13.10.15

X-Files 2.24: Our Town

Tässä vaiheessa, kun kaksi kautta alkaa olla paketissa, sarjan tuotantotiimi on päässyt täyteen vauhtiin, saavuttanut huippunopeutensa ja etenee kuin luotijuna. Tavallaan Our Town on täydellinen X-jakso: juoni on samaan aikaan mystinen (alkukolmanneksen aikana heitellään ilmoille mitä oudompia tapahtumia ja vihjeitä), kliseitä kieputtava (pikkukaupunki, uskonlahko, jne...) ja totaalisen yliampuva (kannibaalikaupunki jota johtaa valtakunnallisen broilerikorporaation nokkamies), siihen lisätään sopivassa suhteessa shokkikohtaksia ja huumoria ja se on siinä. Pari pientä kauneusvirhettä tähän sentään mahtuu. Loppuhuipennus nyt ainakin olisi toiminut toisellakin tavalla - tiedän että näitä tilanteita tulee vielä riittämään, mutta oliko Scullyn aivan pakko olla taas muutaman sekunnin päässä kuolemasta? Teloittajan kirves on jo kohonnut kun Mulder tulee paikalle ase paukkuen. Jo nähty, kiitos vaan, tosin roihuavaa kokkoa vasten kuvattuna kohtaus oli kyllä visuaalisesti näyttävä.

Muutenkin ekstrahatunnosto sarjan veteraaniohjaaja Rob Bowmanille. Tyylikkäitä kuvakulmia ja kamera-ajoja riittää kuin runsaudensarvesta, ja mikäs siinä, ne ovat X-Filesille tyypillistä kuvastoa ja hyvä niin. Eniten pidin silti teaseristä. Öinen metsä oli riivatun kauniin näköinen sinisine kuutamoineen, enkä tiedä miten tuo on kuvattu ja valaistu, mutta vaivaa on varmasti nähty ja onneksi niin. Ai niin, se toinen kauneusvirhe: tietenkin se, että "pikkukaupunki + lihankäsittelylaitos + outo kultti" tehtiin jo kerran aiemmin tällä kaudella jaksossa Red Museum. Molemmista tykkäsin, mutta saapa nähdä tuleeko vielä kolmaskin, kun kerran "syrjäinen maailmankolkka + tiedemiesyhteisö + tuntematon eliölaji" tehtiin sekin kolmesti. Ehkä nämä kaksi tätä yhtälöä jo riittäisivät.


12.10.15

X-Files 2.23: Soft Light

Mistä johtuu että tietyt jaksot ovat vuosien takaakin jääneet aivan erityisen tarkasti mieleen? Kuten tämäinen Soft Light, jota en varmasti ole sen useammin nähnyt kuin muitakaan näitä alkuaikojen jaksoja, eli tahtoo sanoa silloin ensiesitysaikaan 90-luvun puolivälissä ja toistamiseen Subtv-uusintana vajaat kymmenen vuotta sitten. Silti muistin monia kohtauksiakin vallan eksaktisti. Ehkä syynä vain oli se, että tämä oli onnistunut vetäisy. Täysin naurettava lähtökohdiltaan tietenkin: tiedemies onnistuu tykittämään itseään kvarkkihiukkasilla minkä jälkeen hänen varjonsa hajottaa atomeiksi siihen koskevat ihmiset. Oukkidoukki. Mutta sitten taas toisaalta - koko idea on niin älytön ja siihen suhtaudutaan niin vakavasti (no miksei toisaalta, koska X-maailmassahan tämä kaikki on todellisuutta) että homma toimii. Klassinen scifi-tarinahan tämä on, tuo mieleen ne ajat kun scifi toimi pelotteena tieteen vaaroja vastaan. Paranoiakin rullaa mukavasti kehiin Mister X:n myötä, joka on jo aiemmin osoittanut olevansa ei-niin-kiva jäbä, ja otteet sen kun kovenevat. Nice!

Pääroolissa varjoaan pelkäävänä tiedemiehenä on loistava Tony Shalhoub, jonka kaikki muistavat Seinfeldin legendaarisena soppanatsina, "No soup for you!", eivätkö muistakin? No, olihan hän myös lyhytikäisessä mutta hillittömän onnistuneessa sitcomissa nimeltä Stark raving mad, joka Suomessakin esitettiin 2000-luvun alussa, mutta enpä muista enää millä nimellä. Käsikirjoittajakin lienee syytä mainita: Vince Gilligan astuu kuvioihin, ja näissä merkeissä sitten vuosikaudet pysyikin, yksi X-universumin vakiokirjoittajistahan hänestä kehittyi ja hyvä niin, paljon tätä paremmaksi luonnollisesti vielä kehittyi. Ei moitteen sanaa kuitenkaan tästä jaksosta. Kahjo premissi, joka kiikkuu koko ajan ylilyönnin rajoilla, mutta ei ihan keikkaa yli. Tyly loppu, ja musiikkia (aiheeseen sopivan scifiä) oli paljon keskivertojaksoa enemmän. Tykkäsin.


9.10.15

X-Files 2.22: F. Emasculata

Ugh. Onneksi katson näitä jaksoja läppärin näytöltä; ikkunan voi kutistaa postimerkin kokoiseksi jos siltä tuntuu, ja nyt tuntui, usein. Karmeita paiseita poloisiin uhreihinsa aiheuttava tauti alkaa levitä vankilassa, ja sinänsä ymmärrän että tuotantotiimi halusi päästä irrottelemaan efektiensä kanssa, mutta... ei minun teekuppini, kuten sanonta kuuluu. Tämän vuoksi en ikinä katso kauhuleffojakaan. Tiedän että fyysiset efektit ovat vain lateksia ja maalia, mutta jo pelkkä jonkun etovan implikointi etoo. Ja F. Emasculata sisälsi sen verran paljon märkiviä haavoja, ruumiissa ryömiviä toukkia ja kasvoille poksahtelevia paiseita (suoraan sanoen jos jonkun kasvoilla olisi tuollaisia tennispallon kokoisia sykkiviä paiseita kuin tässä jaksossa monella, en tunkisi naamaani kiinni niihin, mutta en eläkään X-File-todellisuudessa, onneksi) että kiintiö nähdä sellaisia on nyt täyttynyt pitkäksi aikaa, kiitos vain.

Juoni sinällään oli napakka ja varsin ripeäotteinen alkaen sademetsästä, päätyen vankilan kautta karkurijahtiin ja onnistuneen jännittyneeseen kliimaksiin linja-autoasemalla. Mulder oli toiminnan mies, Scully jäi karanteeniin tutkimaan tautia, mutta molemmilla oli juonessa oleellinen osuutensa. Tunnelma saavutti paikoitellen tämänkaltaiselle jaksolle epätavallisen paranoidin tason, mistä plussaa - ja lopultahan kaiken takana olikin Yhdysvaltojen suurin lääkefirma eikä hallitus, mikä oli ihan piristävä käänne. Mutta se jäi vähän epäselväksi että mitä tuo kyseinen firma oikeastaan yritti näillä hyönteiskokeiluillaan saavuttaa. No, kuten olen jo aiemmin todennut, ei näihin juoniin kannata niin takertua, go with the flow, man... Loppupuolen kohtaus, jossa säkkeihin pakattuja ruumiita viskottiin polttouuniin oli kyllä sopivan tyly. Siis ihan hyvä jakso, mutta voin kertoa, etten tule katsomaan tätä enää ikinä.


4.10.15

X-Files 2.21: The Calusari

Olin vähän kahden vaiheilla koko tämän jakson ajan. Heti kättelyssä tulee selväksi että kyseessä on X-Filesin tulkinta varsin kulahtaneesta teemasta "creepy kid" (tai jopa "evil kid"). En ole erityinen fani. Lapset eivät ole pelottavia, sori vaan; varsinkaan nämä elokuvien kolkosti tuijottavat "ilkeät" lapset, kiusaannuttavaa sellaisia vain on katsella. Tämäinen vaikutti oudon tutun näköiseltäkin, kunnes selvisi että sama poitsu esiintyi myös ykköskauden jaksossa Conduit pikkupoikana, joka sai abduktoidulta siskoltaan viestejä tv:n kautta. Yksi jakson sisäinen näyttelijätoistokin löytyy: sama tyyppi (siis ihan sama hahmo) on sekä digitaalisen kuvankäsittelyn erityisasiantuntija, että Mulderin valittu mies mitä tulee tuntemattomien substanssien analysointiin. Oliko budjetti jo ylitetty ja kaksi hahmoa yhdistettiin samaksi?

En tykännyt myöskään siitä romanialaisesta "diabloa" huutavasta eukosta (lapsen isoäiti) ja hänen rituaaliukkokööristään; perhemallin Chevroletilla kruisaileva mustiin pukeutunut äijäkolmikko oli melkein koomisen korni. Kaiken kaikkiaan jotenkin perinteisiä kauhuleffakliseitä oli ylitsepursuavasti (ja minä olen nähnyt todella vähän kauhuleffoja - jos tunnistan jonkin asian kliseeksi, sen on sitä pakko olla), varsinkin lopussa heitettiin tehosekoittimeen Manaaja ja Amityville horror kun seinät vuotivat visvaa, ikkunat räjähtelivät, musiikki pauhasi ja kaikki huusivat. Toisaalta tuo viimeinen kymmenminuuttinen oli kyllä tyylikäs. Intensiteetti oli kaikesta korniudesta huolimatta aikalailla oikein väännetty - eli maksimiin. Juuri sellaista tuo kulahtanut juoni kaipasi, tai no, eihän kyseessä nyt sitten loppujen lopuksi ihan se tavallisin "ilkeä ipana"-kuvio ollut, eli pointsit kai siitäkin. Hiukan kyllä ihmetytti Mulderin heittäytyminen täysillä näiden romanialaispappojen manausprosessiin mukaan. Sairaalasängyllä makaavan lapsen kimpussa hyörivä äijäkööri ei herättäisi minun luottamustani, olkoonkin että kyseinen lapsi sihisi kuin itse perkele. Tällä kertaa sentään poltergeist heitteli Scullya ympäriinsä, mikä piristäväksi vaihteluksi laskettakoon. Emmekä edes saaneet kuulla hänen tieteellistä tulkintaansa tapahtuneesta.


27.9.15

X-Files 2.20: Humbug

Floridassa sijaitseva pikkukaupunki, jonka asukkaista iso on erilaisia performanssitaiteilijoita ja karnevaalifriikkejä - ja jossa tapahtuu viimeisin vuosikymmeniä jatkuneesta veristen murhien sarjasta. No mikäs siinä, perus X-kamaa. Mutta kun käsikirjoittajana on Darin Morgan niin oh man. Rakastan tätä jaksoa. Voisin katsoa sen heti uudestaan. Tämä on X-komediaa, mutta X-komedia toimii parhaiten, ei vaan ainoastaan silloin kun se ottaa hahmonsa ja tilanteensa tosissaan. Koko absurdi lähtöasetelma toimii siten, että siihen suhtaudutaan normina: nämä ovat toki friikkejä, mutta on heilläkin elämänsä, työnsä ja ongelmansa; mikä ei tietenkään poista sitä tosiasiaa, että kaikki jakson vierailevat hahmot ovat hemmetin outoja aina kaupungin aluksi normaalilta vaikuttavaa sheriffiä myöten. He ovat kuitenkin niin hyvin kirjoitettuja, että kukaan ei vaikuta teennäiseltä tai keksityltä; muutamin oivallisin kohtauksin jokaisen keskeisen henkilön ominaisuudet, luonne, tarina naulitaan paikalleen ja katsoja sympatiseeraa koko tätä sekalaista seurakuntaa koko sydämestään.

Ei tietenkään haittaa, että näyttelijöinä on mukana osaavia tyyppejä. Vincent Schiavelli on aina mahtava, ja Twin Peaks -bongarikin voi taas laittaa ruksin listaan kun Michael Anderson on mukana. Ei tosin puhu takaperin tällä kertaa. Mutta silti - perin kummallinen on se outo sympaattisuuden aura joka ympäröi Humbugia. Olin ensin aikeissa kirjoittaa, että jakso on outo, mutta ei se ole. Tai ehkä juuri se tekee tästä oudon - tämän pitäisi olla nyrjähtäneisyydessään mitä vinksahtanein, mutta ei. Hyviä henkilöitä, lämminhenkisiä kohtauksia, oivaltavaa huumoria. Muutamassa kohdassa nauroin ääneen - sitä paitsi Scully on koko jakson ajan aikaansaavempi, rivakkaotteisempi ja ylipäätään osaavampi agenteista (hänen torakkatemppunsa on täyttä timanttia). Täydet pointsit, ja kakkoskauden ykkösjakson paikka on nyt kyllä lähellä tulla napatuksi.


26.9.15

X-Files 2.19: Død Kalm

Oh boy. Vähän tulee sellainen fiilis välillä, että joitakin näitä vanhoja suosikkijaksojaan ei ehkä kannattaisikaan katsoa uudestaan. Død Kalm oli silloin joskus (ja tarkoitan nyt Salaisten kansioiden ihan ensimmäistä esityskertaa Suomessa 90-luvulla) syystä toisesta ihan lempparijaksojani, mutta nyt huomaan siinä lähinnä ongelmia. Otettakoon hyvät puolet kuitenkin ensin. Tunnelma oli kohdallaan. Tyhjillään jossain Norjan rannikosta luoteeseen ajelehtiva puhkiruostunut jenkkiarmeijan laiva on uskomattoman hyvä tapahtumapaikka klaustrofobiselle jaksolle, ja ympäristöstä tiristetään totta vie irti kaikki. Äänimaailmakin on kohdallaan nitinöineen ja kirskahduksineen ja kaikki pienetkin kolaukset kaikuvat seinistä kuin peltikattiloita sataisi asemahallissa. Musiikkiakin riitää paljon tavallista jaksoa enemmän, ja taas kerran huomaan saavani fläsäreitä Mystiin - enkä tiedä onko Mark Snow oikeasti ottanut vaikutteita sieltä, ehkä tässä vain kaikuu 90-luvun alun auraalinen ajankuva. Joka tapauksessa musa toimii taas. Juonessakin on potentiaalia: sotalaiva on jumiutunut merelle paikkaan jossa aika tuntuu kiitävän nopeasti, miehistö vanhenee ihan silmissä ja laiva ruostuu puhki. No sinnehän agenttien on lähdettävä, ja he löytävät norjalaisesta kalastajakylästä sopivasti amerikkalaisen kapteenin, joka ajaa heidät alukselle purtilollaan. Ja sinne poppoo sitten jääkin, tietenkin.

No sitten niitä ongelmia. Ihan ensin, ja kriittisimpänä: voi hyvän tähden sentään niitä ikäloppumaskeerauksia. Mulderin, kapteeni Trondheimin (se amerikkalainen) ja varsinkin Scullyn kohdalla ne vielä jotenkin toimivat, mutta se sotalaivan miehistö näytti olevan osallistumassa zombipileisiin kuminaamareineen. Ihanko nyt oikeasti ei ollut varaa palkata iäkkäitä näyttelijöitä tähän? Toisaalta tämän vielä juuri ja juuri hyväksyy kun selviää, että oikeastihan tuolla laivassa ei kiidä aika, vaan ilmiön aiheuttaa elimistöön kertyvä suola... Laivan vesijärjestelmä on saastunut. Ok, mikäs siinä. Mutta ilmeisesti se sitten ruostuttaa koko aluksen? Paitsi viemäriputket, koska viemärijärjestelmässä kiertävä vesi on vielä puhdasta? Ja koska agentit alkavat ikääntyä heti laivalle saavuttuaan he kai sitten kävivät ensi töikseen hörppäämässä aimo kulauksen raikasta kraanavettä? Äh, ei näitä pitäisi liikaa miettiä. Pidin dramaattisesta melkein-lopusta kyllä. "I think I hear the wolf at the door", kirjoittaa Scully. Kynä putoaa hidastettuna lattiaan. Fade to black. Sarjan viimeisenä kohtauksena tuo olisi ollut mitä emotionaalisin. Mutta kun on vielä seitsemän ja risat kautta jäljellä niin eipä tuo nyt ihan hampaitakiristäen jännittänyt että mitenköhän agentit selviävät...

Sijoittumisesta tänne pohjoiseen Død Kalm saa tietenkin ison plussan. Järjetön otsikkokin varmaan kuulostaa yhtä hienolta Ameriikassa kuin Die Hand die verletzt, vaikkei mitään tarkoitakaan. Norjaa en osaa niin paljon, että dialogin autenttisuutta kommentoisin, mutta se kalastajakylän kapakka oli kyllä hauska: iso Norjan lippu seinällä ja asiakkaina pelkkiä parrakkaita äijiä villapaidoissaan. Asiaa.


25.9.15

X-Files 2.18: Fearful Symmetry

Uh, tämä oli juuri niin typerä kuin muistin. Tämä on niiltä vuosien 2006/2007 uusintakierrokselta mieleenjääneitä jaksoja, mutta valitettavasti juuri siten, että oli ankein mahdollinen. Sääli sinänsä, sillä teaser lupaa hyvää; itse asiassa teaser on tyypillisen korkeaa ja kutkuttavan outoa X-tasoa, ja niiden parhaimpien joukossa sielläkin. Jokin suuri ja näkymätön riehuu öisessä kaupungissa tuhoa aiheuttaen, aamun sarastaessa elefantti kävelee sumusta kohti rekkaa keskellä valtatietä (visuaalisestikin hieno kohtaus) ja myöhemmin sama norsu on yhtäkkiä hengetön - - du dum, alkutekstit kehiin ja tunnelma on vielä pahaa-aavistamattoman toiveikas.

Kaikki menee kuitenkin metsään. Tai no, lähinnä yksi asia menee metsään ja sen myötä koko jakson voi skipata tästedes jokaisella X-maratonilla (järjestän näitä loppuelämäni ajan kymmenen vuoden välein): juoni. Se on loppujen lopuksi aika oleellinen tekijä. Toki Fearful Symmetry sisältää paljon sympaattisia elukoita ja jopa muutaman hyvän Mulder-repliikin, rennon viidakohtavaa musaa ja silleen. Mutta ei voi mitään: juoni kiertelee, kaartelee, sitten Mulder keksii ilman erityistä syytä mistä on kyse (tai no, mikään ei varmistu, joten hänen "alienit tämän teki"-teoriansa ei oikeastaan ole loppupeleissä kovin uskottava, mutta tämä tulkinta kuitenkin jää voimaan) ja sitten, koko ajan, keskitytään jotenkin kaikkeen muuhun kuin siihen mikä teaserissä oli kiehtovaa. Katsojalla on polttavana mielessä esimerkiksi seuraavat kysymykset: Miksi elefantti oli näkymätön? Mistä se ilmestyi? Miksi se raivosi ympäri kaupunkia? Miksi se oli kohta taas näkyvä (ja kaukana maaseudulla)? Miksi yhtäkkiä kuoli? Mikään näistä ei kuitenkaan saa vastauksen puolikastakaan, eikä se tunnu ketään kiinnostavan, kun henkilöhahmoilla on niinkin polttavia ongelmia kuin että a) eläintarha suljetaan ja b) sen johtajan viittomakieltä täydellisesti puhuva (eih) gorilla uhataan huostaanottaa. Että näin. On eri asia jättää juoni avoimeksi (voimallisesti hyväksymäni ja oikein tehtynä suuresti arvostamani ratkaisu) kuin heitellä ilmaan mahtavia pointteja ja sen jälkeen olla täydellisesti palaamatta niihin. Olin jakson puolivälissä tälläkin kertaa niin pitkästynyt että meinasin kirkua. Vain omistautumiseni tämän maratonprojektini täydellisenä suorittamiselle sai minut katsomaan jakson loppuun.

IMDB kertoi että tämä oli käsikirjoittajan ensimmäinen ja ainoa X-jakso. Ei yllätä ei.


20.9.15

X-Files 2.17: End Game

Juuri kun viimeksi pääsin marmattamaan, niin kakkoskauden alussa ollut ilmiö toistui: kaksiosaisen jakson ensimmäinen puolisko ei vakuuttanut, toinen runnoi menemään täysillä. Siis kuten jaksokaksikossa Duane Barry / Ascension, myös tämä End Game oli täyttä timanttia. Okei: Mulderin siskon ei-siskous selvisi jo nyt (klooneja taas...), "Alien Bounty Hunter" nimellä tunnettu terminaattori alkaa osoittaa pysäyttämättömyytensä ja mikä tässä jaksossa kuitenkin oli parasta: emotionaalinen vereslihaisuus. Kaikkia ahdistaa. Mulder luulee tapattaneensa vastapalanneen Samanthan. Hänen isänsä on kylmäkiskoinen mulkvisti. Scully on taas paitsi kaapattu, myös pelkää Mulderin hengen puolesta jatkuvasti ja SE paras kohtaus: Mr. X ja Skinner ottavat matsia Mulderin asuintalon hississä. Mr. X on tähän mennessä osoittanut olevansa tappavan kova, mutta Skinner on paitsi kovempi, myös oikeamielinen, mikä katsojassa saa aikaan suunnattoman onnentunteen. Hyvä jätkä voitti vetämällä vähemmän hyvää turpaan!

Äh, en mä nyt tiedä oikeasti. Itse salaliittojuoni jää jotenkin taka-alalle, siis kyllähän ekspositiota riittää ja vaikka vastauksia saadaan, niin lähinnä mysteerit vain syvenevät. Pointti olikin siinä lamaannuttavassa vainoharhaisessa pelossa taas, se tuntuu näissä jaksoissa olevan parasta. Se ahdistava kauhu joka näistä hahmoista valuu katsojaan. Heidän toimimisensa pakkomielteisen vastuuttomasti mutta oikealla asialla, enimmäkseen. Jep, hyvää settiä. Mitä raadollisempaa (henkisesti), sitä parempaa; se tuntuu olevan minun näkemyksestäni tästä sarjasta vuonna 2015.

Bonushuomautus: jakson käsikirjoitti Frank Spotnitz, ja tämä oli sittemmin viitisenkymmentä jaksoa kirjoittaneen miehen ensiesiintyminen. Hyvä alku.