Tämä on kuuluisa jakso, sarjan ensimmäisen kaksiosaisen alkupuolisko ja yhtäkkiä tauon jälkeen otetaan aimo harppaus takaisin mytologian puolelle. Painajaismaisista abduktiokokemuksistaan kärsivä entinen FBI-agentti ottaa panttivankeja ja kukas muu kutsutaan hätiin kuin Mulder, joka pikapuoliin löytääkin itsensä puhelinyhteyden sijasta yhtenä vangeista. Mutta Mulder haluaa uskoa, ja kovin graafiselta, kerta kaikkiaan kyseenalaistamattomilta, Duanen humanoidikokemukset vaikuttavatkin. Mutta Scullylla on tarkempaa tietoa - miehen menneisyydestä paljastuu aivovaurio ja taipumus patologiseen valehteluun. Ja juuri kun katsojat olivat mykistyneitä: näin suoraan meille nyt vihjailujen jälkeen näytetään humanoideja ja ties mitä!Tietenkään X-Files ei voinut antaa mitään näin annettuna. Kyllä sarja senkin lopulta teki, muistaakseni, mutta meni siihen paljon pidempi aika, toistaiseksi oli tyydyttävä vihjeisiin ja arvailuihin, mutta ainakin olemme sellaisen henkilön käsissä, joka taatusti tietää mitä tekee: Chris Carter on paitsi kirjoittanut, ensi kerran myös ohjannut jakson. Kaikesta tästä huolimatta Duane Barry jätti minut vähän kylmäksi. Mitään erityisiä muistijälkiä se ei ollut aiemmilta kerroiltakaan jättänyt, enkä tiedä onko syy se, että kyllä tästä huomaa tuplajaksouden (eli tempo on hidas ja jotkut kohtaukset lievästi venytettyjä) vai se, että varsinkin nyt mutta ehkä jo silloin koko kuvio oli loppujen lopuksi aika perinteinen. Panttivankitilanteita on nähty elokuvissa ja poliisisarjoissa maailman sivu. Eivät nuo abduktiojututkaan olleet edes vuonna 1994 mitään upouutta kuvastoltaan. Jotenkin Duane Barry on yllätyksetön suurimman osan kestostaan, vasta viimeisen neljänneksen aikana tapahtuu muutama nopea äkkikäänne ja tietysti loppu jää auki. Mutta ehkä vähän kuluneella tavalla sekin. Taasko joku pyskopaatti saapuu Scullyn kotiin? Ei muuta kuin jonon jatkoksi vaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti