<$BlogRSDUrl$>

Ajatuksia kissoista ja kahvinkeitosta.

26.9.15

X-Files 2.19: Død Kalm 

Oh boy. Vähän tulee sellainen fiilis välillä, että joitakin näitä vanhoja suosikkijaksojaan ei ehkä kannattaisikaan katsoa uudestaan. Død Kalm oli silloin joskus (ja tarkoitan nyt Salaisten kansioiden ihan ensimmäistä esityskertaa Suomessa 90-luvulla) syystä toisesta ihan lempparijaksojani, mutta nyt huomaan siinä lähinnä ongelmia. Otettakoon hyvät puolet kuitenkin ensin. Tunnelma oli kohdallaan. Tyhjillään jossain Norjan rannikosta luoteeseen ajelehtiva puhkiruostunut jenkkiarmeijan laiva on uskomattoman hyvä tapahtumapaikka klaustrofobiselle jaksolle, ja ympäristöstä tiristetään totta vie irti kaikki. Äänimaailmakin on kohdallaan nitinöineen ja kirskahduksineen ja kaikki pienetkin kolaukset kaikuvat seinistä kuin peltikattiloita sataisi asemahallissa. Musiikkiakin riitää paljon tavallista jaksoa enemmän, ja taas kerran huomaan saavani fläsäreitä Mystiin - enkä tiedä onko Mark Snow oikeasti ottanut vaikutteita sieltä, ehkä tässä vain kaikuu 90-luvun alun auraalinen ajankuva. Joka tapauksessa musa toimii taas. Juonessakin on potentiaalia: sotalaiva on jumiutunut merelle paikkaan jossa aika tuntuu kiitävän nopeasti, miehistö vanhenee ihan silmissä ja laiva ruostuu puhki. No sinnehän agenttien on lähdettävä, ja he löytävät norjalaisesta kalastajakylästä sopivasti amerikkalaisen kapteenin, joka ajaa heidät alukselle purtilollaan. Ja sinne poppoo sitten jääkin, tietenkin.

No sitten niitä ongelmia. Ihan ensin, ja kriittisimpänä: voi hyvän tähden sentään niitä ikäloppumaskeerauksia. Mulderin, kapteeni Trondheimin (se amerikkalainen) ja varsinkin Scullyn kohdalla ne vielä jotenkin toimivat, mutta se sotalaivan miehistö näytti olevan osallistumassa zombipileisiin kuminaamareineen. Ihanko nyt oikeasti ei ollut varaa palkata iäkkäitä näyttelijöitä tähän? Toisaalta tämän vielä juuri ja juuri hyväksyy kun selviää, että oikeastihan tuolla laivassa ei kiidä aika, vaan ilmiön aiheuttaa elimistöön kertyvä suola... Laivan vesijärjestelmä on saastunut. Ok, mikäs siinä. Mutta ilmeisesti se sitten ruostuttaa koko aluksen? Paitsi viemäriputket, koska viemärijärjestelmässä kiertävä vesi on vielä puhdasta? Ja koska agentit alkavat ikääntyä heti laivalle saavuttuaan he kai sitten kävivät ensi töikseen hörppäämässä aimo kulauksen raikasta kraanavettä? Äh, ei näitä pitäisi liikaa miettiä. Pidin dramaattisesta melkein-lopusta kyllä. "I think I hear the wolf at the door", kirjoittaa Scully. Kynä putoaa hidastettuna lattiaan. Fade to black. Sarjan viimeisenä kohtauksena tuo olisi ollut mitä emotionaalisin. Mutta kun on vielä seitsemän ja risat kautta jäljellä niin eipä tuo nyt ihan hampaitakiristäen jännittänyt että mitenköhän agentit selviävät...

Sijoittumisesta tänne pohjoiseen Død Kalm saa tietenkin ison plussan. Järjetön otsikkokin varmaan kuulostaa yhtä hienolta Ameriikassa kuin Die Hand die verletzt, vaikkei mitään tarkoitakaan. Norjaa en osaa niin paljon, että dialogin autenttisuutta kommentoisin, mutta se kalastajakylän kapakka oli kyllä hauska: iso Norjan lippu seinällä ja asiakkaina pelkkiä parrakkaita äijiä villapaidoissaan. Asiaa.


Comments: Lähetä kommentti

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

eXTReMe Tracker