20.4.07

Taito olla hetkittäin olemassa

Viime yönä tanssin kaikilla haudoillani. Ei se ollut epätavallista, ihminen on tuomittu toistamaan tekojaan, ja teot tekevät meistä sen mitä olemme. Tyhjä taulu värittyy kaikella millä vähiten toivomme, ja elämässä on hetkiä: neljä miestä seisoskelemassa vanhan suurtorin sisäpihalla, sateessa, hämärtää; "Pussijuustoromaani", turkulainen odysseia, neljäsataa sivua tylsää. Aiemmin päivällä olimme osittain eri kokoonpanolla lanseeranneet uuden käsitteen: stand-up komiikan sijasta joukkiomme olisi mitä pätevin esittämään sit-down häpeää. Koko rahan edestä katharttista häpeän tunnetta, illat olisivat loppuunmyytyjä. Tämäkin yritys tässä. En tiedä olenko ihan äkkiä valmis puhumaan uudestaan bloggaamisesta, tuntui että sanoin lähinnä kaikkea sellaista mitä minun odotettiin sanovan, vähemmän sellaista mitä mieltä todella olin mistäkin. Mutta niinhän se on kaikessa. Vapaalleheittokin sujui hieman väsyneenlaisesti, mutta allekirjoittaneen tuntien sekin on sääntö; Timo oli mukava tuttavuus, hyvä kuulla että löysi yöpaikan. Ja seinillä vyöryi vaakunoita ja varjoja. Mistä kaikki ne ihmiset tietävät minut, pelottaa ajatella olla niin monelle tuttu kasvo, apinanko ne kaikki tuntevat? Monta kassillista kuohuviiniä ja ruokaa nousi linja-autoon lopulta, sanoin puhelimeen "pehmeä ja pörröinen", palatessani askeleeni yhtä epävarmat kuin mennessä, ja vain yksi asia edelleen mielessä väsyneenä totuutena, se ei onnistu raahaamaan itseään pois, ja sen merkityksetkin käpertyvät hiljalleen hauraalle rullalle: "en ole miellyttänyt elämää".

2 kommenttia:

Cordelia kirjoitti...

Kaikki tuntevat apinan, mutta apina ei tunne ketään. "Pussijuustoromaani" kuullostaa mainiolta idealta, mutta eikö sun häpeäntunnolle riitä vuosittainen Euroviisunöyryytys? Parin viikon päästä lauantaina sitä taas saa, yllin kyllin tappileipää.

Ugus kirjoitti...

Äh, vain omin teoin saavutettu häpeä on aitoa häpeää. Euroviisuilla ei tämän suhteen ole saumaa, vaikka myönnettäköön että veikkaan tämänvuotisia katsoessa myötähäpeän kohoavan ennennäkemättömän suureksi. Ehkä parempi jättää ne suosiolla väliin.