<$BlogRSDUrl$>

Ajatuksia kissoista ja kahvinkeitosta.

30.7.15

X-Files 2.6: Ascension 

Täydellinen paluu täydellisten kakkoskauden jaksojen pariin viimekertaisen mahalaskun jälkeen. Tai siis eihän Duane Barry toki ollut huono; se oli vain enemmän tv-sarjan jaksoksi naamioitunut idea kuin kunnollinen tarina. Liian temaattinen, etäinen, kaavamainen. Siinä missä Chris Carter sekä kirjoitti että ohjasi kyseisen jakson, on tämä sen suora jatko täysin eri tyyppien tuotantoa, ja tasoero on huima. Scully on siis Duane Barryn, abduktioista hourailevan mielipuolen, kaappaama ja alkaa ihmisjahti, jota FBI organisaationa käy omalla tahollaan, ja Mulder kaikkien ohjeiden vastaisesti omallaan - tai no onhan hänellä sentään agentti Krycek seurana, joskin tuon partiopojan näköisen kaksoisagentin lyhyt juonikaari näyttää tämän jakson myötä päättyvän kun Mulderille alkaa paljastua totuus hänen uudesta partneristaan. Mutta tietenkin Krycekia nähdään jatkossa vielä rutkasti, onneksi, koska hahmossa on potentiaalia vaikka mihin.

Mulderin show on siis epäilemättä nyt kyseessä, ja mies on taas siinä itsetuhoisen pakkomielteisessä moodissaan, jossa jo kauden avausjaksossa Little green men puski eteenpäin totuutta etsien. Tällä kertaa haussa ei ole totuus vaan Scully, eikä tätäkään kohdetta lopulta löydy. Mutta FBI-agentille asetettujen rajojen yli kyllä mennään: aseella uhaten kaapataan näköalahissi, syytettyä pahoinpidellään ja niin edelleen. Duchovnyn suoritus on kympin arvoinen; ei pelkästään pakkomielteinen vimma ole käsin kosketeltavan aitoa, mutta ennen kaikkea se, että joka ainoassa kohtauksessa näkee Mulderin kasvoilta heijastuvan epätietoisuuden tuskan. Hän on joka hetki vain osittain läsnä, koska aivot raksuttavat jatkuvasti sitä, mitä Scullylle on tapahtunut ja miksi. Ja kyllä katsojaakin lyödään, kun lopussa mikään ei selviä. Sentään Skinner taas avaa X-Filesit, mutta se nyt tuskin tulee suurena yllätyksenä kenellekään. Tupakkamies vetelee autuaina henkosiaan, sinemaattisen eeppinen musiikki pauhaa ja maisematkin ehtivät olla komeita kun näköalahissin kanssa sählätään. Bonuspointsit Duane Barryn musiikkimaulle: hänen autossaan soi pakomatkan aikana (Scullyn ollessa takaluukussa sidottuna) Nick Caven Red Right Hand.

Ascension on likimain täydellinen jakso. Intensiteetti säilyy ilman yhtäkään keinotekoisen korostettua säikyttelykohtaa, juonessa riittää jouhevia käänteitä ja pääseepä Gillian Andersonin vauvamahakin kuvaan, kun Mulder kuvittelee Scullyn samanlaisiin abuktiotesteihin, joista Duane Barry näki kauhukuvia viime jaksossa. Kohtaus on oikeastaan aika häiritsevä osittain juuri siksi, että Scully hahmona ei ole ollut raskaana: viimeisillään oleva vatsa tulee aika takavasemmalta.


Comments: Lähetä kommentti

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

eXTReMe Tracker