<$BlogRSDUrl$>

Ajatuksia kissoista ja kahvinkeitosta.

25.8.15

Viiden tähden painajainen 

Herään öisin paniikkikohtauksiin. Kesällä keskustelin toisen tämän vuoden esikoiskirjailijan kanssa. Hän sanoi: "Itsestänihän minä puhun mielelläni loputtomasti!" Mutta kun minä en. Vihaan itestäni puhumista - en kykene ymmärtämään miten voisin kiinnostaa ketään. Kun minusta puhutaan, siirrän aiheen muualle ollakseni kohtelias. Kun minulta kysellään asioita, olen anteeksipyytävä, sillä tiedän kysyjän yrittävän olla vain kohtelias.

Tämä on piirre jonka olen huomannut vasta viime vuosina. Regressioterapeutti varmasti löytäisi tähän syyn jostain kaukaa. Että ahdistun muille aiheuttamaani ajanhukkaa sillä siunaaman hetkellä kun huomaan jonkun joutuvan teeskentelemään olevansa kiinnostunut minusta. Ihmissuhteeni ovat kaatuneet melko järjestään siihen, etten puhu. Olen telkien taaksen lukittuun kassakaappiin piilotettu kryptattu arvoitus. Vain nukkuessani tunteet pääsevät irti. Silloin herään.

Keitän kahvit. Kirjoitan. Haluan samaa kuin kuka tahansa, mutta muistan sen vain öisin. En näytä ikäiseltäni. Se aiheuttaa kummallisen harhan. Ettei elämä muka olisi jo enimmäkseen takana. Paitsi että nykyään kuulemma eletään vanhaksi. En millään tahtoisi.

Comments:
Sitten kun elämässä tapahtuu jotain suurta, tajuaa, ettei voi kertoa sitä, koska on aina ajatellut, etteivät ne pienet asiat kiinnosta ketään. Miten voi aloittaa suurimmasta? Töksäyttää sen heti moikan jälkeen? Ei voi. Jää sekin kertomatta, ja sitten se toinen voi kertoa, mitä (pientä) hänelle kuuluu.

exme

 
Ihmisenä oleminen on niin tolkuttoman vaikeaa.
 
Lähetä kommentti

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

eXTReMe Tracker