1.8.15

X-Files 2.7: 3

Ensivaikutelmani oli että eih, vampyyrejä. Kuten jo aiemmin sanoin, minut on erittäin vaikea saada kiinnostumaan vampyyreistä; koko konsepti on vain jotenkin niin puuduttava. Mutta loppujen lopuksi itse vampyyrimytologia oli 3:n (kyllä, tuo on jakson otsikko) vähiten ärsyttäviä pointteja. Toki sinällään korni nahkapukuisine "cooleine" verenimijöineen, mutta asetelmassa olisi ollut potentiaalia kyllä ihan dynaamiseenkin jaksoon. Sen sijaan kolmevarttinen menee lähinnä haahuiluun. Mulder on nyt yksikseen (ja on toki tekijöille annettava pointseja siitä, että sarjan toinen pääosanesittäjä pysyy kadoksissa ilman selityksiä tai ratkaisuja), mistä seuraa se, että 3 muistuttaa oikeastaan mitä tahansa geneeristä etsiväsarjaa, jonka pääosassa on apaattinen maailmantuskan painama yksinäinen susi. Mitään kovin X-Fileistä, siis sarjan normaalin olemuksen mukaista, ei tässä nyt oikeastaan ole vaikka Mark Snow sentään päästelee musapuolella menemään. Mulder seuraa murhien sarjaa Los Angelesiin, jossa taustaa tapahtumille tuovat kaupungin laitamilla raivoavat maastopalot, ihan oikeastikin tuolloin taisi sellaisia olla. Niiden tuoma elementti oli itse asiassa oivallinen: kaikissa ulkokuvissa on kummallinen savun läpi suodattuva valaistus (joka on vissiin saatu aikaan greenscreenillä, olin huomaavinani), ja sammutushelikopterien pätpätys pörrää mukavan stereoisesti ympäri settiä sisäkohtauksissakin.

Loppujen lopuksi itse tarina pistää kumminkin haukottelemaan. En jaksanut millään kiinnostua siitä pimusta johon Mulder vampyyriteemaisessa yökerhossa (oh god) iskee silmänsä ja jonka elämäntarinaa sitten saadaan kuulla kuolettavan pitkässä monologissa ja jonka kanssa Fox menee sänkyynkin, ihan hunningollahan mies on selvästi. Vampyyrit käyvät kimppuun ja vähän tapellaan ja kaikki kuolevat paitsi Mulder. Homma hoidettu, paluu arkeen. David Duchovnyn viime jaksossa kehumani tuskainen roolisuorituskin on taantunut turtuneen zombimaiseksi, joskin tähän liittyi jakson ainoa hyvä heitto: "I don't sleep anymore", Mulder sanoo väsyneesti hymyillen kun paikallinen sheriffi kehottaa häntä menemään välillä hotelliin lepäämään. Se hänestä kyllä näkyy.


Ei kommentteja: