Juuri kun viimeksi pääsin marmattamaan, niin kakkoskauden alussa ollut ilmiö toistui: kaksiosaisen jakson ensimmäinen puolisko ei vakuuttanut, toinen runnoi menemään täysillä. Siis kuten jaksokaksikossa Duane Barry / Ascension, myös tämä End Game oli täyttä timanttia. Okei: Mulderin siskon ei-siskous selvisi jo nyt (klooneja taas...), "Alien Bounty Hunter" nimellä tunnettu terminaattori alkaa osoittaa pysäyttämättömyytensä ja mikä tässä jaksossa kuitenkin oli parasta: emotionaalinen vereslihaisuus. Kaikkia ahdistaa. Mulder luulee tapattaneensa vastapalanneen Samanthan. Hänen isänsä on kylmäkiskoinen mulkvisti. Scully on taas paitsi kaapattu, myös pelkää Mulderin hengen puolesta jatkuvasti ja SE paras kohtaus: Mr. X ja Skinner ottavat matsia Mulderin asuintalon hississä. Mr. X on tähän mennessä osoittanut olevansa tappavan kova, mutta Skinner on paitsi kovempi, myös oikeamielinen, mikä katsojassa saa aikaan suunnattoman onnentunteen. Hyvä jätkä voitti vetämällä vähemmän hyvää turpaan!Äh, en mä nyt tiedä oikeasti. Itse salaliittojuoni jää jotenkin taka-alalle, siis kyllähän ekspositiota riittää ja vaikka vastauksia saadaan, niin lähinnä mysteerit vain syvenevät. Pointti olikin siinä lamaannuttavassa vainoharhaisessa pelossa taas, se tuntuu näissä jaksoissa olevan parasta. Se ahdistava kauhu joka näistä hahmoista valuu katsojaan. Heidän toimimisensa pakkomielteisen vastuuttomasti mutta oikealla asialla, enimmäkseen. Jep, hyvää settiä. Mitä raadollisempaa (henkisesti), sitä parempaa; se tuntuu olevan minun näkemyksestäni tästä sarjasta vuonna 2015.
Bonushuomautus: jakson käsikirjoitti Frank Spotnitz, ja tämä oli sittemmin viitisenkymmentä jaksoa kirjoittaneen miehen ensiesiintyminen. Hyvä alku.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti