28.4.07

Bertantie
eli "Kadut ovat vain tapa jakaa avaruutta, osa 3"

Kolmas päivä, en kykene hillitsemään itseäni, olen tulessa jumanklavita! Tai siihen suuntaan, totta puhuen ajatus pyöräilemään lähdöstä väsytti, varsinkin kun ikkunanaluspuskat liikehtivät siihen malliin että ilmakin oli menossa jonnekin, minun pyöräilysuuntani vastaisesti, arvasihan sen. Onneksi kuitenkin ryhdyin, koska jälleen kerran kokemus oli muutamia poikkeuksellisia hetkiä lukuunottamatta positiivinen.

Tämänkertainen kohde? Puistomäessä sijaitseva Bertantie, etelämpänä en ole Turussa koskaan käynyt paitsi saaristossa joskus autolla huristellut katse tiessä ja nasta laudassa. On ehkä tullut aika paljastaa eräs projektini tähän saakka piilossa pysynyt perustekijä, jonka päättelykyisimmät jo saattoivat havaitakin tähänastisista matkoistani: 3. Linja, Alakyläntie, Bertantie. Olette aivan oikeassa, ensin numerot, sitten A, sitten B... pakkomielteeni asioiden aakkostamiseen on jälleen luonani, tämä ei ole mikään ihan lyhyt artikkelisarja, eikä ihan lyhyeksi jää se kilometrimäärä jonka Turussa tämän tiimoissa pyöräilen.

Mutta ennen kuin huomasittekaan, lähdin matkaan ja ehdin edellisen kappaleen aikana Kupittaalle, Turun teknologiakeskukseen asti. Kukapa haluaisikaan lukea jälleen uutta matkaanlähtömietintää, sen vertauskuvallisuus on jo tässä vaiheessa käynyt aneemiseksi. "Elämä on matka", kuka pershenkilö senkin joskus keksi? Ihminen tympääntyy matkantekoon yllättävänkin nopeasti, ja elämään tympääntyy siinä sivussa moni myös.



Teknologiakeskus oli lauantaina hiljainen, mikä on positiivista. Yllä kuvatusta risteyksestä on hauska muisto talvelta 2001/2002. Olin silloin etäisesti tutustunut erääseen turkulaiseen runoilijaan, joka kävi kanssani samoilla taidehistorian perusopintojen johdantoluennoilla. Oli pakkasaamu, olimme kävelleet samaa matkaa Hämeentien ja Keskikadun risteyksestä kertoillen huonoja vitsejä ja tuskaillen luennoillakäymisen vaikeutta niinkin vanhalla iällä kuin mitä silloin olimme (hän huomattavasti minua vanhempi). Hieman ennen tuota (Tykistökatu/Lemminkäisenkatu) risteystä luentosarjamme vetäjä yhytti meidät, liittyi seuraamme ja naureskelevana kolmikkona saavuimme punaisiin valoihin ja pysähdyimme. Lehtori katsoi ympärilleen. "Eiköhän mennä yli kun ei autojakaan tule! Opettajan luvalla!" Ja sitten naurahdimme ja ylitimme tien päin punaisia.



Kupittaan Citymarket laajennettiin jokunen vuosi sitten ja sen ilmoitettiin tuolloin saavuttaneen neliömäärältään Suomen suurimman Citymartketin tittelin. Siinä se taas kutsuvana hohti siirtolapuutarhojen takana, mutta minä poikkeaisin siellä vasta paluumatkalla, ja mitä yllättävimmästä syystä...



...ja Kunnallissairaalantie on aina ollut jotenkin sympaattinen. Sitä vierustava hiekkapintainen pyörätie, varjostavat vanhat lehtipuut, jatkuvat loivat kaarteet sinne tänne, tämä on vain hämärästi tuttua seutua enää. Sairaalassa olen käynyt toisinaan: kesällä 2004 kävin väsyneen lääkärin vastaanotolla, viime kesänä nähtiin lapsen ultraäänikuvia täällä. Kurvasin Toivolankadulle, se on yhtä suurta kaltevaa kaarretta, toinen toisensa takaa paljastuu aina uusia 50-lukuisia kerrostaloja harvakseltaan. Siihen aikaan arvostettiin tilaa, nykyisin samalle alueelle olisi tehty tuplamäärä taloja. Täälläkin olen käynyt, melkein kuin napsahdus ilmassa kun ylitin sen pisteen, tahtoo sanoa: ohitin sen talon jossa viime marraskuussa pelattiin Talismania myöhään yöhön. Puhelin oli silloin valmiina jos puoliso soitttaisi: nyt pitää mennä synnyttämään. Naurahdin menneelle itselleni ja olin sieltäkin mennyt. Tämän jälkeen maasto oli uutta.

Parissa minuutissa olin lasketellut ilmeisesti merelle viettävää alamäkeä niin pitkälle että olin Puistomäessä. Kaarre sinne, toinen tänne ja olin Etelätiellä. Olen miettinyt millä perusteella kadut saavat nimensä. Miksi juuri se melko lyhyt omakotitalojen reunustama puistoinen tie on joskus saanut nimen "Etelätie"? Entä keitä ovat Samuel, Matilda ja Bertta, joiden mukaan siltä haarautuvat tienpätkät on nimetty? Päätellen upeiden vanhojen puutalojen pihoista alueella asui vanhuksia. Talojen maalipinta oli rispaantunut, puutarhoissa käppyräisiä omenapuut joiden satoa syödään saman suvun kolmannessa polvessa. Ja tavaraa; sitä pihat olivat täynnä, sitä oli varastoitu autotalleihin, kuisteille, kuistien alle, seinänvierustoille, nurmikoille. Vuosikymmenten jälkiä; siellä näkemäni ihmiset olivat kaikki ylittäneet valtion määräämän eläkeiän.



Bertantien päähän melkein nolotti pysähtyä kuvaamaan, tunsin olevani jonkun pihatiellä. Kokonaispituutta kadulla oli tuskin sataa metriä, se oli hiekkapintainen ja päättyi metsään. Kaunis paikka. Etukäteen mietin tuntuisiko Bertantie enää saavutukselta, eikö näihin määränpäihini kuitenkin ala kehittyä vain tavan vuoksi käynti, olankohautus ja paluu? Mutta ei voi mitään: siinä Bertantien kulahtaneen viitan alla minä tunsin jälleen kerran tehneeni sen mihin pyrin. Olin saavuttanut asian, ja laajemmaltikin: eivätkö kaikki saavutuksemme ole loppujen lopuksi vain omien päänsisäisten tavoitteiden täyttymisiä? Miten olisikaan mahdollista "saavuttaa" mitään vain itsen ulkopuolisten ihmisten odotusten perusteella; ehei, kaikki mihin pyrimme tehdään etupäässä itselle ja itsestä riippuu osaako asettaa tavoitteensa tasapainoon mahdollisuuksiensa kanssa. Minä tunnen nyt onnistuneeni siinä.





Paluumatka alkoi Kastarikadun kautta. Eräs tuttuni asui kerran osoitteessa Kastarikatu 1 I 111, se on jäänyt mieleen. Oliko tämä nyt sitten lähiö, Puistomäkeäkö vai Ispoista tämä on, en enää tiennyt kun kulman takaa paljastui K-Market Ispo. Oli oudon avaraa. En ole koskaan asunut lähiössä, en juuri käynyt sellaisissa edes. Siellä oli vielä Kebab-kioski, keskellä avaruutta sekin, matalien talojen välissä, K-Market ja Valintatalokin sijaitsivat saman rakennuksen eri päissä. Asuisinko täällä? Tunteeko Rätiälänkadulla asuva itsensä turkulaiseksi vai ispoislaiseksi? Katu vei kalliolle, jossa oli lisää 50-lukuisia kerrostaloja; assosioin: tämähän näyttää ihan Herttoniemeltä. Että minä tekisin mielleyhtymän Helsinkiin, piti tämäkin päivä nähdä.

Vastatuuli palautti minut Kupittaan Citymarketiin, joka oli ahdistava muurahaispesäinferno vappua edeltävän lauantain iltapäivänä. Ja minä kun vain kävin hakemassa ilmaisen kahvin! Tuli nimittäin postissa kuponki: "onnea lapsen johdosta, tällä kupongilla saa paketin juhlamokkaa Citymarketista". Haluatko siis ilmaisen kahvin? Tee lapsi! Paitsi että oikeasti en hakenut sitä kahvia kun kuponki meni männäviikolla mainosten mukana paperinkeräykseen, lempo soikoon. Harhailin vain aikani siellä, ja lähes arkkitehtonisen tarkasti katujen mukaista reittiä piirtäneen pyöräretkeni jälkeen osastojen välissä suuntaa vailla vaeltelu rikkoi matkan ja teki sen harmoniseen kokonaisuuteen tahran. Ostosparatiisi? Kuka aivokääpiö joskus keksi että kaiken myytävän pitää olla saman katon alla? Antakaa minulle yhteen asiaan keskittyvät pikkupuodit, kiitos vaan!



Mitä vähemmän kirjoitan Citymarketista, sen parempi. Yritin piristää ihmishelvetin murjomaa mieltäni oikaisemalla paluumatkalla Kupittaanpuiston halki, mutta se auttoi vain osittain. Vielä ei ollut tarpeeksi lämmin auringonottajien maata vilteillään, harmi sinänsä.



Minun sieluni joka tapauksessa lepäsi jo tässä vaiheessa alasti kalliolla, se paloi kiinni siihen ja nautti joka hetkestä.

Kolmannen pyörämatkan pituus: 12,1 kilometriä.

6 kommenttia:

Perustulo kirjoitti...

Ovatpa todella nautittavia retkiä kaupungissa, näistä minä pidän. Kaikenlaista tajunnanvirtaa ja havainnointia, muistoja jne.
Haluaisin tehdä jotain tämän suuntaista itsekin, tässä on hyviä esikuvia.
Pelottavaa hieman tuo kuvasi tuossa vinjetissä, tosin ymmärrän että se on huumoria. Olen nähnyt vähän siistimpiäkin kuvia vuosien mittaan.

Hyvää jatkoa kaikessa!

Ugus kirjoitti...

Kiitoksia paljon! Uskon pääseväni vielä käsiksi monen asian syvimpään olemukseen kun matkoja kertyy. Esikuvana oleminen on kyllä vieras tunne.

Niin ja kuva; tuo jäi nyt pysyväksi, tekstin tunnelman mukaan potretin vaihtaminen alkoi käydä aikaavieväksi ja tuo tuntuu sopivan kaikkeen. Siis no, ainakin omasta mielestäni.

Lord Boredom kirjoitti...

Täytyypä itsekin ottaa hattu päästä ja todeta, että erinomaisia artikkeleja nämä! Alkaisin varmaan matkimaan, jos minulla olisi toimiva ja kunnossa pysyvä polkupyörä.

Ugus kirjoitti...

Kiitos! Nyt vaan pyörä kuntoon ja menoksi... Sepäs vasta olisikin jos ihmiset alkaisivat muualla tätä tempaustani toisintaa.

En tosin ole vielä selvittänyt itsellenikään sitä, onko tässä pääasiassa Turkuun tutustuminen, kunnonkohotus vai kirjoitusprojekti. Epämääräisyyden tasapaino pitää ainakin oman mielenkiinnon yllä.

SusuPetal kirjoitti...

Kamera on hyvä ulkoiluttaja -itse olen nähnyt Helsingistä vajaan vuoden aikana enemmän kuin monena vuotena, kun olen kiertänyt eri lähiöitä(kävellen) kameran kanssa. Ja usko, kohta ei enää nolota laisinkaan seisoa jonkun pihakoivun alla kuvaamassa...

Ei Kähäriin voi eksyä! (kuvablogissani on muuten kuvia noista Kähärin kujista ja teistä "turku"-kategoriassa)

Ugus kirjoitti...

Täytyy kyllä tunnustaa että kuvaaminen on jäänyt vähän toissijaiseksi tässä. Vaikka toisaalta olen niitä ottanut enemmän kuin alunperin suunnittelin, että saa nähdä mihin tämä menee.

Komeita olivat omat Kähäri-otoksesi! Ehkä ensi kerralla minäkään en eksy sinne.