<$BlogRSDUrl$>

Ajatuksia kissoista ja kahvinkeitosta.

21.7.15

X-Files 2.3: Blood 

Ah, Darin Morgan, olemme odottaneet sinua. Sarjan tähän asti timanttisimpia jaksoja käsikirjoittaneen Glen Morgan / James Wong -parivaljakon toisen osapuolen velipoika tekee nyt ensiesiintymisensä kirjoittajapuolella (hän  piipahti jo viime jaksossa näyttelijänä tehden vaikuttavan roolityön ihmismatomutanttina), tosin vielä toistaiseksi vain jakson juoni on hänen käsialaansa, varsinainen kässäri on M/W-kaksikon työtä. Joka tapauksessa jo pelkkä nimi alkuteksteissä herätti toiveita, sen verran hyvin Darin Morgan jäi mieleen outojen, hauskojen ja kokeellisten jaksojen kirjoittajana X-Filesin myöhempien kausien aikana. (ja vielä paljon oudompia, hauskempia ja kokeellisempia töitä hän teki Millenniumin, tuon Chris Carterin syyttä sorsitun myöhemmän sarjan puolella, mutta se olkoon toinen tarina)

Blood onkin hyvä. Perusjuoni on tyly: pikkukaupungissa alkaa esiintyä silmittömiä joukkomurhia kun tavallisilla kansalaisilla kilahtaa. Katsojat näkevät syynkin, kun kauhukohtausten lamaannuttamat ihmispolot alkavat nähdä tappoviestejä laitteiden kuten pankkiautomaatin ja hissin näyttötauluilla. Teorioita sinkoilee, Mulder on kentällä tehden melko perinteistä etsiväntyötä (ja Scully entistäkin visummin syrjässä toiminnasta) ja piru vie että kaikki on vaan tehty niin kertakaikkisen hyvin että tämä jakso oli täyttä dynamiittia. Ohjaaja David Nutter on hauskan, hullun ja piinaavan käsiksen tasolla täydellisesti, ja Blood sisältää jopa useamman kuin yhden oikeasti aika jännitystä kiristävän kohtauksen. Mutta viimeinen kymmenminuuttinen: silkkaa ohjauksen, kuvauksen, musiikin ja näyttelijäsuoritusten juhlaa.

En keksi moitittavaa. Vieraileva starba William Sanderson (joka IMDB:n mukaan on esiintynyt sellaisissa sarjoissa kuin True Blood ja Deadwood - mutta enhän minä niitä ole katsonut; sen sijaan muistan hänet hyvin Babylon 5:stä, kuinkas muuten) on täydellinen roolissaan kauhukohtauksista ja paranoiasta kärsivänä piruparkana. Vähän kuin se William H. Macyn esittämä nörtti Magnoliassa mutta hysterian rajalle ajettu pakokauhuineen. Täydet pointsit. Hemmetti että kakkoskausi on toistaiseksi ollut hyvä.


Comments:
Minulle Sanderson on varmaan ikuisesti Blade Runnerin J. F. Sebastian.

Millenniumin mainitseminen puolestaan herättää minussa aina muistikuvan omenahillotäytteisistä tortuista. Olin muistaakseni joskus keväällä 1999 armeijasta viikonloppulomilla, kun söin pellillisen niitä torttuja samalla kun katselin Millenniumia, jonka juonesta olin ihan pihalla kun olin niin harvoin sitä katsellut. En tiedä miksi juuri sen kerran tortut (ja samalla assosiaatio Millenniumiin) jäivät niin mieleen, ei semmoinen torttusyöminkisessio elämässäni mitenkään epätavallinen ole. Ehkä olin sillä viikolla armeijassa nälkiintynyt.
 
Bladerunner on niitä oman yleissivistykseni aukkopaikkoja, joten sinne en Sandersonia yhdistänyt - epäilen kyllä että olen miehen nähnyt vähän siellä sun täällä, ainakin äijän krediittilista on kilometrin mittainen. Millenniumia en itsekään katsonut kokonaan. Muistelen että sarja oli aluksi hyvin kokeellinen ja lähes nihilistisen synkkä, mutta koska katsojaluvut eivät vakuuttaneet, se muuttui yhtäkkiä perinteisemmäksi rikossarjaksi, ja kerrassaan laimeaksi samalla. Tätä taisi kestää yhden tai kaksi kautta kunnes alkujaan niin hieno sarja tylysti kuopattiin.

Mutta kamala on sellainen armeija jossa nälkiintyy! Oma painoni kasvoi siellä monta kiloa, eikä lihaksia: syy oli sotilaskodin hillomunkkien joita meni useampi per päivä.
 
Lähetä kommentti

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

eXTReMe Tracker