minä en juhli syntymäpäiviä, mutta niissä on jotain merkityksellistä silti. Sen tuntee sisällään, kun tietää maailman olevan samassa asennossa kuin sinä päivänä jona on tänne saapunut. Tähdet näyttävät samalta, on yhtä pimeää ja kylmää; vuoden pimein päivä tämä talvipäinseisaus. Tuskin minä sinä päivänä 28 vuotta sitten olen nähnyt mistään ikkunasta ulos. Silti voi tänä vuonna katsoa taivasta ja miettiä miltä se on näyttänyt sellaisesta, joka on vasta alussa. Itkeekö ihminen syntyessään siksi että tietää kaiken? Siitä hetkestä alkaen hän alkaa unohtaa. Myöhemmin oppii nauramaan. Joskus paljon myöhemmin on jo unohtanut tarpeeksi voidakseen rakastaa.

Edelliset viisi syntymäpäivääni vietin yhdessä puolisoni kanssa. Ei siis pidä ihmetellä miksi juhlatuulen sijasta on tänään joltistakin melankoliaa ilmassa. Vaikeaa tämä unohtaminen.

Ei kommentteja: