<$BlogRSDUrl$>

Ajatuksia kissoista ja kahvinkeitosta.

25.9.15

X-Files 2.18: Fearful Symmetry 

Uh, tämä oli juuri niin typerä kuin muistin. Tämä on niiltä vuosien 2006/2007 uusintakierrokselta mieleenjääneitä jaksoja, mutta valitettavasti juuri siten, että oli ankein mahdollinen. Sääli sinänsä, sillä teaser lupaa hyvää; itse asiassa teaser on tyypillisen korkeaa ja kutkuttavan outoa X-tasoa, ja niiden parhaimpien joukossa sielläkin. Jokin suuri ja näkymätön riehuu öisessä kaupungissa tuhoa aiheuttaen, aamun sarastaessa elefantti kävelee sumusta kohti rekkaa keskellä valtatietä (visuaalisestikin hieno kohtaus) ja myöhemmin sama norsu on yhtäkkiä hengetön - - du dum, alkutekstit kehiin ja tunnelma on vielä pahaa-aavistamattoman toiveikas.

Kaikki menee kuitenkin metsään. Tai no, lähinnä yksi asia menee metsään ja sen myötä koko jakson voi skipata tästedes jokaisella X-maratonilla (järjestän näitä loppuelämäni ajan kymmenen vuoden välein): juoni. Se on loppujen lopuksi aika oleellinen tekijä. Toki Fearful Symmetry sisältää paljon sympaattisia elukoita ja jopa muutaman hyvän Mulder-repliikin, rennon viidakohtavaa musaa ja silleen. Mutta ei voi mitään: juoni kiertelee, kaartelee, sitten Mulder keksii ilman erityistä syytä mistä on kyse (tai no, mikään ei varmistu, joten hänen "alienit tämän teki"-teoriansa ei oikeastaan ole loppupeleissä kovin uskottava, mutta tämä tulkinta kuitenkin jää voimaan) ja sitten, koko ajan, keskitytään jotenkin kaikkeen muuhun kuin siihen mikä teaserissä oli kiehtovaa. Katsojalla on polttavana mielessä esimerkiksi seuraavat kysymykset: Miksi elefantti oli näkymätön? Mistä se ilmestyi? Miksi se raivosi ympäri kaupunkia? Miksi se oli kohta taas näkyvä (ja kaukana maaseudulla)? Miksi yhtäkkiä kuoli? Mikään näistä ei kuitenkaan saa vastauksen puolikastakaan, eikä se tunnu ketään kiinnostavan, kun henkilöhahmoilla on niinkin polttavia ongelmia kuin että a) eläintarha suljetaan ja b) sen johtajan viittomakieltä täydellisesti puhuva (eih) gorilla uhataan huostaanottaa. Että näin. On eri asia jättää juoni avoimeksi (voimallisesti hyväksymäni ja oikein tehtynä suuresti arvostamani ratkaisu) kuin heitellä ilmaan mahtavia pointteja ja sen jälkeen olla täydellisesti palaamatta niihin. Olin jakson puolivälissä tälläkin kertaa niin pitkästynyt että meinasin kirkua. Vain omistautumiseni tämän maratonprojektini täydellisenä suorittamiselle sai minut katsomaan jakson loppuun.

IMDB kertoi että tämä oli käsikirjoittajan ensimmäinen ja ainoa X-jakso. Ei yllätä ei.


Comments:
Jos kehtaat niin mainitsepa hyvinä pitämiäsi esimerkkejä juonen avoimeksi jättämisestä. Minäkin inhoan tuommoisia savusillipurkkeja, joissa niitä juonenpätkiä ripotellaan holtittomasti ja jätetään sitten loppuunsaattamatta Ensin meinasin sanoa, että itsekin pidän oikealla tavalla avoimeksi jätetystä juonesta, mutta sitten rupesin miettimään, että pidänkö oikeasti, vai ajattelinko sittenkin vain yhtä spesifistä juonenlajia: sitä, jossa paha ei saakaan lopussa palkkansa (kuten No Country For Old Men).
 
No kehtaanhan minä! Leffapuolelta tulee heti mieleen Mulholland Drive, tuo paras elokuva ikinä. Muukin Lynchin tuotanto menee mielestäni paljon tuohon "hyvällä tavalla avoin"-kategoriaan. Jopa Twin Peaksin loppu jäi roikkumaan, tosin syy taisi pikemminkin olla tuotantopuolella.

Kirjallisuudessa tätä kohtaa enemmän. Moni Iain Banksin kirja on mukavasti avoin, ja sitten on tietysti John Fowlesin Jumalten naamiot (The Magus), tuo omaankin tarinankerrontatapaani varmaan valtavasti vaikuttanut majesteettisen upea teos, jossa lukija epäilee lopulta kaikkea eikä kykene uskomaan mihinkään. Mielettömän upeaa.

Ehkä siis kaipaan juuri sitä "mitä tässä oikein tapahtui" tunnetta. Mutta sillä tavalla tietenkin, että jää vaikutelma tekijän kuitenkin tietävän; hän ei vain kerro, koska kertomuksen henkilöillekään eivät tapahtumat ole selviä.
 
Ai niin Lynchpä tietenki! Joo, kyllä minäkin näin ollen voin sanoa yleisesti tykkääväni siitä kun se tehdään oikein, ei vain siinä paha-ei-saa-palkkaansa -erityistapauksessa. Lynchin elokuvia tosin en enimmäkseen ole jaksanut katsella loppuun saakka, mutta sekään ei johdu tuosta piirteestä, vaan enemmänkin niiden vaativuudesta (niihin pitäisi aktiivisesti uppoutua, ja kykyni mihinkään aktiiviseen on ylipäänsä heikko).

Iain Banksista olenkin muuten aikonut tiedustella sinulta neuvoa: mistä kannattaisi aloittaa? (Näpytän tässä samalla myös tuon Fowlesin lukulistalleni.)

 
No jopas kyssärin heitit. Ihan tässä haikailee itsekin niitä aikoja kun Banksin koko tuotanto vielä hehkui lukemattomana horisontissa... Jokunen vuosi sitten aiheesta kirjoitinkin:

http://silmankaantovankila.blogspot.fi/2011/12/iain-n-i.html

Mutta sanottakoon tuohon vielä tämänhetkisiä näkemyksiä. Paljon riippuu siitä haluatko lukea scifiä vai ei-scifiä. Suomennetuista scifeistä suosittelen ainakin Pelaajaa, joka oli pitkään suosikki-Banksini, ja joka on yksi hänen varhaisista Kulttuuri-romaaneistaan (älä pelkää, kyseessä ei ole sarja - Kulttuuri on Banksin monissa scifiromaaneissa esiintyvä humanistis-sekulaarinen superyhteiskunta, kiehtova jo ajatuksena) ja sikäli ehkä suositeltava ensikosketus. Algebraisti on myös henkeäsalpaavan hyvä, vaikkei Kulttuuri-romaani olekaan.

Ei-scifeistä (joita itse arvostan vielä rahtusen enemmän) on helppo hehkuttaa monia. Aloittamiseen sopivat ainakin Ampiaistehdas ja Syyllisyys. Suomentamattomista The Business ja The Bridge ovat helvetin hienoja. Oma suosikkini on Transition, joka on suomennettukin (nimellä Siirtymä, mutta se on sen verran friikahtanut teos, että suosittelen muutamien Banks-lukukokemusten keräämistä pohjalle ennen sitä. Hyvää matkaa Iainin maailmoihin joka tapauksessa.

John Fowlesilta muuten kannattaa muistaa myös alati häkellyttävä Ilmestys (The Maggot) joka mykisti ja hämmensi ja jäi vaivaamaan viikkokausiksi.
 
Loistavaa, paljon kiitoksia! Veikkaan että minun kannattaa aloittaa scifistä, sillä on yleensä ainakin lähtökohtaisesti paras vetovoima. Enkäpä muuten siltikään muista vuosikausiin scifiä lukeneeni jostain syystä. Tuo Kulttuuri kuulostaa hyvältä, muistuttaa perusidealtaan jossain määrin Asimovin Säätiö-sarjaa, josta aikoinaan pidin kovasti (nimenomaan sen perusidean, tulevaisuuden yhteiskunnan kuvauksen takia).

Ja sitten jos se scifi ei nappaakaan, voin kokeilla eiscifiä. Ja sittenkin, jos nappaakin.

Muistankin nyt tuon Banks-postauksesi. Muistelen myös jo silloin miettineeni tätä neuvoa kysyväni, mutta jostain syystä se jäi näköjään tekemättä.

 
Lähetä kommentti

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

eXTReMe Tracker